Karelia-ammattikorkeakoulun toiminta jatkuu monipuolisesti etätyönä

 

Karelia-ammattikorkeakoulu siirtyi keskiviikkona etätyöhön eli opetus jatkuu uusin järjestelyin Tikkarinteen ja Wärtsilän ovien sulkeutumisesta huolimatta. Myös Karelian laaja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta jatkuu, pääosin etätyönä, mutta erikoistiloja vaativa työ voi jatkua tietyissä tapauksissa myös kampuksella.

- Saimme etäopetuksen järjestelyt kuntoon luovuutta käyttäen erittäin nopeasti, vaikka toki pientä hiomista tehdään edelleen. Opetus ja ohjaus järjestetään mahdollisimman laajalti muilla tavoilla, kuten etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua hyödyntäen, listaa Karelia-ammattikorkeakoulun rehtori Petri Raivo.

Etäopetuksella halutaan varmistaa opetuksen ja opiskelun mahdollisimman sujuva toteutus ja myös koronavirusepidemian aikana. Käytännön harjoittelua ja läsnäoloa vaativat opinnot pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan kevään aikana ja näistä ratkaisuista tiedotetaan erikseen. Myös opiskelijoiden harjoittelujaksoihin voi tulla muutoksia.

- Ainutlaatuisesta tilanteesta huolimatta perustoimintamme jatkuu ja meillä on esimerkiksi korkeakoulujen yhteishaku käynnistynyt juuri eilen. Lisäksi mm. tutkintokoulutus, palveluliiketoiminta ja hankkeet pyörivät etänä. Tulevien valintakokeiden toteuttamisesta tiedotamme mahdollisimman pian.

Opiskelijoille tärkeät palvelut, kuten esimerkiksi opiskelijapalvelut ja kirjasto palvelevat opiskelijoita toistaiseksi etänä. Myös opintokuraattori palvelee opiskelijoita etäyhteyden kautta. Tietoa palveluista löytyy osoitteesta https://www.karelia.fi/fi/karelia/palvelut-karelian-kampuksilla

Karelia-ammattikorkeakoulussa seurataan aktiivisesti koronavirustilannetta sekä viranomaisten ohjeita ja toimitaan niiden mukaisesti. Kareliassa noudatetaan voimassaolevaa valmiussuunnitelmaa ja viranomaisten ohjeita. Kareliassa ei ole havaittu koronatartuntoja, mutta Karelia pyrkii osaltaan hidastamaan epidemian leviämistä.