Immer unterwegs – aktiiviseniorit ovat aina liikkeellä

Tuula Kukkonen

Aktiivisenioreista on moneksi – ja aktiivisenioreilla on monenlaista osaamista.

Saksalaisessa Baijerin osavaltiossa työuransa päättäneet yritysmaailman asiantuntijat ja johtajat totesivat aikanaan, ettei nuorten kiinnittyminen työelämään ja yrittäjyyteen aina suju ilman lisätukea. He tunnistivat myös yrittäjien tuen tarpeet. Nämä seniorit päättivät vuonna 1984 kantaa oman osuutensa yhteiskuntavastuusta, käärivät hihansa ja perustivat järjestön nimeltä Aktivsenioren Bayern – Baijerin aktiiviseniorit.

Tässä järjestössä toimivat vapaaehtoiset aktiiviseniorit tukevat nuorten työelämäpolkua auttamalla ammatinvalinnassa, harjoitteluissa, työhakemusten teossa ja työelämäkoulutuspaikkojen (Ausbildung) etsinnässä. He tarjoavat laajat verkostonsa käyttöön ja tapaavat nuorten lisäksi myös heidän vanhempiaan ja opettajiaan. Aktiivisenioreiden osaamista hyödynnetään myös yritysten perustamisvaiheessa. He konsultoivat start up -yrityksiä niiden kehittämisessä sekä pidempään toimineita yrityksiä sukupolvenvaihdosprosesseissa. Nämä työkentät ovat usein vaativia ja edellyttävät monenlaista osaamista – tällöin aktiiviseniorit muodostavat tiimin ratkaistavan ongelman ympärille.

Reinhold Heiβ luotsaa aktiivisenioreiden toimintaa. Kuva: Tuula Kukkonen.

Senioreiden asiantuntijuus keskiössä

Järjestön slogan on ”Unsere Erfahrung für Ihre Zukunft” – Meidän kokemuksemme teidän tulevaisuutenne hyväksi. Järjestön viestinnässä korostuu halu välittää konkareiden osaamista eteenpäin. Aktiiviseniorit haluavat olla yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja edelleen jalostaa omaa osaamistaan. Kollegiaalinen kokemusten vaihto ja yhteinen oppiminen ovat tärkeitä motivaation lähteitä.

Työuransa aikana asiantuntija- ja johtotehtävissä toimineet aktiiviseniorit haluavat pitää ohjat käsissään myös eläkeläisenä ja vapaaehtoistyössä: monet heistä valitsevat tarkkaan, minkälaisiin toimintoihin he lähtevät mukaan ja käyttävät aikaansa. Kukapa muu tietäisikään paremmin, missä tehtävissä heidän osaamistaan voidaan parhaiten hyödyntää – ja missä he itse oppivat uutta ja saavat riittävästi haasteita.

Aktiiviseniorien yhteisö

Aktiiviseniorina voi jatkaa, vaikka aika, innostus tai toimintakyky ei enää mahdollistaisi aktiivista palvelutoimintaa. Konsultointitehtävistä vetäytyneet aktiiviseniorit ovat järjestön sosiaalista verkostoa ja yhteisöllisyyttä ylläpitävä voima. Roolit voivat siis muuttua ajan myötä, mutta yhteisöön kuulumisen ja merkityksellisyyden kokemukset säilyvät.

Aktiivisenioritoiminnan organisointi ja johtaminen edellyttävät sitoutumista. Järjestön hallituksen puheenjohtaja Reinhold Heiβ – liike-elämän johtotehtävistä eläköitynyt aktiiviseniori itsekin – kertoo työskentelevänsä kahdeksan tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa. ”Immer unterwegs”, aina liikkeellä, kuvaa hän elämäänsä – ilmeisen tyytyväisenä.

 

Tuula Kukkonen
yliopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu