Ikäystävälliseen Suomeen

Tuula Kukkonen

IkäNYT!-verkkojulkaisun kolmas julkaisuvuosi käynnistyy tällä helmikuun numerolla. IkäNYT! on siis saavuttanut ehtiväisen taaperon iän, jossa ollaan avoimen kiinnostuneita ympäröivästä todellisuudesta, innokkaita kokeilemaan ja pontevia tekemään asioita. Tämä kiinnostus, kokeilunhalu ja tekemisen innokkuus ovat juuri nyt erittäin ajankohtaisia, kun Suomessa ollaan keskellä vanhuspalvelujen tilaa koskevaa kriittistä keskustelua. Keskustelua käydään palvelujen laadusta, henkilöstön määrästä ja kaiken kaikkiaan palveluja käyttävien ikäihmisten hyvinvoinnista.

Osaamisen kehittäminen on tässä tilanteessa yksi kriittisistä kysymyksistä. Tekijät, toimivat tilat ja resurssit ovat tietenkin välttämättömiä perusedellytyksiä. Ikäihmisen hyvinvoinnin kannalta tavoitteet saavutetaan kuitenkin vasta sitten, kun tekijöillä on ajantasaista ja uudistuvaa osaamista, 2010-luvulle päivitetty työnäky ja niin sanotusti asenne kohdillaan. Asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa yhdessä kehitettävät toimintatavat ja täsmävastaukset palvelutarpeisiin ovat myös taloudellisesti kestäviä ratkaisuja.

Karelian Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutus pyrkii osaltaan tukemaan osaamisen uudistamista ja ikäihmisten hyvinvoinnin eteen tehtävän työn kehittämistä. Koulutuksen kantavia teemoja ovat ikäystävällinen yhteiskunta (Age Friendly Society), laaja-alainen kuntoutus ja WHO:n työhön perustuva Active Ageing –ajattelu. Nämä teemat kertovat koulutuksen vahvasta voimavarakeskeisyydestä, sosiaali- ja terveysalaa laaja-alaisemmasta perspektiivistä sekä tulevaisuusorientaatiosta. Täysin verkko-opetuksena toteutettava koulutus kokoaa ammattilaisia oppimaan ja kehittämään yhdessä. Koulutuksen blogissa esitellään valmistuneita opinnäytetöitä, jotka löytyvät kokonaisuudessaan Theseuksesta – laitetaan tieto ja kokemukset hyötykäyttöön!

IkäNYT! avaa jälleen tässä numerossa ikkunoita ikäystävällisen Suomen kehittämiseen sekä tutkimuksen että käytäntöjen kehittämisen ja koulutuksen näkökulmista. Toivon innostavia lukuhetkiä – ja tervetuloa mukaan kirjoittajakuntaan!

 

Tuula Kukkonen, yliopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

Tutustuthan myös aikaisempiin julkaisuihin

Ikä! Moninainen ikäosaaminen (Jämsén & Kukkonen, toim. 2014)
Ikäystävällinen yritys: Senioriasiakkaat tulevat! (Jämsén & Kukkonen 2017)
Ikäosaava yritys: Ikäosaamista pohjoiskarjalaiseen asiakaspalveluun (Jämsén 2013)
Ikäsyrjästä. Puheenvuoroja ikäosaamisesta (Jämsén & Kukkonen, toim. 2014)