Korkeakouluyhteisö – avain ikimuistoiseen opiskeluaikaan

0 Julkaisija - 22.5.2017 - Karelia, Opiskelijaelämä

Opiskelijakunta POKA edustaa kaikkia Karelian opiskelijoita. POKAn ja Karelia-ammattikorkeakoulun yhteistyö mahdollistaa koko korkeakouluyhteisön viihtyvyyden ja opiskelun tasapainoisen kehittämisen.

Oleellinen osuus Karelia-ammattikorkeakoulussa opiskelua on tietenkin oppiminen ja ammattiin valmistautuminen. Mieleenpainuvaa ovat myös opiskelutilat sekä työskentely-ympäristö – saattaapa Joensuukin olla monille kokonaan uusi kaupunki. Iso osa tästä kokemuksesta on opiskeluaikana syntyvät tuttavuudet, ystävyyssuhteet ja yhdessä vietetyt hetket. Opiskeluaikana valmistaudutaan tulevaa varten, mutta eletään myös hetkessä ja nautitaan elämänvaiheen tuomista seikkailuista. Näistä palasista rakentuu se ainutlaatuinen korkeakoulukokemus, joka jää opiskelijan sydämeen loppuelämäksi.

Tämän palapelin kasassa pitävä liima on korkeakouluyhteisö. Yhteisö, joka yhdistää niin opiskelijat, opettajat, muun henkilökunnan ja kaikki opiskeluympäristön parissa toimivat ihmiset. Yhteisö, joka parhaimmillaan on se kaikista ikimuistoisin osa korkeakoulukokemusta, jonka parissa kukin on voinut kokea opiskeluajan ainutlaatuisena vaiheena elämää. Tämän yhteisön rakentaminen on tärkeää vahvemman sekä viihtyisämmän opiskeluympäristön luomisessa sekä opiskeluajan unohtumattomien kokemusten synnyttämisessä. Sen ylläpitämisen vastuu on meillä kaikilla.

Opiskelijakunta korkeakouluyhteisöä rakentamassa

Vastuun soihtua on myös kantamassa Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA, ammattikorkeakoululain määrittämä opinahjomme opiskelijoiden edunvalvoja. POKA on pähkinänkuoressa yhtä kuin koko Karelian liki nelituhatpäinen opiskelijamassa. Opiskelijakunta on opiskelijayhteisön ytimessä kaikkien opiskelijoiden äänitorvena ja vaikuttajana. Opiskelija-aktiivien ja kolmen työntekijämme voimin tavoitteenamme on tehdä kaikkien opiskelijoiden arjesta helpompaa, opiskelusta sujuvampaa ja tehokkaampaa sekä vapaa-ajasta viihtyisämpää. Tässä kaikessa oleellista on yhteisömme henki ja yhteisötoiminta.

Karelia-ammattikorkeakoulu on päässyt neljännesvuosisadan ikään, ja liki koko sen olemassaolon ajan on opiskelijoiden tukena ollut jossain muodossa myös opiskelijakunta. Ensin toimimme Pohjois-Karjalan väliaikaisen ammattikorkeakoulun oppilaskuntana, joka vaihtui Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta NoCaPoksi. Syksyllä 2016 juhlistimmekin jo nykymuotoisen POKAn 10-vuosijuhlia.

Tänä aikana – etenkin viime vuosina – Karelian ja POKAn välille on syntynyt äärimmäisen hedelmällinen yhteistyösuhde. Molemmin puolin olemme ymmärtäneet yhteisöllisyyden merkityksen. Sen myötä korkeakoulumme on saanut lukuisia perinteitä ja tapahtumia, jotka ovat omiaan yhdistämään opiskelijoita taustoista riippumatta. Järjestämme yhdessä Karelian kanssa valmistujaistilaisuuksia sekä lukuvuoden avajaisia ja lisäksi POKA tuottaa opiskelijoille muita tapahtumia ja palveluita. Esimerkiksi vertais- ja kansainvälinen tuutorointi tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja tukeen. POKA varmistaa myös, että vapaa-ajalla ei pääse tulemaan tylsää opiskelijatapahtumien ja vapaa-ajan toiminnan myötä. Palvelemme yhteisöä koulutuksen laadun ylläpidossa esimerkiksi opiskelijajäsenten nimeämisellä koulun työryhmiin. Vaikutamme myös paikallisessa päätännässä muun muassa opiskelija-asuntoihin, liikenneyhteyksiin sekä liikuntapalveluihin. Valtakunnallisesti yhdessä koko opiskelijaliikkeen kanssa edistämme opintotukea, opiskelijaterveydenhuoltoa ja muita kansallisen tason akuutteja asioita.

Viime vuosien koulutukseen kohdistettujen leikkausten johdosta myöskään Karelia ei ole välttynyt vaikeilta taloudellisilta päätöksiltä. YT-neuvottelujen ja koulutusalojen lakkauttamisten saatossa POKA on ollut mukana varmistamassa, että koko yhteisö selviää vaikeista ajoista eheänä.

Historian havinaa

Tämänkaltainen aktiivitoiminta on tietenkin vaatinut rutkasti aikaa kehittyäkseen, eikä yhteistyö ole aina ollut samoissa sfääreissä. Vuosijuhliamme varten tutkiskelimme opiskelijakuntamme arkistoja, ja silmäämme osui mielenkiintoinen lehtiartikkeli vuodelta 2006 – nykymuotoisen POKAn ensimmäisten edustajistovaalien jälkimainingeista. Silloinen vaalivoittaja kirjoitti aggressiiviseen sävyyn silloisen Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun tilaongelmista ja peräsi parannusta sisäilman laatuun. PKAMK:n kirjoittamassa vastineessa todettiin, että “tilat ovat pääosin kunnossa” ja “eivät ole käyttökiellossa”. Tämän julkisen välienselvittelyn myötä voitaneen todeta, että tähän aikaan korkeakoulun ja opiskelijoiden yhtenäisyys ei ollut aivan nykyisellä tasolla!

Onneksi tilanne on nykyään toinen. Nykyisellään toiminta on mahdollistettu aktiivisten opiskelijoiden työn ja yhteistyökykyisten henkilöstön jäsenten kautta. He kehittävät omalla panoksellaan yhteisön tiivistymistä. Opiskelijat ja korkeakoulun henkilöstö puhaltavat yhteen hiileen yhteisen tavoitteen aikaansaamiseksi. On selvää, että niin opiskelijoiden kuin henkilöstönkin viihtyisyys, koulutuksien rakenne ja toimiva yhteisö takaavat koko Karelian yhteisölle avaimet sujuvaan työskentelyyn ja lupaavaan tulevaisuuteen.

On koko yhteiskuntammekin kannalta tärkeää, että tarinan alussa mainitsemani uuden opintopolun aloittava opiskelija kehittyy tutkintonsa myötä rautaiseksi ammattilaiseksi ympäristössä, joka on kannustava ja työllistymisen mahdollistava. Myös toimeentulo ja opintojen ajallaan sujuminen on varmistettava. Tällä yhteistyöllä ja -hengellä meillä on tavoitteemme saavuttamiseksi oivalliset avaimet.

Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA onnittelee Karelia-ammattikorkeakoulua 25 vuoden taipaleesta ammattilaisten kouluttajana. Kiitos kuuluu myös Karelialle kaikesta siitä hedelmällisestä yhteistyöstä, joka on vuosien saatossa liimannut tämän hienon korkeakouluyhteisön kasaan. Olkoon tulevat vuodet yhä riemukkaampia!

Sami Takanen
Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKA
Edustajiston puheenjohtaja 2016