Jaettuja lukuelämyksiä kirjallisuuspiiristä

0 Julkaisija - 16.11.2017 - Artikkelit, Karelia

Kareliassa on kokoontunut kirjallisuuspiiri syksystä 2014 alkaen. Se on osa Karelian henkilökunnan työhyvinvointia edistävää Iloa elämään -toimintaa. Kirjallisuuspiirissä tutustutaan kirjojen moniin maailmoihin ja jaetaan lukukokemuksia muiden kanssa. Kirjallisuuspiiriä on luotsannut kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö Kari Tiainen alusta saakka.

Iloa elämään -kirjallisuuspiirin toiminta-ajatus on terapeuttinen; kirjallisuus tuottaa parhaimmillaan elämyksiä, virikkeitä ja ideoita henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi ja oman minuuden vahvistamiseksi.

Iloa elämään -kirjallisuuspiiri kokoontuu Tikkarinteen kampuksella kirjaston ja opiskelijapalveluiden yhteisessä kahvihuoneessa kerran kuukaudessa. Kirjallisuuspiirin lukuvuosi alkaa syyskuussa ja se päättyy toukokuussa, joten ryhmä kokoontuu yleensä yhdeksän kertaa lukuvuoden aikana. Ryhmän koko vaihtelee; osallistujia on yleensä viidestä kymmeneen. Kirjallisuuspiirin osallistujat valitsevat luettavat kirjat yhdessä keskustellen. Tällä tavalla ryhmän jäsenten erilaisten lukumieltymysten pohjalta rakentuu monipuolinen lukulista.

Tänä vuonna luettua

Iloa elämään -kirjallisuuspiirissä on luettu monenlaista kirjallisuutta: romaaneja, dekkareita, muistelmia, matkakertomuksia, runoja jne. Tänä vuonna kirjallisuuspiirissä on luettu ainoastaan kotimaista kirjallisuutta. Kuluva vuosi aloitettiin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjalla.  Tässä historiallisessa romaanisarjassa on ilmestynyt tähän mennessä  kuusi osaa: Mustat morsiamet (1998), Rautayöt (2002), Jään ja tulen kevät (2004), Lakanasiivet (2007), Neidonkenkä (2009), Hietakehto (2012) ja Tankkien kesä (2016). Jokainen osallistuja valitsi yhden sarjassa ilmestyneen teoksen ja esitteli sen muille ryhmäläisille. Helmikuussa luettiin Riitta Jalosen romaani Kirkkaus (2016), maaliskuussa tutustuttiin Maarit Tyrkön Kekkos-muistelmiin Tyttö ja nauhuri (2014) ja Presidentti ja toimittaja (2016), huhtikuussa luettiin Pajtim Statovcin romaani Kissani Jugoslavia (2014) ja toukokuussa Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013). Tämä syksy aloitettiin Miika Nousiaisen romaanilla Juurihoito

Aktiivinen ja keskusteleva ryhmä

Karelian kirjallisuuspiirissä keskustellaan vilkkaasti ja erilaisia lukukokemuksia ja näkökulmia jaetaan rohkeasti. Yhdessä keskustellen kirjoista saa huomattavasti enemmän irti kuin yksin lukien. Kirjojen kautta ryhmässä on käsitelty monia sellaisiakin ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja kuten vanhustenhoitoa, maahanmuuttoa, rasismia ja erilaisuutta – monesti myös vapauttavan huumorin, jopa hirtehisen huumorin avulla. Kirjallisuuspiirissä on voinut irtautua arjen rutiineista hetkeksi. Iloa elämään -kirjallisuuspiirin tarkoitus näyttää toteutuneen. Kirjallisuuspiiriläiset ovat kokeneet, että lukukokemusten jakaminen ryhmässä on ollut henkisesti virkistävää; elämyksiä, virikkeitä ja ideoita on jaettu ryhmässä yhdessä keskustellen.

Kari Tiainen
kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö, kirjallisuuspiirin vetäjä
Karelia-ammattikorkeakoulu