Julkaistu: 22.10.2018.

Olen iloinen, että pohjoiskarjalaiset ohjaustoimijat ovat löytäneet hankkeemme! Yhteistyö ja verkostoituminen nuorten ohjaustahojen kanssa on toiminnallemme merkittävää.

Olemme tavanneet tapahtumissa ja saaneet yhteydenottoja ohjaustoimijoilta sosiaalisen median ja perinteisten viestimien välityksellä. Päämääränä on ollut yhteisen tiedon lisääminen ja nuorten ohjaaminen tarkoituksenmukaiseen toimintaan. Hankkeen valmennukseen on ohjattu nuoria mm. Ohjaamojen ja muiden nuorten palveluiden kautta. Olemme päässeet lukioihin tsemppaamaan abeja ja pohtimaan toisen vuoden opiskelijoiden kanssa oman uran suunnittelua.

Yhteiskehittäminen on yksi tärkeä Korkeakoulustartin toimintatapa. Yhteistyön tarkoituksena on luoda toimivia ja sovellettavissa olevia työkaluja nuorten parissa työskentelevien tahojen käyttöön, niin lukioihin, Ohjaamoihin, työpajoihin kuin muihinkin nuorten ohjaustoimiin. Ideana on, että voimme yhdessä kehittäen tarjota ohjaustoimijoille räätälöityjä menetelmiä, jotka toimivat juuri heidän nuortensa ohjaukseen. Samalla lisääntyy oma tietomme mahdollisista ohjauksen haasteista ja niiden erilaisista ratkaisuista.

Hanke toimii maakunnallisesti, joten tavoitteenamme on verkostoitua laajasti Pohjois-Karjalan alueella toimivien tahojen kanssa ja tulla tutuksi jokaisessa kunnassa.

Valmennusryhmiä maakuntaan

Suunnitteilla on perustaa nuorten valmennusryhmiä eri puolille maakuntaa, jolloin nuorten mahdollisuus päästä mukaan hankkeen toimintaan tasa-arvoistuu. Valmennuksen toteuttamiseksi teemme yhteistyötä paikallisten ohjaustoimijoiden kanssa. Yhteistyötä tekemällä saamme koottua valmennusryhmän, levitettyä kehitteillä olevaa valmennusmallia ja työstettyä sitä paikallisesti sopivaksi. Valmennusta voidaan toteuttaa alun lähitapaamisten jälkeen myös etäohjauksen avulla.

Maakunnan nuoret ja jatko-opinnot -seminaarisarja

Ohjauksen yhteiskehittämistä jatketaan seminaarisarjassamme Maakunnan nuoret ja jatko-opinnot. Pohdimme yhdessä nuorten kohtaamia haasteita jatko-opintoihin siirtymisessä, ohjauksen keinoja ja lopulta maakunnan tarjoamia mahdollisuuksia. Sarjan ensimmäinen seminaari järjestetään Joensuussa 27.11. ja sinne ovat tervetulleita kaikki nuorten kanssa toimivat!

Niina Pennanen
projektipäällikkö
Karelia-amk