Kartta jäljittelee ja yksinkertaistaa todellisuutta visuaalisten resurssiensa avulla. Kartoittajan käytössä ovat pisteet, viivat ja alueet, joiden merkitystä hän selventää erilaisten symbolien ja tekstien avulla. Yleisesti graafisen suunnittelijan työkalupakissa ovat seuraavat välineet:

(Kuva: Foote&Crum, Dep. of Geography, University of Texas 1995)

Kartan suunnittelija voi voi käyttää työkalujaan niin teksteihin kuin karttakohteisiinkin monella tavalla. Esimerkiksi värin, koon ja tekstuurin yhdistelmiä voidaan käyttää huomion kiinnittämiseksi tai informaation luokittelemiseksi.

Koska keinovalikoima on melko laaja, helpottaa kartan suunnittelua tiedon lajitteleminen sen sisällön perusteella. Tieto voidaan jakaa seuraavasti:

• Laatu- eli nominaaliasteikolla käsiteltävä tieto: Viiva voi esittää tietä, jokea tai korkeuskäyrää

• Järjestysasteikolla käsiteltävä tieto: pienet, keskisuuret ja isot kaupungit tai yksi-, kaksi- ja useampikaistaiset tiet.

• Intervalliasteikolla käsiteltävä tieto: Tieto voidaan järjestää jonkun asteikon perusteella, jolla on joku sovittu nollakohta. Lämpötila-asteikko(C) on esimerkki tällaisesta asteikosta.

• Suhdeasteikolla mitataan ilmiöitä, joilla on edellisen lisäksi yksiselitteinen nollakohta. Kun arvo on nolla,  ilmiötä ei esiinny.

Värien käytössä on huomioitava viestin sisältö, selkeys ja esteettisyys. On myös huomattava, että katsoja tulkitsee karttaa kokemuksensa avulla. Peruskartoista ja vanhoista GT-kartoista tutut värimaailma ja karttasymbolit auttavat suomalaista tulkitsemaan nykyisiä maastokarttoja ja tiekarttoja, vaikka niiden ulkoasu on hiljalleen muuttunut nykyisen numeerisen karttatuotannon vaatimusten mukaiseksi.

Tekstit

Kartan tekstien tulee olla yksiselitteisiä, ytimekkäitä ja ymmärrettäviä. Toistoa on vältettävä. Toisaalta esimerkiksi lyhenteiden käyttöä tulee välttää, ellei niiden helposta tulkittavuudesta voi olla aivan varma. Kartan otsikoinnilla katsojan huomio kiinnitetään esitettävään asiaan.

Fontilla tarkoitetaan tekstin kirjasintyyliä. Nykyisissä paikkatieto-ohjelmistoissa voi karttaan valita lähes rajattomasti fontteja ja lähes jokaisesta fontista voi lisäksi valita vahvennetun tai kursiiviversion. Suurin osa fonteista on vapaasti skaalattavia. 

Karttaan valitaan yleensä fontti, jonka luettavuus säilyy hyvänä kartan mittakaavaa vaihdettaessa.  Perinteisesti kartanpiirtäjät ovat suosineet nimistössä ns. groteski- eli sans serif-fontteja. Niiden luettavuus on hyvä lyhyissä sanoissa, ja ne säilyvät helposti hahmotettavina myös eri kokoisina. "Leipätekstissä" taas suositaan erilaisia antiikva- l. serif-fontteja, joille on ominaista muotojen vaihtelevuus kirjasinten sisällä sekä kirjasinten päissä olevat päätteet eli serifit. Pitkissä tekstimassoissa niiden luettavuus on groteskia parempi.

Fontteja käytetään säästeliäästi; perinteinen nyrkkisääntö on, että yhdellä sivulla käytetään enintään neljää fonttia tai fonttikokoa. Fonteilla tai niiden väreillä voidaan ryhmittää informaatiota, mutta erilaisten fonttien käytön tulee olla perusteltua.

Tekstin asemointi karttakohteiden suhteen on hyvin tärkeä osa kartan tulkittavuutta. Seuraavissa kuvissa on esimerkkejä oikeista ja vääristä ratkaisuista (Kuvat: Foote&Crum, Dep.of Geography, University of Texas 1995):

Viivamaisilla kohteilla nimeäminen seuraa yleensä viivan muotoa, mutta luettavuuteen on kiinnitettävä huomiota.

Pistemäisten kohteiden nimeämisessä vaihtoehtoa 1 pidetään yleensä parhaana. Tästä huolimatta nimet pyritään sijoittamaan siten, etteivät ne ylitä viivamaisia karttakohteita.

Myös aluekohteissa teksti myötäilee usein kohteen muotoa ja skaalautuu sen mukaan.

Vaikka kartan suunnittelija pyrkii toimimaan näiden perussääntöjen mukaan, konflikteja syntyy aina. Mitä enemmän kartta sisältää informaatiota ja tekstiä, sitä vaikeampi sääntöjä on noudattaa kaikkialla. Ristiriitatilanteet on ratkaistava luettavuuden ja kartan ensisijaisen käytön hyväksi.

Tausta vai etuala?

Kartan ja paikkatietojärjestelmien tehtävä on tuoda tärkeä informaatio etualalle, ja pitää taustoittava mutta tarpeellinen karttatieto taka-alalla. Keinoja tähän ovat mm. väri, kontrasti, sävy tai kuviointi. Näin voidaan luoda eräänlainen kolmiulotteisuus; tärkein tieto tulee "lähemmäksi" katsojaa.

Seuraavassa esimerkissä järven ja maan ero on havainnollistettu kuvioimalla, harmaasävyllä ja tekstillä. Kaikkia näitä keinoja voi tietenkin käyttää yhdessä tai erikseen. Lopputuloksen luettavuus ja estetiikka ratkaisevat valinnan.

(Kuva: Foote&Crum, Dep. of Geography, University of Texas 1995)

• Kartan yleistys GIS-järjestelmissä

• Takaisin perusteiden etusivulle

Karttasymbolit ovat esimerkki nominaaliasteikolla esitetyistä pistemäisistä kohteista. Huomaa symbolin muoto ja väri.

Pistemäinen järjestysasteikolla esitetty kohde voidaan esittää sävyn ja koon avulla. (Kuva: Foote&Crum, Dep. of Geography, University of Texas 1995)

Piste ja alue kohde, joihin liittyvä ominaisuustieto on esitetty intervalli- tai suhdeasteikolla. (Kuva: Foote&Crum, Dep. of Geography, University of Texas 1995)

Microsof Sans Serif on esimerkki groteskista fontista. Muita vastaavia ovat Helvetica, Univers ja Futura

Times New Roman on yleisin antiikvafontti. Garamond on taas eräs selkeimmistä antiikvafonteista.