Iira Lintu, fysioterapeutti (AMK), Terveydenhoitajaopiskelija
Lukiossa oli monia sellaisia aineita, jotka minua kiinnostivat ja edelleen tuntui hankalalta selvittää, että mitähän sitä lähtisi opiskelemaan. Historia, yhteiskuntaoppi, terveystieto, ainakin nämä olivat mieluisia aineita. Kaiken kaikkiaan opiskelu lukiossa oli muutenkin mulle mieluista, olen aina tykännyt opiskelusta. Muistan että vierailimme lähikaupungin korkeakouluissa, yliopistossa ja amk:ssa.
Kuitenkin yksi kurssi muutti hieman suunnitelmia sen suhteen mitä tekisin lukion jälkeen. Kurssin nimi taisi olla ”turvakurssi”, kurssilla vierailimme muun muassa pelastuslaitoksella ja Kontiorannan varuskunnassa. Kipinästä jatkojalostui päätös inttiin lähtemisestä.
Kun valkolakki päähän napsahti alkoi aamujen laskemisen vuoro. Intti alkoi vajaan kahden kuukauden päästä lakkiaisista heinäkuussa. Vuosi vierähti armeijan palveluksessa ja kotiuduin reservin vänrikkinä seuraavan vuoden heinäkuussa. Tästä aiheestahan voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, mutta jääköön nyt tämän postauksen osalta aiheen käsittely tähän.
Kuitenkin armeija ei pelastanut siltä, että edelleen oli hakusessa se tulevaisuuden ammatti. Tässä vaiheessa minulla oli jo selkeästi tiedossa, että ihmisten parissa haluan tehdä töitä, yksinäinen puurtaminen ei niinkään kiinnostanut. Sattuman kautta päädyin hakemaan myös fysioterapeutiksi Karelia-ammattikorkeakouluun. Muistan kun menin pääsykokeisiin armeijasta suoraan kurkkusalaattivermeissä ja jännitti niin pirusti. Vielä ennen kotiutumista armeijasta sain kirjeen kotiini, jossa kerrottiin että minut on valittu opiskelemaan.
Uusi elämänvaihe armeijan jälkeen alkoi nopeasti, sillä kotiuduin heinäkuussa, ja jo syyskuun alussa olin koulun penkillä. Sitä ennen olin ehtinyt löytää asunnon ja muuttaa Joensuuhun.
Opiskelun ensimmäinen vuosi oli mielestäni hämmentävä. Osaltaan tämä johtui varmasti siitä, että ensimmäinen työharjoittelumme oli vasta toisen vuoden syksyllä. Ensimmäinen fysioterapiaopintojen aikaisista wow-kokemuksista oli, kun menin työharjoitteluun Australiaan ja toinen kun menin fysioterapiaopintojen viimeiseen työharjoitteluun silloiseen Paiholan psykiatriseen sairaalaan. Paiholassa harjoittelussa ollessani koin jonkinlaisen valaistumisen. Olin aina ollut kiinnostunut mielenterveyteen liittyvistä asioista ja erityisesti sairauksista ja niiden hoitamisesta.
Aloitin työnhaun jo ennen valmistumista. Tuossa vaiheessa ajattelin, että ihan sama minne pääsen töihin kunhan vaan pääsen. Tällä mentaliteetilla hain raivoisasti töitä joka puolelta Suomea. Eräänä päivänä Inarin kunnan terveyskeskuksesta tuli puhelu, joka osoittautui työhaastatteluksi. Puhelu kesti noin 15 minuuttia ja ajattelin, että eihän tuon perusteella kukaan varmasti voi minua palkata töihin. Toisin kuitenkin kävi ja minut valittiin fysioterapeutin määräaikaiseen sijaisuuteen.
Siinä vaiheessa kun olin pakannut pienen autoni kattoa myöten täyteen tavaroitani ja edessä oli 980 kilometrin ajomatka mietin mielessäni, että mihinköhän olen nyt lähdössä. Muistan myös googlettaneeni missä Inari sijaitsee ja vasta silloin tajusin, että nyt mennään sitten kyllä aika kauas kotoa. Sain Ivalosta työsuhdeasunnon. Olin vuoden Ivalossa töissä ja näin jälkikäteen spekuloituna tuo vuosi Pohjois-Lapissa on varmasti tähän asti elämäni ikimuistoisin.
Kuitenkin jo tuolloin minusta alkoi tuntua, että haluan tietää lisää terveyteen liittyvistä asioista ja sairauksien hoitamisesta laajemmin. Ivalossa vietetyn vuoden jälkeen palasin takaisin kotoisaan Joensuuhun ja tein töitä Ilomantsissa yksityisessä fysioterapiayrityksessä. Päätin hakea opiskelemaan terveydenhoitajaksi Karelia-ammattikorkeakouluun. Opintoja on takana nyt lähes 1,5 vuotta, enkä voisi olla tyytyväisempi tähän tilanteeseen.
Ylävitonen siulle, joka jaksoit lukea tänne asti! Miun tarinan opetus on ehkä se, että asiat ei välttämättä koskaan mene niin kuin suunnittelisi, mutta ainakin miun elämän parhaat kokemukset ovat syntyneet, kun on vaan heittäytynyt mukaan seikkailuun.