Siirry sisältöön

Joensuun alueen puurakentamiselle näkyvyyttä

Joensuun alueen puurakentamiselle näkyvyyttä

Drivers for Wood Construction 2019 -seminaari

Karelia-ammattikorkeakoulu yhteistyökumppaneineen järjesti syksyllä 2019 kansainvälisen Drivers for Wood Construction-seminaarin. Aidosti kansainvälinen tapahtuma huomioitiin myös eurooppalaisessa puurakentamisen kärkijulkaisuihin kuuluvassa Holz-Zentralblatt -lehdessä.

Kaksipäiväisen tapahtuman yhteydessä kuultiin yhteensä 25 puheenvuoroa, jotka liittyivät puun käyttöön rakentamisessa. Puheenvuorojen pääteemoja olivat Pohjois-Karjalan alueen puurakentamiseen liittyvän osaamisen esittely, puun hyvinvointivaikutukset, vähähiilinen rakentaminen sekä puurakentaminen kannattavana liiketoimintana. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös kohdevierailuja alueen viimeisimpiin puurakennuskohteisiin, joita olivat Lighthouse Joensuu, Joensuun Pihapetäjä, Mehtimäen urheilupuisto sekä Hukanpesä-päiväkoti.

Lighthouse Joensuu

Poikkeuksellisen vaativa 14-kerroksinen puukerrostalokohde Lighthouse Joensuu palkittiin Puupalkinnolla 2019. Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arcadia Oy Arkkitehtitoimisto ja urakoitsijana toimi Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy. Palkinto julkistettiin Puupäivässä 28.11.2019 Helsingin Messukeskuksessa.

Puuinfon myöntämä Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla. Perusteluissa todetaan, että Joensuun Lighthouse on Suomen ensimmäinen 14-kerroksinen puukerrostalo. Lähes 50 metriin kohoavaa opiskelija-asuntolaa voidaan pitää uraauurtavana työnä korkean puurakentamisen kehittämisessä ja myös kansainvälisesti mielenkiintoisena esimerkkinä. Yhtenä valintaperusteena nostettiin esille myös Karelia-ammattikorkeakoulun kohteessa tekemä tutkimus- ja kehitystoiminta.

Puupalkinnon lisäksi kohteelle myönnettiin jo aikaisemmin Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL-tunnustuspalkinto 2019. Kansanedustaja, diplomi-insinööri Juha Sipilä korosti valintaperusteissaan muun muassa seuraavaa: "Lighthouse Joensuu edustaa maailman korkeimpana terästankojäykisteisenä puurakennuksena ja Suomen korkeimpana puukerrostalona insinööriosaamisen uraaurtavimpaa kärkeä".