Vasullinen ajankohtaista asiaa

Kari Tiainen

Vasu on Karelia-ammatti­korkea­koulun uusi verkkojulkaisu, joka välittää tietoa Karelian asiantuntijuudesta ja osaamisesta sekä monialaisesta opetus-, tutkimus- ja kehittämistyöstä. Vasu on väylä Karelian ajankohtaisiin asioihin ja osaamiseen ja sisältää Karelian henkilöstön kirjoittamia asiantuntija-artikkeleita, kertomuksia kehittämistyöstä, puheenvuoroja, uutisia sekä opintomatkojen antia. Vasu ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Tämä on Vasun toinen numero. Ensimmäinen Vasun numero ilmestyi syyskuussa ja se otettiin innostuneesti vastaan. Olen erityisen iloinen siitä, että Karelia-ammattikorkeakoulun henkilökunta on tarjonnut juttujaan Vasuun aktiivisesti. Vasu on taas täynnä ajankohtaista asiaa Karelia-ammattikorkeakoulun vastuullisen ja osaavan henkilökunnan ansiosta.

Karelia-ammattikorkeakoulu on vastuullinen toimija myös pienten tekojen kautta. Karelia-ammattikorkeakoulun henkilökunta jakoi syyskuussa heijastimia joensuulaisille koululaisille. Tällä tempauksella Karelia-ammattikorkeakoulu halusi turvata omalta osaltaan pienten koululaisten koulumatkaa.

Suomeen arvioidaan saapuvan tänä vuonna 30 000 – 35 000 turvapaikanhakijaa. Mikko Häkkinen ja Kaisa Hiltunen ovat tarttuneet artikkelissaan tähän meitä kaikkia koskettavaan aiheeseen, pakolaiskysymykseen. He pohtivat sitä, miten ammattikorkeakoulut voisivat edistää oleskeluluvan saaneiden sosiaalista osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tuija Kuusisto pohtii selkeän ja ymmärrettävän kielen merkitystä erilaisten oppijoiden näkökulmasta. Selkokielestä hyötyvät myös suomen kieltä opiskelevat maahanmuuttajat. Tässäkin siis näkökulmaa ajankohtaiseen pakolaiskysymykseen.

Nöyrä kiitos Vasun lukijoille saamastamme kannustavasta palautteesta ja lämmin kiitos tämän numeron osaaville kirjoittajille.

Kari Tiainen
Vasun päätoimittaja, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

722 Artikkelin näyttökerrat