Konferenssi- ja yhteistyöterveiset Jordaniasta

Arja-Irene Tiainen

International Nursing Conference pidettiin Jordaniassa 6.4–7.4.2016. Konferenssin tavoitteena oli siirtää tietoa ja ideoita sairaanhoidon käytäntöihin näyttöön perustuvan toiminnan kautta. Jordania-yhteistyö Karelia-ammattikorkeakoulun terveysalalla keskittyy jatkossa hyväksytyn Erasmus+ opettaja- ja henkilöstö vaihto-ohjelman toteutukseen.

kuva3_tiainenZarqan yliopistossa Jordaniassa pidettiin kansainvälinen sairaanhoidon konferenssi 6-7.4.2016. Yliopisto sijaitsee noin 50 kilometriä pääkaupunki Ammanista. Syyrian rajalle Zarqasta on noin sata kilometriä. Zarqassa oli kuitenkin hyvin rauhallista, eikä lähellä olevasta sodasta ollut mitään merkkejä havaittavissa.

Kansainvälisen konferenssin aiheena oli ”Improving clients’ outcomes through implications of scientific evidence”. Konferenssiin minut kutsuttiin henkilökohtaisesti. Matka- ja asumiskustannukset maksettiin Zarqan yliopistosta. Zarqan yliopisto on yksityinen yliopisto, joka oli saanut konferenssin järjestelyihin erillisrahoituksen. Konferenssiin osallistujista suurin osa saapui arabiankieliseltä alueelta ja pääosa osallistujista olikin Palestiinasta, Libanonista, Saudi-Arabiasta ja Sudanista. Mukana oli myös osallistujia Amerikasta, Britanniasta, Italiasta ja Sveitsistä. Olin ainoa edustaja Pohjoismaista. Konferenssissa käytettiin jonkin verran arabian kieltä, mutta virallisena konferenssikielenä oli englanti. Kaikki esitykset olivat englanniksi, mutta avajaispuheet ja -juhlallisuudet pidettiin arabiaksi.

Konferenssipäivät olivat sisällöltään korkeatasoiset ja mielenkiintoiset. Esitykset konferenssissa olivat monipuolisia ja näyttöön perustuvan hoitotyön ajattelu oli pääsääntöisesti esitysten tausta-ajatteluna. Esitykseni aiheena oli ”The change in counselling orientation in clinical nurse education”, jossa käsiteltiin ohjaavien sairaanhoitajien ohjauksessa tapahtunutta muutosta kymmenen vuoden aikana suomalaisissa keskussairaaloissa. Muutoksia on tapahtunut monissa ohjaukseen liittyvissä asioissa.

kuva4_Tiainen

Dean, Dr. Manal Zeinhom Ahmed ja yliopettaja Arja-Irene Tiainen, jolle luovutetaan Keynote puhujan muistolahja.

Konferenssin toisena päivänä pitämäni keynote-puheen aiheena oli ”Maintaining a safe practice environment”. Käsittelin turvallista harjoitteluympäristöä näyttöön perustuvan tiedon kautta ja esittelin keinoja turvallisen hoitoympäristön luomiseksi. Lisäksi toimin yhden session puheenjohtajana. Kokemus näin laajasta osallisuudesta konferenssiin oli minulle uutta ja haasteellista, mutta samalla myös hyvin opettavaista.

Opettajavaihtoa Jordaniaan

Yhteistyö Jordanian kanssa käynnistyi viime vuoden marraskuussa Kairossa. Vuonna 2015 päättyneen HEI ICI -hankkeen viimeisen asiantuntijavierailun yhteydessä Kairossa pidettiin samaan aikaan hoitotyön konferenssi, jossa tutustuin Zarqan yliopiston sairaanhoitajakoulutuksen johtajaan, Dean, Dr. Manal Zeinhom Ahmediin. Kirjeenvaihdon jälkeen päädyimme valmistelemaan tammikuussa yhdessä hänen kanssaan hakemusta Erasmus + International Credit Mobility -ohjelmaan. Kaksivuotinen opettaja- ja henkilöstövaihto-ohjelma Jordaniaan sai myönteisen päätöksen toukokuussa. Yhteistyö Jordanian kanssa jatkuu siten, että jo tänä vuonna käynnistetään henkilö- ja opettajavaihdot Jordanian kanssa. Pääpainona opettajavaihdoissa on sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kanssa tehtävät opettajavaihdot, jotka kansainvälistävät entisestään koulutusohjelmaa ja sen opetusta.

Jordaniassa on tarvetta käynnistää maisteritason johtamiskoulutus sairaanhoitajille. Tässä Karelia ammattikorkeakoulun sairaanhoitajakoulutuksella sekä kehittämisen ja johtamisen ylemmällä ammattikorkeakoulutuksella on paljon annettavaa Jordaniaan suuntautuvien opettajavaihtojen aikana.

Arja-Irene Tiainen
yliopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

876 Artikkelin näyttökerrat