KYKY vahvistaa yrittäjämäisyyttä: case Slush2016

Marja-Liisa Ruotsalainen & Heikki Immonen

Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY -hanke järjesti toisen asteen ja korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysasennetta ja -intoa tukevan matkan teknologia- ja kasvuyritystapahtuma SLUSHiin marras-joulukuun taitteessa 2016.

Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä yhdistävät voimansa Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY -hankkeessa. Sen avulla halutaan kehittää opiskelijoiden yrittäjyysosaamista ja kykyä johtaa itseään muuttuvilla työmarkkinoilla sekä tukea oppilaitosten toimintakulttuurin muutosta entistä yrittäjämyönteisempään suuntaan. Yrittäjyyttä harjoitellaan käytännönläheisesti lyhytaikaisten ja matalan kynnyksen kokeilujen avulla. Yrittäjyyskokeilut nivoutuvat osaksi opintoja työelämäprojektien, työharjoitteluiden sekä opinnäytetöiden kautta. Myös valmistuneille tarjotaan mahdollisuus lisätä yrittäjyysosaamistaan tarjoamalla samoja opintoja esimerkiksi avoimen ammattikorkeakoulun kautta. KYKY:n hankesuunnitelmassa on hahmoteltu järjestettävän Joensuussa StartUp-yrityksiä esille tuova tapahtuma, jonka toteuttaisivat pääasiassa opiskelijat ja opettajat. Hankehenkilöstö toimisi mentorina.

SLUSHin opit yrittäjyyttä suunnittelevalle

KYKY-hankkeen tarkoituksena on luoda opiskelijoiden yrittäjyyskompetenssitasojen mukaisesti kohdennettuja yrittäjyysopintoja sekä muita tapoja yhdistää opiskelu ja oman yritysidean jalostaminen. Kompetenssitasot on jaoteltu pienimuotoisesta sivutoimisesta osuuskuntayrittäjyydestä aina voimakasta kansainvälistä kasvua tavoittelevaan StartUp-yrittäjyyteen. SLUSH on tapahtuma, joka on ylivertainen oppimiskokemus ja näyteikkuna yrittäjyyden vaativimmasta tasosta.

SLUSH-matkalle valittiin mukaan opiskelijoita, jotka ovat omalla toiminnallaan osoittaneet hallitsevansa alemman tason yrittäjyyskompetenssit ja heillä on halua kehittyä seuraavalle tasolle. Mukana oli mm. kansainvälisen Joensuu-Liberec -liikeideakilpailun voittajatiimi Karelia-ammattikorkeakoulusta.

Startup-yrittäjyyttä suunnittelevalle SLUSH-tarjoaa kolmenlaista opittavaa:

Menestyneiden yrittäjien ja sijoittajien puheenvuorot. SLUSH-puheenvuorot ovat äärimmäisen hyvin valmisteltuja, informatiivisia ja niiden pitäjät ovat maailman ykkösnimiä omalla alallaan. Vuoden 2016 SLUSHista voi kymmenien puhujien joukosta nostaa esille esim. Steve Jurvetsonin, joka on sijoittaja SpaceX:n ja Teslan taustalla, sekä Chris Saccan, jonka salkusta löytyy mm. Twitter, Über, Instagram ja Kickstartter. t opiskelija kuulee Piilaakson uusimmat opit kauan ennen kuin ne päätyvät oppisisällöiksi osaksi normaalia opetusta. Toisaalta puheenvuorojen yhteiset teemat kertovat teknologioiden ja uusien markkinoiden trendeistä, jota vasten opiskelija voi tarkastella oman liikeidean ajankohtaisuutta. Vuonna 2016 esillä olivat vahvasti mm. Augmented ja Virtual Reality -sovellukset, tekoälyn voittokulku sekä voimakkaasti kasvava avaruusbisnes.

”Tapahtumassa opittiin kasvuyritysten toimintatapoja sekä millaista nykypäivänä kansainvälisen yrityksen meininki on maailmalla. Tapahtuma antaa eniten irti sellaiselle, joka harkitsee kansainvälisen yrityksen tai liikeidean kehittämistä tai perustamista. Tapahtuma antaa varmasti hyvin pohjan miettiä ja kartoittaa sitten esimerkiksi omaa liikeideaa, vaikkapa siihen pisteeseen, että se on seuraavana vuonna SLUSHissa esittelykunnossa.” Samu Rytkönen, Mediaosuuskunta Muviment / Karelia-amk, median opiskelija

StartUp-yritysten pitchaukset. SLUSH-tapahtuman tärkeä ulottuvuus on pitchaus-kilpailu, johon osallistuu ympäri maailmaa 100 esikarsinnan perusteella valikoitua StartUp-yritystä. Kilpailun voittajalle on luvassa 0,5–1 miljoonan euron sijoitus ja paljon näkyvyyttä. Seuraamalla pitchejä ja tuomaristossa istuvien sijoittajien kommentteja, opiskelija oppii paljon siitä mitkä tekijät korostuvat liikeidean kehittämisen alkuvaiheessa. Voi huomata, että oma idea ei olekaan enää niin kaukana SLUSH-näkyvyydestä. Vuoden 2015 SLUSH-tapahtumassa Karelia-amk:n teollisen muotoilun opiskelija Shane Allenin ja International Business -koulutuksen lehtorin Iouri Kotorovin Karelia-lähtöinen StartUp Modti Oy menestyi pitchaus-kilpailuissa nousten aina semifinaaliin eli 25 parhaan joukkoon. Modtin tiimi sai tukea toiminnan alkuvaiheessa mm. Karelian Draft Program® -mikrorahoitusohjelmasta.

”AR-lasit piloteille, itseohjautuvat autot, robotiikka, monenlaiset VR-ohjelmat ja sovellukset sekä 3D-skannerit saivat minulta eniten kiinnostusta osakseen. Teknologia kehittyy kiihtyvällä vauhdilla ja siihen kelkkaan hyppääminen on tämän päivän suurimpia mahdollisuuksia. Tulevaisuus tuo tullessaan uskomattomia asioita – asioita joita pidettiin vielä kymmenen vuotta sitten scifinä. Mutta mistäpä muualta kuin ihmisen mielikuvituksesta näitä asioita syntyisi ja mahdoton muutettaisi todeksi. Vietin aikani suurimmaksi osaksi kierrellen pisteitä, katsoen useammankin pitchin, jotka olivatkin tapahtuman yksi paras anti oppimiseen! Ja seuraten pari luentoa ja palkintojenjakoa, joista kaikista opin paljon asioita yrittämisestä, myynnistä ja tuotteistamisesta. Yksinkertainenkaan asia ei ole enää niin yksinkertainen, kun oma ja muiden elämä on riippuvainen siitä tai puheeksi tulevat miljoonat! Omaan yrittämisen hiileen tuuli puhalsi tällä reissulla niin, että liekki roihahti eikä sitä taida saada enää sammumaan.” Olli Keinänen, OY:n perustaja, PKKY, audiovisuaalisen viestinnän, pelikoulutuksen opiskelija

Demo-pisteet ja messuosastot. Sadat StartUpit, kansainväliset suuryritykset, korkeakoulut ja valtiot pitävät pieniä ja suuria osastoja SLUSH:ssa. Vierailijalle on usein parasta antia käydä messupisteitä huolellisesti läpi ja pysähtyä keskustelemaan ja verkostoitumaan esittelijöiden kanssa. Onkin hyvä varata mukaan kohtuullinen pino omia käyntikortteja. Avoimella mielellä varustettuna esittelypisteiltä saa irti uskomattoman paljon ideoita ja materiaalia omien projektien kehittämiseen, ja kokonaan uusien ideoiden synnyttämiseen. Vuoden 2016 SLUSH:ssa Karelia-amk:n Draft-ohjelmasta rahoitettu Connax Oy piti omaa esittelypistettään näyttävästi esillä. Connaxin yksi perustajista on Karelian alumni Ilya Sokolov.

”Kasvatin rohkeuttani mennä puhumaan ja juttelemaan avoimesti. Itseään ei saa aliarvioida ja ajatella ”vaan” opiskelijana. Kun menee kyselemään ja kertomaan itsestään, huomaa kuinka muut ovat oikeasti kiinnostuneita – kunhan itse on aktiivinen. Halutaan kuulla enemmän ja keskitytään keskustelemaan juuri siinä hetkessä. Jos ei ymmärrä mistä puhutaan, usein esittelijöillä on jotain visuaalista, jolla havainnollistavat asiaansa. Ei tarvitse jutella tyhjän takia, vaan voi ottaa kaiken irti ja varmistaa, että molemmat osapuolet tajuavat mistä on kyse. Avoimin mielin käytävä keskustelu näyttäytyikin tärkeäksi, sillä lähes jokainen keskustelu sai yllättäviä käänteitä ja kiinnostusta puolin tai toisin. Parasta tapahtumassa on mielestäni sen positiivinen ilmapiiri: kenestä vain voi tulla mitä vain. Uskotaan toisiin ja isoimmillakin johtajilla on aikaa juuri sille, kenelle puhuu. Kenelläkään ei ole kiire, vaikka ympärillä tapahtuu paljon, sillä ideana onkin ihmisten tapaaminen ja vuorovaikutus. Kaikki olivat tasa-arvoisia, otetaan toiset ihmiset vastaan ihmisinä, eikä suurina tähtinä tai ”pelkkinä opiskelijoina”. Kilpailijat tukevat toisiaan ja keskustelut ovat iloisia ja kannustavia. Tapahtuman aikana kävin hyviä keskusteluja varmasti lähes sadan ihmisen kanssa.  Jaoin kaikki Muvimentin käyntikortit small talkin ja pienen pitchauksen kera, niin että se jäisi mahdollisimman hyvin jokaisen mieleen. Muutamien kanssa ryhdyin LinkedIn-kavereiksi. Keskustelut kestivät parista minuutista jopa tunnin höpöttelyyn ja jutusteluun.” Veera Korpela, Mediaosuuskunta Muviment / Karelia-amk, median opiskelija.

KYKY-hankkeen toimijat ja opiskelijat Slushissa. Kuva: Mervi Leminen.

Verkostoitumisen mahdollisuudet

Opiskelijalle ja tavalliselle SLUSH-vieraalle näkymättömissä on SLUSH:n varsinainen olemassaolon oikeutus ja alkuperäinen syy tapahtuman perustamiseen. Koko kaksipäiväisen tapahtuman ajan paikalle saapuneet 2300 StartUp-yritystä ja 1100 pääomasijoittajaa käyvät keskinäisiä tunnustelutapaamisia ja neuvotteluja. Tapaamisten järjestelyt organisoidaan digitaalisen treffijärjestelmän avulla, jonka perusteella StartUpit ja sijoittajat voivat ehdottaa toisilleen tapaamisia tapahtuma-alueella. Järjestelmä on tehokas – Connax Oy:n Ilya Sokolov kirjasi kymmenkunta sijoittajatapaamista tapahtuman aikana.

Karelia-ammattikorkeakoulussa pitkään innovaatiotoiminnan kehittämistä tehneelle, nykyisin yrittäjyyden yliopettajana työskentelevälle Heikki Immoselle merkittävin anti opiskelijaohjauksen rinnalla olivat keskustelut Euroopan Avaruusjärjestö ESA:n kanssa. ESA oli SLUSH-tapahtumassa mukana isolla osastolla etsimässä StartUp-yrityksiä alihankkijoikseen mukaan lukuisiin miljardien arvoisin ESA:n projekteihin.

SLUSH:n jälkeen yhteydenpitoa on jatkettu ja tällä hetkellä ollaan usean joensuulaisen toimijan kanssa organisoimassa Karelian tarkkuustekniikkaankin linkittyvää Photonics & Space -tapahtumaa SciFest 2017 -tapahtuman yhteyteen toukokuussa. Käynnissä ovat järjestelyt ESA:n edustajien saamiseksi paikalle. Tämän lisäksi Karelian tuotekehitysosaamiseen liittyvät Epic Challenge -opinnot herättivät kiinnostusta ja yhteistyötä ESA:n asiantuntijoiden kanssa viritellään tähänkin liittyen. Tulevaisuudessa on mahdollista, että ESA:n kautta opiskelijoille saadaan merkittäviä tuotekehityshaasteita.

SLUSH antaa virikkeitä yrittäjämäiseen asenteeseen

Slush ei ole seminaari tai koulutus. Se on tapahtuma, joka kokoaa yrittäjyyden ajankohtaiset virtaukset hetkeksi samaan tilaan. Tilaisuuden anti on mahdollisuus olla lähempänä kansainvälistä tietoutta ja innovaatioita, joilla pystytään sparraamaan opiskelijoita kohti StartUp-yrittäjyyttä. Vuonna 2016 tapahtumaan osallistui KYKYn resurssein ensimmäinen rypäs opiskelijoita, jotka ovat osoittaneet aktiivisuutta kehittää yrittäjätaitojaan opintojensa aikana. Yhteinen osallistuminen tapahtumaan luo synergiaedun, sillä päivien aikana hankehenkilöstö sparrasi opiskelijoita hyödyntämään laaja-alaisesti sekä syvällisesti verkostoitumismahdollisuudet. Opiskelijoiden kanssa valmistauduttiin tapahtumaan ennakkoon ja tapahtuman aikana toteutettiin vertaisarviointia kokemuksista, joita jälkeenpäin reflektoitiin matkaraportin muodossa.

”Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että lähdin mukaan SLUSHiin. Ei se lopulta ollutkaan niin poliittisesti latautunut kuin pelkäsin tai ainakin onnistuin välttämään sellaiset esitykset ja keskustelut. Esityksien aiheet vaihtelivat laidasta laitaan, pääpointteina olivat innovointi ja teknologia. Toki osallistujien kesken oli havaittavissa väkinäisiä verkostoitumisyrityksiä, jotkut olivat jopa hyvin röyhkeitä, mutta toiset taas johtivat mielenkiintoisiin keskusteluihin. En kuitenkaan onnistunut verkostoitumaan kenenkään kanssa. Ehkä jos minulla olisi ollut jonkin selkeä bisnesidea, jolle olisin halunnut löytää yhteistyökumppaneita ja rahoittajia olisin ollut liikkeellä eri asenteella ja pyrkinyt itsekin paljon aktiivisemmin verkostoitumaan.  Nyt sain vapaasti kierrellä ja ihmetellä, mikä oli minusta mukavaa.” Paula Huttunen, Osuuskunta Kytö / PKKY, artesaani käsityömuotoilun opiskelija

Yhteenvetona voidaan todeta, että SLUSH on erityistapahtuma, jonka hyödyt halutaan siirtää Pohjois-Karjalaan. KYKY-hankkeen resurssein opiskelijoiden yrittäjyysintentioiden tukemiseksi on oleellista saada kokemuksia tapahtumasta. Pohjois-Karjalasta on rohkaistuttava tavoittelemaan globaalimarkkinoita ja SLUSH:ssa opiskelijanuoret voivat huomata ikäistensä tekevän paljon töitä oman intohimoideansa edistämiseksi. Jakamalla osallistumiskokemuksiaan oppilaitosten nuoret vaikuttavat omassa opintoryhmässään ja näin saadaan mahdollisesti lisättyä muidenkin innostusta yrittäjyyteen ja luoda yhteistä tekemistä.

”Tapahtuman isoin anti minulle olikin kuulla ja nähdä, miten nämä ihmiset myivät itseään ja ideoitaan, miten he puhuivat siitä ja millaisia keinoja he käyttivät, toiset onnistuneemmin kuin toiset. Mielikuvien luominen, oman intohimon esittäminen ja tartuttaminen katsojiin ja järkeily olivat kaikki läsnä ja jokaisesta tuli sekä hyviä että hieman epäonnistuneempia esityksiä. Koska oma tähtäimeni on projektinjohtamis- ja esimiestehtävissä, oli mielenkiintoista nähdä, miten kyseisissä rooleissa olevat ihmiset kantoivat itsensä ja esiintyivät.” Juho Sallinen, Sulava-Media / Karelia-amk, median opiskelija

Marja-Liisa Ruotsalainen, projektipäällikkö
Heikki Immonen, yrittäjyyden yliopettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

817 Artikkelin näyttökerrat