Työelämän kohtaamisia talotekniikan koulutusohjelmassa

Johanna Luostarinen

Talotekniikan koulutusohjelmassa on jo muutamana vuonna saatu apua Work Smart -hankkeesta Ammatillinen kasvu -opintojakson eri vuosikurssien toteutuksiin. LTHNS14-ryhmän opiskelijat osallistuivat ensimmäisen kerran keväällä 2016 Work Smartin järjestämiin työpajoihin ja työelämäpäivään, ja nyt vuosi myöhemmin ryhmä halusi edelleen olla tavalla tai toisella yhteydessä työelämään päin. Tällä hetkellä kolmatta vuotta opiskeleville opiskelijoille ajankohtaisia asioita ovat opinnäytetyöt ja niiden aiheen pohdinta sekä viimeisten harjoittelupaikkojen etsintä. Ja kun talotekniikan opetussuunnitelmaan kuuluu niin sähkö-, automaatio- että lvi-alan opintoja, ovat mahdollisuudet työelämään melko laajat.

Work Smart -hankkeen kanssa yhteistyössä suunnittelimme millaisia työelämän kohtaamisia ja ammatillista kasvua tukevia työelämätaitoja voisimme yhdessä opiskelijoillemme tarjota. Niinpä eräille oppitunneille suunnittelimme työpaikan hakemiseen ja rekrytointiprosessiin liittyvää koulutusta ammatikseen rekrytointeja tekevän henkilön johdolla. Tämän lisäksi toisen Work Smart -koulutuskerran teemaksi valikoimme LinkedIn -verkkoyhteisöpalvelun käyttöön opastusta, sillä sosiaalisen median osuus nykypäivän työnhaussa on yhä suurempi. Emme kuitenkaan halunneet unohtaa aitoja kontakteja yrityksiin ja työelämään, joten tunneille päätettiin kutsua henkilöitä edustamaan tätä osuutta.

Kareliasta valmistuneet kertomassa vertaisina omasta opiskelustaan ja työelämään siirtymisestä

Talotekniikan koulutusohjelma on itsessään vielä sen verran nuori, ettei Karelia-ammattikorkeakoulusta ole ehtinyt valmistua yhtään talotekniikan insinööriä. Niinpä kutsuimme tunneillemme vieraiksi sähkötekniikan koulutusohjelmasta vuonna 2014 valmistuneet insinöörit Piia Ripatin ja Eemeli Vartiaisen. He valmistautuivat vastaamaan opiskelijoiden ajankohtaisiin kysymyksiin, kertomaan omaa uratarinaansa ja omia ajatuksiaan niin opinnoista ammattikorkeakoulussa kuin elämästä opintojen jälkeen.

Eemeli Vartiainen työllistyi heti valmistuttuaan PKS Sähkönsiirto Oy:n asiakasvastaavaksi ja on työssään paljon tekemisissä niin asiakkaiden kanssa sähköliittymien myynnissä kuin tekniikankin kanssa mm. toimiessaan suurhäiriötilanteiden vikakoordinaattorina. Eemeli kertoi ryhmälle omista opiskeluaikaisista harjoittelupaikoistaan, kuinka hän niihin pääsi ja mitä tietoja ja taitoja hän niissä saavutti. Hän painotti niin harjoittelupaikan kuin työpaikankin etsinnässä omaa aktiivisuutta sekä sitä, että hakemuksen ja CV:n kirjoittamiseen kannattaa panostaa. Eemelin mukaan harjoitteluajan työtodistuksillakin on arvoa työnhaussa: hyvin sujuneiden harjoitteluiden työtodistuksiin kannattaa pyytää esimiehen sanalliset arvioit ja jos mahdollista, kysyä myös voiko harjoittelupaikan esimies toimia suosittelijana.

Vuonna 2014 sähkötekniikan koulutusohjelmasta valmistuneet Piia Ripatti ja Eemeli Vartiainen.

Piia Ripatti puolestaan työllistyi valmistumisensa jälkeen sähkösuunnittelijaksi Kouvolan JH-suunnittelu-nimiseen yritykseen. Hän kertoi opiskelijoille työnkuvastaan sähkösuunnittelijana: kuinka suunnittelutyön lisäksi palaverit rytmittävät työviikkoa ja kuinka koulussakin useasti harjoiteltu ja opittu raportointi on tärkeä osa suunnittelijoiden, arkkitehtien ja urakoitsijoiden keskinäisessä viestinnässä. Piia kannusti opiskelijoita rohkeasti etsimään töitä ja harjoittelupaikkaa myös Pohjois-Karjalan alueen ulkopuolelta mikäli elämäntilanne vain sen sallii. Hänen oma kokemuksensa oli, että nykypäivän työelämässä verkostoituminen on tärkeää ja sana hyvästä työntekijästä kulkee myös yrittäjältä toiselle.

Ammatillinen kasvu ja työelämäkontaktit jatkossa

Work Smart -hanke toimii vielä vuoden 2017 loppuun saakka ja hankkeen tukemana Karelia -ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajat voivat saada uusia ideoita Ammatillinen kasvu -opintojaksoille, kehittää omien opintojaksojen lisäksi myös omaa osaamistaan sekä luoda verkostoja työelämään. Hanke on mahdollistanut minulle uutena opinto-ohjaajana olla yhteydessä Pohjois-Karjalan alueella toimiviin talotekniikan alan yrityksiin ja ajatuksissamme on, ettei tämä Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistuneiden insinöörien vierailu suinkaan jäisi ainoaksi kontaktiksi työelämään!

Johanna Luostarinen, talotekniikan opinto-ohjaaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

881 Artikkelin näyttökerrat