Avoin toimintakulttuuri Kareliassa osaksi arkipäivää

Kari Tiainen

Karelia-ammattikorkeakoulussa on edistetty määrätietoisesti avointa toimintakulttuuria syksystä 2015 lähtien.  Karelian laatukäsikirjaan on kirjattu, että ”Kareliassa toteutetaan avointa toimintakulttuuria, jonka avulla kaikki tuotettu tieto ja osaaminen pyritään saamaan näkyväksi sekä välitettyä kaikkien halukkaiden käyttöön. Avoimuuden muotoja ovat tutkimustiedon avoin julkaiseminen sekä tulosten popularisointi, tutkimusaineistojen avaaminen sekä avoimet tutkimusmenetelmät. Avoimuuden avulla edistetään tutkimustulosten vaikuttavuutta yhteiskunnassa sekä mahdollistetaan uudenlaista yhteistyötä ja innovaatioita.”

Työ alkoi vuonna 2015

Avoimen tieteen ja tutkimuksen jalkauttaminen aloitettiin Karelia-ammattikorkeakoulussa syksyllä 2015 sisäisenä projektina. Syksyllä 2015 ja keväällä 2016 Karelian avoimen tieteen ja tutkimuksen (ATT) -vastuuhenkilöt Helena Puhakka-Tarvainen ja Kari Tiainen perehtyivät Opetus- ja kulttuuriministeriön kokoamiin ATT-aineistoihin, osallistuivat avoimen tieteen ja tutkimuksen osaajakoulutuksiin sekä laativat toimintasuunnitelman avoimen toimintakulttuurin edistämiseksi Kareliassa. Siinä määriteltiin muun muassa avoimen toimintakulttuurin tavoitteet, keskeiset toimenpiteet ja toimijat. Ensimmäisessä vaiheessa seurattiin myös tarkkaan ammattikorkeakoulujen ensimmäisen yhteisen ATT-kehittämishankkeen toimenpiteitä sekä yhteisten mallien ja toimintatapojen kehittymistä.

Viestintää ja työpajoja

Syksyllä 2016 alettiin avata ja jalkauttaa avointa toimintakulttuuria Karelian henkilöstölle ja opiskelijoille. Tässä keskeisiä toimenpiteitä ovat olleet tiedottaminen eri henkilöstöryhmien kokouksissa ja sähköisissä tiedotuskanavissa (Vasu-verkkojulkaisu, henkilökunnan uutiskirje, intranet, sähköpostilistat), sekä eri teemoihin keskittyneet klinikkatyyppiset työpajat.

Työpajojen teemoja olivat muun muassa avoimuus TKI-toiminnassa ja -ympäristöissä, julkaisutoiminnan avoimuus sekä avoimuutta tukevat tietojärjestelmät ja palvelut. Työpajoissa on vieraillut myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Työpajoissa harjoiteltiin esimerkiksi aineistonhallinnan suunnitelman tekemistä DMPTuuli-työkalun avulla. Karelia-ammattikorkeakoulussa tällaiset työpajat on todettu hyväksi tavaksi syventää henkilöstön osaamista ja jäsentää avoimen tieteen ja tutkimuksen prosesseja käytännössä.

Karelian avoimuuden periaatteet

Syksyllä 2016 aloitettiin myös Karelian Avoimen tieteen ja tutkimuksen politiikka-asiakirjojen valmistelu. Tammikuussa 2017 toimitusjohtaja allekirjoitti lausuman avoimen toimintakulttuurin kehittämisen periaatteista Karelia-ammattikorkeakoulussa sekä päätöksen rinnakkaistallentamisesta. Lausuman keskeiset tavoitteet ovat avoin toimintakulttuuri osaksi arkipäivää, vaikuttavuutta avoimella viestinnällä sekä innovaatioiden edistämistä avoimella TKI-toiminnalla.

Rinnakkaistallentamispäätöksessä taas kuvataan avoimen julkaisemisen prosessi, johon kaikki ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet jo vuonna 2009 Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arene ry:n päätöksellä. Päätös sisältää myös pysyväisohjeen Karelian henkilöstön julkaisujen rinnakkaistallentamisesta sekä ottaa kantaa julkaisemiseen kirjoittajamaksuja perivissä avoimissa julkaisuissa. Karelian päätöksessä todetaan, että avoimet julkaisukanavat ovat suositeltavia, mutta maksullista julkaisemista harkitaan tapauskohtaisesti.

Prosessien hallintaa ja markkinointia

Vuonna 2017 Kareliassa keskityttiin avoimen toimintakulttuurin jalkauttamisen ja tiedottamisen lisäksi käytännön toimintaprosessien rakentamiseen ja kuvaamiseen. Keväällä 2017 hankittiin muun muassa LibGuides-julkaisualusta, jonka avulla ammattikorkeakoulujen yhteisessä hankkeessa tuotetut aineistot oli helppo muokata myös Karelian käyttöön sopiviksi.  LibGuides-alustalla julkaistiin julkaisijan ja aineistonhallinnan oppaat.

Syksyllä 2017 aloitettiin myös Karelian opiskelijoiden sitouttaminen avoimeen toimintakulttuuriin. Lukuvuoden avajaisissa järjestettiin avoimeen tieteeseen ja tutkimukseen liittyvän tempaus ja julkistettiin Avoimesti sinun -markkinointikampanja. Kampanjassa tuotettuja erilaisia markkinointimateriaaleja ja -tuotteita (esitteet, t-paidat, hiirimatot, kännykänpyyhkijät) jaettiin henkilöstölle ja opiskelijoille.

Työ jatkuu yhteisellä hankkeella

Karelia-ammattikoreakoulu on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa 12 ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston yhteisessä hankkeessa Ammattikorkeakoulujen avoin TKI-toiminta, oppiminen & innovaatioekosysteemi. Hanke alkoi tänä vuonna ja se päättyy 31.12.2020. Hankkeessa vahvistetaan ammattikorkeakoulujen avoimen toimintakulttuurin osaamista sekä edistetään tutkimusaineistojen kestävää käyttöä ja tulosten vaikuttavuutta.  Kehittämistyö painottuu erilaisten tutkimusaineistojen, julkaisujen ja tulosten avaamiseen sekä ammattikorkeakoulujen yhteistyötapojen kehittämiseen.

 

Kari Tiainen
kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Auvinen, P. & Penttinen, M. (toim.) 2017 : Karelia-ammattikorkeakoulun laatukäsikirja. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B:49. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-275-228-4

Puhakka-Tarvainen, H. & Tiainen, K. Avoimen toimintakulttuurin jalkauttaminen Kareliassa. Julkaisussa Laakkonen, A., Laakkonen, T., Marjamaa, M. & Montonen, N. (toim.) 2017. Kohti avointa julkaisemista, opetusta ja tki-toimintaa ammattikorkeakouluissa. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-466-8

 

Tämä artikkeli on kirjoitettu osana Ammattikorkeakoulujen avoin TKI, oppiminen & innovaatioekosysteemi –hanketta, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama korkeakoulutuksen kärkihanke. Hanketta koordinoi Seinäjoen ammattikorkeakoulu.

1 561 Artikkelin näyttökerrat