Arkisto: Vasu 2/2017

Vasu kevään korvalla

Kari Tiainen

Vasun kevätnumerossa on jälleen kerran monipuolinen sisältö. Teemoina ovat mm. avoin ammattikorkeakouluopetus, ylemmät AMK-tutkinnot sekä Karelian kansainvälinen toiminta. Ammattikorkeakoulun arkeen kurkistetaan opiskelijapalveluiden kautta.
Avointa ammattikorkeakouluopetusta on järjestetty Suomessa jo vuodesta 1997 lähtien. Lue lisää…

Kestävä liiketoiminta kiinnostaa

Kirsi Taskinen

Yhteensä satakunta kuulijaa kerääntyi Karelia-amk:lle Joensuussa sekä etäyhteyksien päähän Kuopiossa ja muualla Suomessa maailman vesipäivänä 22. maaliskuuta. Tuolloin pyörähti käyntiin Itä-Suomen korkeakoulujen ja NPA:sta rahoitetun SECURE-hankkeen yhteinen kestävän kehityksen seminaari projektipäällikkö Helena-Puhakka-Tarvaisen ja yrittäjyyden yliopettaja Heikki Immosen tervehdyksillä. Lue lisää…

Opinto-ohjaajat ammatillisten pikadeittien vetäjiksi

Kirsi Taskinen

Osana Ammatillinen kasvu -opintojaksoa on jo vajaan kahden vuoden ajan testattu kolmen työpajan menetelmää, jossa opiskelijoita valmennetaan suunnittelemaan omaa työuraansa ja verkostoitumaan työnantajien kanssa. Tähän asti Karelia-amk:n ja PKKY:n Work Smart -hankkeessa kehitettyjä työpajoja ja verkostoitumisen pikadeittejä ovat vetäneet hankkeen työntekijät, Lue lisää…

JokuDigi – Digitaalisia härpäkkeitä, ajatuksia ja ideoita

Timo Rui

Kareliaa viimeisen vuoden aikana läheltä seuranneet eivät ole voineet välttyä huomiolta, että Karelian TKI-toiminta on ollut aikamoisessa turbulenssissa. Uudet painoalavalinnat, TKI-toiminnan laajentuminen ja sitä seuranneet uudet rekrytoinnit sekä työpisteiden muutokset Sirkkalan kampuksesta luopumisen myötä ovat tuoneet uusia ihmisiä kahvihuoneisiin ja uudenlaisia kahvikuppeja niiden kuivauskaappeihin. Lue lisää…

Puurakentamisen arvoketjumallista liiketoimintaa

Ville Mertanen

Puurakentaminen on ollut viime aikoina hyvässä nosteessa Pohjois-Karjalan maakunnassa. Alueella on käynnissä ja suunnitteilla useita valtakunnallisestikin merkittäviä puurakentamisen kohteita. Esimerkkeinä voisi mainita Karjalalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Joensuun Pihapetäjä asuinkerrostalokohteen sekä Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Ellin 14-kerroksisen Joensuu LightHousen, Lue lisää…

”Se ei ole ensihoitajallekaan normikeikka vaan kova paikka”

Satu Keränen, Tero Laakkonen, Eeva Peura, Mervi Vartiainen, Arja-Irene Tiainen

Pohjois-Karjalassa on otettu ensihoidon ammattilaisten osaaminen käyttöön potilaan kotona,  turvaamaan kotisaattopotilaan avunsaanti ympärivuorokautisesti. Vuonna 2015 ensihoidolle laadittiin kotisaattopotilaan hoitoprotokolla, johon sisältyy sekä yleistoimintaohjeet että ohjeet saattohoitopotilaan haasteellisimpien oireiden hoidosta. Lue lisää…

Opiskelijatiimit kehittivät uusia sovelluksia Espanjassa

Minna Nirkko

International Smart Cities Intensive Programme kokosi Espanjaan innokkaan opiskelija- ja ohjaajajoukon kehittämään uusia teknisiä sovelluksia ja bisnesmalleja. Smart Cities –aiheinen intensiivikurssi toteutettiin nyt jo neljättä kertaa. Karelian tieto- ja viestintätekniikan koulutusohjelmalla onkin pitkä historia vastaavien kansainvälisten ohjelmien toteutuksessa. Lue lisää…

Hanketoverina Venäjä

Paavo Raappana

Kansainvälisen toiminnan vahvistaminen on yksi Karelian strategian läpileikkaavista teemoista. Pohjois-Karjalan naapurina Venäjä on kansainvälisen yhteistyön luonnollinen partneri. Yksi kumppanuuden muodoista ovat yhdessä toteutettavat hankkeet. Maantieteellinen välimatka on lyhyt, mutta tavat tehdä asioita ovat erilaisia, Lue lisää…

Elämää opiskelija- ja hakijapalveluissa

Suvi Pajarinen

Opiskelijapalvelut on osa Karelian opintoasiainpalveluita. Opiskelijapalvelut vastaa ja huolehtii keskitetysti ammattikorkeakoulun kaikkien opiskelijoiden opiskelijahallinnosta ja -palveluista.  Opiskelijapalveluiden henkilöstö palvelee ja neuvoo muun muassa ilmoittautumisiin, opinto-oikeuteen ja opintotukeen sekä uusintatentteihin liittyvissä asioissa, Lue lisää…

Avoimen AMK:n opiskelijoiden ohjauskokemukset

Mervi Lätti & Jonna Löf

Avointa ammattikorkeakouluopetusta on järjestetty vuodesta 1997 lähtien ja perustehtävänä on koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen ja elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien tarjoaminen. Avoimen AMK:n suosio on noussut Suomessa viime vuosina ja opiskelijamäärien kasvu on ollut huimaa. Lue lisää…

Kansainvälisyys on yhteispeliä

Liisa Timonen

Kareliassa kansainvälisyys on yhteispeliä. Tavoitteena on korkeakouluyhteisön ja alueen toimijoiden osaamisen karttuminen, uudet kehittämispolut, hyödyllisten verkostojen kasvattaminen sekä elämää rikastavien kokemusten kertyminen. Korkeakoulu voi myös myydä osaamistaan ja tuotteitaan kansainvälisillä markkinoilla, Lue lisää…

YAMK-koulutuksella on vahva asema Kareliassa

Kim Wrange

Tässä artikkelissa kerrotaan ylempien ammattikorkeakoulututkintojen historiasta ja nykypäivän merkityksestä Karelia-ammattikorkeakoulussa. Artikkeli esittelee ylempien AMK-tutkintojen taustaa, niiden sisältöjä sekä kytkentöjä Karelia-amk:n strategiaan. Artikkelissa pohditaan myös ylempien AMK-tutkintojen merkitystä ammattikorkeakouluille sekä otetaan lopuksi esille viime aikoina pinnalle noussut ylempien AMK-tutkintojen nimikeasia. Lue lisää…