Vasu

Lean-ajattelu kunnioittaa työntekijää

Heli Makkonen

”Alkuun ajattelimme, että ei tästä mitään hyötyä ole, ei onnistu, kunhan paremman tekemisen puutteessa ovat keksineet tämän.”
”Nyt olemme oppineet, että alkuun aina vastustamme, mutta onnistuneet kokeilut ovat antaneet meille rohkeutta ja innostusta, Lue lisää…

Yrittäjyyspolulla osa 5 – Kareliassa yrittäjyysoppeihin syvennytään yrittäjänä toimimisen kautta

Anna Leminen & Heikki Immonen

Karelia amk:n opintotarjontaan sisältyy monia erilaisia mahdollisuuksia oman yrittäjyyden edistämiseen. Konkreettinen yrittäjyysharjoittelu on mahdollista vuosi yrittäjänä -opintojaksolla, Y-akatemiassa sekä opintoihin pakollisena kuuluvan työharjoittelun tiimoilta. Näissä opinnoissa yrittäjänä päästään toimimaan käytännössä, Lue lisää…

Mentorointia yrityksille

Kaija Saramäki

Junnaako yritys paikallaan? Onko yrityksen ajatus hukassa? Etkö tiedä mihin suuntaan yrityksesi voisi kehittyä? Yritysmentoroinnista voi olla apua yrityksille, jotka kaipaavat uusia ajatuksia toiminnalleen. Yritysmentoroinnissa selvitetään esimerkiksi yrityksen toimintamahdollisuuksia ja –edellytyksiä, Lue lisää…

Hear it from the people – ERDI hankkeen loppuseminaari Iisalmessa

Sini-Tuuli Saaristo

Kolmivuotisen Erasmus+ tietoyhteenliittymä ERDI – Empowerin Regional Developments and Innovations -projektin päätösseminaari järjestettiin Savonia-ammattikorkeakoulussa, Iisalmessa 29.10 – 1.11.2018.
Varsinaista seminaaripäivää vietettiin 30.10.2018. Päivän järjestämisessä olivat mukana Savonia-ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden agrologi -opiskelijat. Lue lisää…

Yrittäjäksi valmiilta pohjilta

Mika Pasanen

Karelia-ammattikorkeakoulu tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskella yrittäjyyttä valmiin liiketoiminnan näkökulmasta. Valmiilla liiketoiminnalla tarkoitetaan yrittäjäksi ryhtymistä omistajanvaihdoksen, franchising-yrittäjyyden ja lisenssin ostoon perustuvan yrittäjyyden kautta. Se poikkeaa uuden, kehitettävän idean pohjalta aloitettavasta yrittäjyydestä siinä, Lue lisää…

SLUSH2018 – tekoälykästä startup-pöhinää

Tero Hyttinen & Paavo Raappana

Onko koulutuksen kehittämisellä markkinapotentiaalia? Kiinnostaako maahanmuuttajien kotoutuminen startup-yrityksiä? Mihin uudet innovaatiot ovat matkalla? SIMHEapp-hanke kävi haistelemassa tulevaisuuden mahdollisuuksia ja uhkakuvia SLUSH2018-tapahtumassa. Opittiinko uutta ja mitä Suomen kohkatuimmalle startup-tapahtumalle kuuluu?  Lue lisää…

Vihreää energiaa ja vierailukohteita Irlannissa

Kirsi Taskinen & Kaija Saramäki

Aurinkoinen sää toivotti SECURE-hankkeen partnerit ja muut energiatehokkuudesta kiinnostuneet tervetulleiksi Irlannin Letterkennyyn lokakuun puolivälissä. Smarter Energy Communities -seminaarissa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja, verkostoiduttiin sekä tutustuttiin paikallisiin energiatehokkuutta lisääviin hyviin käytänteisiin. Lue lisää…

Kuinka kehittää omia digitaitoja hauskasti ja helposti?

Kaija Sankila & Soile Vinni

Digitalisaatio on yksi Karelia-amk:n strategian 2016-2020 läpileikkaavista teemoista, ja sitä edistetään kaikessa ammattikorkeakoulun toiminnassa. Strategiaan on kirjattu, että Kareliassa tuetaan suunnitelmallisesti opiskelijoiden ja henkilöstön digitalisaatio-osaamisen kehittymistä, työnteon tapojen muutosta ja muuttuvaa opettajuutta. Lue lisää…

Karelian ladatuimmat opinnäytetyöt – auton diagnostiikkaa ja saunalautan suunnittelua

Kaisa Varis

Ammattikorkeakoulujen julkaisuarkisto Theseus täytti tänä syksynä kymmenen vuotta! Palvelu on niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin menestystarina. Theseus on suurin suomalainen avoin julkaisuarkisto, joka sisältää opinnäytteitä ja julkaisuja yhteensä 25 ammattikorkeakoulusta. Palvelun avulla ammattikorkeakoulut ovat kasvattaneet julkaisujensa avoimuutta ja tehneet näkyväksi ammattikorkeakoulujen opetus- ja tutkimustoimintaa. Lue lisää…

Haikeat jäähyväiset – Lumo2 –hankkeen viimeinen Pajathon

Timo Rui, Riikka Simonen, Tero Hyttinen

Karelia-amk:n hallinnoima Lumo2 – Tehoja kasvuun! –hanke on järjestänyt neljä Pajathon-nimistä  hackathon-tapahtumaa Joensuun uusilla veturitalleilla vuosien 2017 ja 2018 aikana. Palaute tapahtumista on ollut pääosin positiivista, sillä toimintatapana hackathonit sopivat hyvin nopeita kokeiluja suosiviin kehittämisprojekteihin. Lue lisää…