Pintaa Syvemmälle -podcast-sarjan idean taustalla oli ajatus esitellä kiinnostavia yrittäjiä ja innovaattoreita sekä jakaa heidän tarinansa ja matkansa yrittäjyyden polulla. Halusimme vaihtaa ajatuksia pohjoiskarjalaisesta yrittäjyydestä ja yrittämisestä sekä nimenomaan Itä-Suomessa syntyneistä innovaatioista. Podcastin juontajina meitä kiinnosti erityisesti se, miten uudenlaiset ideat ovat alun perin syntyneet ja aikanaan jalostuneet innovaatioiksi. Podcast-sarjan tavoitteena on saada kuulijoita innostumaan yrittäjyyden ja innovaatioiden maailmasta sekä jakaa kokemuksia ja mielenkiintoisia tarinoita erityisesti pohjoiskarjalalaisesta yrittäjyydestä.
Uusien innovaatioiden äärellä
Podcastin ensimmäisessä jaksossa (kuva 1) tarinoimassa ovat Jaana Kurki Karelia-amk:sta ja Jarmo Pölönen Gymba Oy:stä. Keskustelun aiheet liittyvät Gymba Oy:n alkutaipaleeseen sekä siihen kuinka uusi innovaatio Gymba-aktivointilaudasta syntyi ja millaisia kokemuksia Jarmolla on yrittäjyydestä Pohjois-Karjalassa:

Toisessa jaksossa ovat mukana Suvi Leppänen Karelia-amk:sta ja Anneli Muona CareCare Oy:stä (kuva 2). He keskustelevat esimerkiksi siitä, millaista apua startup-yrittäjät voivat saada ja kenelle yrittäjyys voisi ylipäänsä sopia? Näitä ja monia muita kysymyksiä vastauksineen voit kuunnella täältä:

Kolmannessa jaksossa tapaavat Suvi Leppänen Karelia-amk:sta ja Lotta Lilja Circutus Oy:stä (kuva 3). Keskustelun teemat soljuvat käyttötavaroiden vertaisvuokraamo Circutuksen tarinan ympärillä nostaen esiin liikeidean alkuvaiheet. Podcastissa avataan myös sitä, kuinka yhdistää päivätyö ja sivutoiminen yrittäjyys. Ajatuksia vaihdetaan myös arvostetusta Sininen pallo 2024-ympäristöpalkinnosta:

Kevään 2025 viimeisessä jaksossa juontajina ovat Jaana Kurki ja Suvi Leppänen yhdessä. Vieraana studiossa on Karelia-amk:n yrittäjyyden yliopettaja Heikki Immonen (kuva 4). Keskustelun aikana pohditaan yrittäjyyden eri muotoja ja kuinka uusia innovaatioita ylipäänsä syntyy. Heikki avaa myös omaa monipuolista työtaustaansa ja jakaa hyviä vinkkejä yrittäjyydestä kiinnostuneille kuulijoille:

Podcastin tuotanto toteutettiin opiskelijayhteistyössä
Aloitimme podcastin suunnitteluun jo syksyllä 2024, kun innostuimme ajatuksesta hyödyntää podcastia yhtenä Inno Pohjois-Karjala – sote- ja hyvinvointialan kestävät palvelut ja innovaatiot -ryhmähankkeen viestinnän keinona. Meillä ei itsellä ollut mitään aiempaa kokemusta podcastin tekemisestä, joten hyppäsimme aika lailla suoraan syvään päätyyn. Onneksi saimme apua Karelian viestintäasiantuntija Janne Tuomaiselta, joka neuvoi meille podcast-laitteiston käytössä. Se ei itsessään ollut edes kovin vaikeaa, mikä rohkaisi jatkamaan podcastien suunnittelua. Laadimme käsikirjoituksen ja samalla otimme yhteyttä haastateltaviin, jotka poikkeuksetta kiinnostuivat tulemaan haastateltaviksi.
Haastateltavat saivat meiltä keskeiset kysymykset tutustuttavaksi jo etukäteen. Ennen nauhoitusta pidimme heidän kanssaan pienet rupattelutuokiot, minkä jälkeen siirryttiin varsinaiseen studioon. Itse haastattelujen toteutus sujui jouhevasti, eikä uusintaottoja juurikaan tarvinnut, sillä haastateltavat olivat luontevia ja keskustelu soljui jouhevasti. Tässä vaiheessa tuotantoprosessia olimme myös saaneet mukaan tiimiin medianomiopiskelija Anttu Yletyisen (kuva 5), joka aloitti harjoittelun hankkeessamme. Anttu sai vastuulleen podcastien teknisen toteutuksen ja äänityöt, mikä varmisti meille laadukkaan tuotannon. Yhdessä suunnittelimme sarjojen kuvaukset Spotify-julkaisua varten. Medianomiopiskelijan työpanos ja osaaminen oli juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan tässä kokonaisuudessa, eikä ilman Anttua näin laadukasta Pintaa Syvemmälle Podcast -sarjan teknistä toteutusta olisi saatu aikaan. Äänityöt olivatkin Antun vahvaa osaamisaluetta meidän monipuolisessa hanketiimissämme.

Podcastin Spotify-kuvakkeen puolestaan teki medianomiharjoittelija Sofia Partanen (kuva 6). Kuvakkeen värimaailma on Inno Pohjois-Karjala -hankkeen visuaalisesta ilmeestä, jota on ollut tekemässä medianomiharjoittelija Marjukka Karppinen. Näin ollen käytännössä koko podcast-sarja rakennettiin monialaisessa yhteistyössä kuten moni muukin asia meidän Inno Pohjois-Karjala -hankkeessa. Esimerkiksi sarjan nimeä palloteltiin hanketiimin viikkokokouksessa yhdessä kaikkien kolmen medianomiharjoittelijan ja kollegamme Minna Lappalaisen kanssa.

Tässä vielä Antun terveiset, millaista hänen mielestään oli Pintaa syvemmälle -podcastin tuottaminen.
“Podcast jaksojen tekninen toteutus oli opettavaista, koska joka jaksoa editoidessa kohtasin uusia mielenkiintoisia haasteita, joita minun tuli selvittää ja pohtia. Podcasteissa ainoana tehokeinona toimii äänet, joten etenkin puhe tuli saada mahdollisimman selkeäksi. Joskus minun tuli pohtia myös, mikä on jaksojen kannalta oleellista tietoa ja mikä ei. Nämä kohdat minun tuli leikata saumattomasti ja siten ettei kuulija pysty edes sanomaan, että äänet on leikattu tietyistä kohdista. Tämän lisäksi tuli minun varmistaa, että jaksoissa kuuluvat äänet kuuluisivat samalla voimakkuudella. Yhteenvetona voin todeta, että podcast jaksojen editointi pitää sisällään monia toimenpiteitä ja täten laadukkaan podcastin editointi vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.
Opettavainen ja innostava kokemus
Podcastin tekeminen oli todella mielenkiintoista, vaikka alussa meitä jännitti jo pelkästään studio ja laitteet. Mitä jos joku menee pieleen? Entä, jos nauhoitus ei tallennu? Tuleeko joku yllättävä taustahäly? Miten osataan editoida, kun ei ole mitään aiempaa kokemusta? Näitä ja monia muita kysymyksiä pohdittiin etukäteen, mutta innostus vei voiton. Siinä vaiheessa, kun saatiin Anttu mukaan niin tiesimme, että tuotanto valmistuu ja podcast-sarja saadaan julkaistua kevään aikana. Oma aikamme ei olisi riittänyt opetella kaikkia ”jälkitöitä”, joita Anttu teki ja puhumattakaan ammattilaistasoisista äänitöistä, joihin meidän osaamisemme ei tietenkään olisi riittänyt.
Innostuimme podcastin teosta kovasti, sillä kuunneltavan materiaalin tuottaminen oli kiinnostava uusi tapa tuottaa viestintämateriaalia hankkeissa. Lisäksi oli tietenkin hienoa, keskustella innovatiivisten ihmisten kanssa ja kuulla heidän yrittäjätarinansa sekä saada itsekin uusia tulokulmia yrittäjyyteen.
Syksyn uusi kausi on jo suunnitteilla, joten sitä ennen on hyvin aikaa sinunkin hypätä Pintaa Syvemmälle Karelian Podcast-kanavalle Spotifyssä!
Kirjoittajat:
Jaana Kurki, projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu
Suvi Leppänen, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Podcast-sarja toteutettiin osana Inno Pohjois-Karjala –sote- ja hyvinvointialan kestävät palvelut ja innovaatiot – ryhmähanketta, joka on Euroopan unionin osarahoittama. Hankkeen toteuttajat ovat Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria ja Joensuun kaupunki. Hankkeen toiminta-aika on 1.9.2024 – 31.12.2026.
