Itä-Suomen yliopiston ja Tukena-säätiön Inklusiiviset yliopistot -yhteisseminaari järjestettiin Joensuussa ja verkossa 5.5.-6.5.2025. Kaksipäiväisen seminaarin aikana pohdittiin, kuinka suomalaisista yliopistoista ja korkeakouluista voitaisiin tehdä saavutettavampia kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea tarvitseville opiskelijoille. Seminaari kokosi yhteen niin koulutusalan ihmisiä kuin muita teemasta kiinnostuneita sekä Suomesta että ulkomailta.
Opetus – ja ohjaustyön arjesta hyppääminen seminaaripäivien jopa filosofiseen pohdintaan inklusiivisesta organisaatiosta ravisteli mukavasti ajatuksia. Monipuoliset esimerkit inklusiivista ratkaisuista eurooppalaisissa korkeakouluissa herättivät pohtimaan omaa työtä ja omien korkeakoulujemme käytänteitä ja asenteita erilaisia oppijoita kohtaan.
Korkeakoulut kaikkien ulottuville
Inklusiivinen oppilaitos tarkoittaa kaikille sopivaa koulua, niin että erilaiset oppijat taustasta tai vammasta huolimatta pystyvät osallistumaan tasavertaisesti opiskeluun. Inklusiivisen näkemyksen mukaan yhteiskunnan tulee olla avoin kaikille vammaisille henkilöille vamman asteesta riippumatta. (Saloviita 2013) Taustalla näkemyksessä on vammaisuuden yhteiskunnallinen malli: vammaisuus koostuu niistä ”esteistä ja rajoitteista, jotka syntyvät suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan”, kuten esimerkiksi viestintään, asenteisiin tai ympäristöön liittyvistä seikoista (Nurmi-Koikkalainen 2017, 11).
Inklusiiviset yliopistot -seminaarissa kokemusasiantuntijat toivat hyvin esille sitä, kuinka vaativassa erityisessä tuessa opiskelleita nuoria ohjataan yhä lähinnä ammatillisiin opintoihin, kuten puhtaanapidon ja suorittavan työn tehtäviin. Olisiko opiskelijoiden potentiaalia mahdollista tunnistaa myös korkeakouluissa ja tarjota mahdollisuutta opintoihin yhdenvertaisesti erilaisille oppijoille?
Seminaarissa esiteltiin ajankohtaista tutkimus- ja tilannetietoa korkeakoulujen saavutettavuudesta ja pedagogisesta tuesta sekä kansainvälisiä kokemuksia koulutusohjelmista, jotka ovat kehittäneet kehitysvammaisten henkilöiden yliopisto-opiskelun polkuja. Eurooppalaisia esimerkkejä ja käytännön toimintamalleja kuultiin Itävallasta, Sveitsistä ja Irlannista. Lisäksi kokemuspuheenvuorot Suomesta niin paikan päällä kuin verkossa herättivät ajattelemaan korkeakoulumaailmaa ja siellä tapahtuvaa opetusta uudella tavalla. Mitä voimme Suomessa tehdä saavutettavan korkeakoulujärjestelmän eteen?
Erilaisten oppijoiden potentiaali jää usein piiloon
Seminaarin ensimmäinen puheenvuoro oli järjestävältä taholta. Professori Erkko Sointu ja vanhempi yliopistonlehtori Aino Äikäs kuvasivat esityksessään tutkimustuloksia korkeakouluissa meneillään olevasta muutoksesta oppimisen tuen tarpeisiin liittyen. Opiskelijoiden tuen tarve tunnistetaan vielä heikosti yliopistoissa; hallinnollisia yksilöllisiä opintojärjestelyjen päätöksiä tehdään 1,5–2,5 %:lle opiskelijoista, kun tuen tarvetta on raportoitu opiskelijajärjestöjen kyselyn mukaan 10%:lla opiskelijoista. Aikaisempien opintojen perusteella voidaan arvioida 11,4 % opiskelijoista tarvitsevan tukea. Opiskelijoiden tuen tarpeet koskevat muun muassa oppimisvaikeuksia (lukemisen, kirjoittamisen tai matematiikan haasteet), liittyvät neuromoninaisuuteen tai sosiaalisiin suhteisiin. Kuitenkaan korkeakoulupedagogiikassa ja opetuksen arjessa ei näitä lähtökohtia opetuksen järjestämiselle tai suunnittelulle ole vielä riittävästi huomioitu.
Vallalla oleva akateeminen pedagoginen kulttuuri on haastava erilaiselle oppijalle. Haastetta lisäävät diagnostiikkaan perustuva puhe oppimisvaikeuksista, opintojen kilpailuhenkisyys, tuen järjestäminen vasta hallinnollisten päätöksen jälkeen ja hyvin pienet mahdollisuuden pedagogiseen tukeen oppilaitoksen arjessa. Esityksessä kuvattiin, että tällaisen toimintakulttuurin vuoksi erilaisen oppijan vahvuudet ja potentiaali jäävät huomiotta. Opiskelijan osallisuuden, hänen lähtökohtiensa ja opiskelijan asettamien tavoitteiden korostamisella päästään opiskelijakeskeisemmän korkeakoulupedagogiikan kehittämisessä eteenpäin.
Kuulimme tutkimustuloksia ja hyviä käytänteitä autististen opiskelijoiden mahdollisuuksista osallistua korkeakoulutukseen. Esityksessä korostettiin erilaisten oppijoiden hyväksymistä osaksi oppilaitosyhteisöä. Tukea tulisi tarjota opiskelijan lähtökohdat tunnistaen, tarjota mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja viimeisimpänä esiteltiin pedagogisia keinoja, joilla mahdollistetaan autististen opiskelijoiden osallisuus ja opinnoissa onnistuminen. Ohjeet selkeistä tehtävistä, ryhmätöiden ohjeistuksista ja tehtävien pilkkomisesta ovat esimerkkejä saavutettavasta pedagogiikasta. Nämä olivat esimerkkejä tuesta, joka auttaa jokaista opiskelijaa, ei pelkästään tukea tarvitsevia.
Inklusiivisen opetuksen pilotti Irlannista
Paikan päälle seminaariin oli saapunut myös kansainvälisiä vieraita. Ensimmäisen tuulahduksen Euroopasta jakoi professori Michael Shevlin irlantilaisesta Trinity Centre for People with Intellectual Disabilities (TCPID) -yliopistopolusta. Omassa puheenvuorossaan Shevlin pohti reittejä kohti inkluusiota (Pathways to Inclusion). Shevlin näkee oppimisen olevan jatkuva ja sosiaalinen prosessi, jossa vastuu ei ole ainoastaan oppijalla itsellään. Oppimisessakin on kyse kuulumisesta jonnekin – eli osallisuuden kokemuksesta. Shevlin nosti esille Connelin (2019) näkemyksen hyvästä yliopistosta, jota voidaan soveltaa myös ammattikorkeakouluun. Tällainen korkeakoulu muun muassa nostaa esille sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteita ja huomioi erityisesti heikoimmassa asemassa olevat väestöryhmät.
Lisäksi Shevlin esitteli tarkemmin dublinilaisen Trinityn Collegen toimintamallia inklusiivisesta korkeakoulusta. Toimintamallia on kehitetty yhteistyönä TCPID:n ja Trinityn englannin kielen koulutuksen kanssa. Pilotointia on tehty koulutuksen yhdessä irlantilaisen kaikille tutkinto-opiskelijoille tarjottavassa kirjallisuuden moduulissa. Moduulin avaaminen myös TCPID:n opiskelijoille avasi pohdinnan siitä, millainen rakenne moduulissa tukee oppimista, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa. Moduuliin kehitettiin siltaopinto (bridging class), jossa TCPID:n opiskelijat perehdyttiin materiaaleihin huomioiden jokaisen yksilölliset opiskelutyylit ja –valmiudet. Siltaopinto valmisti ja rohkaisi opiskelijoita osallistumaan yhteisille luennoille, joissa saattoi olla jopa 200 opiskelijaa.
TCPID:n ja Trinityn pilotointikokemuksen pohjalta luodusta mallista hyötyvät niin opiskelijat, opettajat kuin akateeminen maailma. Opiskelijat kokivat, että heidän äänensä tuli kuulluksi ja heillä oli mahdollisuus puhua. Opettajille kokeilu mahdollisti uusien opetus- ja arviointitapojen löytämistä, ja akateemisen koulutuksen kannalta kokeilu toi joustoa sinne, missä sitä tarvitaan – ja tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan – entistä enemmän. Yhteistyöpilotin pohjalta TCPID on keskustellut yhteistyön laajennuksesta Trinityn laki-, sairaanhoidon ja sosiaalityön koulutuksien kanssa. Lisäksi seminaarissa kuultiin esimerkkejä inklusiivisista yliopistoista Salzburgin yliopistosta BLuE –ohjelmasta ja zürichiläisestä écolsiv -projektista.
Voisiko Karelia tarjota enemmän opiskelumahdollisuuksia erityisryhmille?
Osallistujat saivat seminaaripäivistä uusia näkökulmia opetustyön sekä saavutettavan korkeakoulun kehittämiseen. Näkökulman vaihto on toimiva keino haastaa omia tapoja ja ajatusmalleja – siinä seminaaripäivät onnistuivat. Muiden korkeakoulujen käytänteistä kuuleminen ja oppiminen herättävät kysymyksiä oman organisaation mahdollisuuksista huomioida entistä paremmin erilaiset oppijat. Taustalla vaikuttavat laajemmat kysymykset: Kenelle korkeakoulu oikeastaan kuuluu? Ketkä saavat osallistua?
Seminaarin jälkeen jäimme pohtimaan, voisiko Kareliakin laajentaa saavutettavuustyötään ja tarjota mahdollisuuksia erityisryhmille, kuten kehitysvammaisille henkilöille, osallistua korkeakouluopintoihin? Näemme jo tämän ympärille pilotointihankkeen, jossa yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa voisimme pilotoida polkua kehitysvammaisille henkilöille korkeakouluopintoihin. Karelian tarjonnassa on jo nyt varmasti esimerkiksi avoimessa amk:ssa tai tutkinnoissa sellaisia opintojaksoja, joista mahdolliset uudet opiskelijat hyötyisivät ja jotka voitaisiin myös työstää saavutettavammiksi. Moninainen korkeakoulu tuottaa myös moninaisempaa työelämää.
Kirjoittajat:
Anu Ihanus, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Leena Hiltunen, opintokuraattori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Inklusiiviset yliopistot seminaari. https://lyyti.events/p/inklusiivisetyliopisto-opinnot
Nurmi-Koikkalainen, P. 2017. Vammaisuus: valta, syrjintä ja identiteetti. Teoksessa Nurmi-Koikkalainen, P., Ahola, S., Gissler, M., Halme, N., Koskinen, S., Luoma, M-L., Malmivaara, A., Muuri, A., Sainio, P., Sääksjärvi, K. & Väyrynen, R. 2017 (toim.) Tietoa ja tietotarpeita vammaisuudesta – analyysia THL:n tietotuotannosta. Työpaperi 38/2017. Helsinki: THL. https://www.julkari.fi/handle/10024/135650. Luettu 9.5.2025.
Saloviita. T. 2013. Inkluusio eli ”osallistava kasvatus”. https://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/INKLUUSIO.20.3.2012.pdf Luettu 2.6.2025.
Sointu, E., Vuojärvi, H., Korkeamäki, J. Pesonen, H. & Äikäs, A. 2025. Mitä on oppimisen pedagoginen tuki yliopistossa? Miten sitä tulisi kehittää? Yliopistopedagogiikka 2/2024. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2025/01/22/mita-on-oppimisen-pedagoginen-tuki-yliopistossa-miten-sita-tulisi-kehittaa/ . Luettu 27.5.2025.
Trinity College Dublin. PATH – Programme for Access to Higher Education https://www.tcd.ie/trinityaccess/path/