Väestön ikääntyminen on kestoaihe niin poliittisessa keskustelussa kuin mediassakin. Talouden näkökulmasta pohditaan radikaalejakin muutoksia eläkeikään, ja myös keskustelu hoivavastuiden jakaantumisesta on voimistunut. Nostetaan esille kysymyksiä perheen hoivavastuun lisäämisestä ja myös siitä, tulisiko elämän aikana kertynyttä varallisuutta käyttää hoivapalvelujen kustannuksiin. Nämä pohdinnat herättävät vahvoja reaktioita ja tunteitakin.
Aihe herättää tunteita, koska ikääntyminen ja hoivan järjestäminen sekä kustantaminen puhuttelevat meitä kaikkia, eri elämänvaiheissa eri näkökulmista. Jossain vaiheessa kyse on esimerkiksi isovanhempiemme hyvinvoinnin turvaamisesta, sittemmin vanhempiemme, ja samaan aikaan jokaisen meistä ikääntyessä myös oma tulevaisuus alkaa askarruttaa.
Henkilökohtaisen perspektiivin lisäksi hoivaan liittyvät ratkaisut ovat syvästi kiinni historiallisissa ja kulttuurisissa kerroksissa: niihin liittyy perinteitä, hyvinvointiyhteiskunnan kehityskulkuja sekä myös työmarkkinapoliittisia näkökulmia. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa hoivan vastuuta on kohdistettu yhteiskunnalle, minkä vuoksi naisten laajamittainen työssäkäynti on mahdollistunut. Kun esimerkiksi Keski-Euroopassa tutkitaan parhaillaan sitä, ketkä perheenjäsenet – ja millä edellytyksillä ja ehdoilla – voisivat jatkossa ottaa enemmän roolia ikääntyneiden hoivan tuottamisessa, se kytkeytyy aiempiin yhteiskuntapoliittisiin ratkaisuihin, kuten siihen, että perheille on osoitettu taloudellista vastuuta hoivapalvelujen kustannuksista. Suomalaisessa kontekstissa olemme tottuneet ajattelemaan toisin: yhteiskunnan hoivavastuu on turvannut mahdollisuuden hoivaan myös niille ikääntyneille, joilla ei ole läheisiä tai joiden läheiset eivät pysty tai halua hoivaa tarjota. Hoivan järjestämistavat ja sen kustannusten jakaminen on valinta, joka on osa yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja ja niin kulttuurista kuin historiallistakin kontekstia, jossa elämme.
Ikääntyminen on ilmiönä kiinnostava, koska se tarjoaa lukemattomia eri näkökulmia ihmisen elämään, sosiaalisiin verkostoihin, paikkaan ja alueeseen, yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä historiaan. Yhteiskuntapoliittisesti ikääntymiseen liittyvät hoivan järjestämis- ja kustannusvastuiden lisäksi kysymykset työmarkkinoiden toimivuudesta, työurien jatkamisesta, sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta sekä erilaisten palvelujen ja toimintojen ikäystävällisyyden vahvistamisesta.
Karelia-ammattikorkeakoulu on aktiivinen toimija ikäystävällisen yhteiskunnan kehittämistyössä. Koulutus on tärkeä ammattikorkeakoulun perustehtävä, ja olemme tarjonneet Ikäosaamisen YAMK-koulutusta jo kymmenen vuoden ajan. Samalla, kun juhlistamme tätä merkkipaalua ja lukuisten asiantuntijoiden valmistumista koulutuksestamme, olemme käynnistämässä eurooppalaista maisteriohjelmaa EMMA – Master in Active Ageing and Age-friendly Society. Näin olemme päässeet eurooppalaiselle koulutuskartalle ikäystävällisyyden kehittämistyössä. INVEST – eurooppalainen korkeakouluallianssi on myös osa Karelian ikäosaamisen kansainvälistymistä: toimimme osana maaseutu-kaupunki -suhteen tutkimusklusteria, johon meillä on sijaintimme ja osaamisemme myötä paljon annettavaa.
Valtakunnallinen Ikäosaamisen ammattikorkeakouluverkosto on käynnistynyt Karelian aloitteesta, ja verkostossa toimivat aktiivisesti kaikki geronomikoulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut. Geronomikoulutuksen kehittämisen lisäksi verkostossa on käynnistetty tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio -työryhmän toiminta, jonka tavoitteena on vahvistaa verkoston yhteistä TKI-toimintaa ja sitä kautta tukea kansallista ikäystävällisyyden vahvistamista.
Kirjoittaja
Tuula Kukkonen, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu