Y-Akatemia on Karelia-ammattikorkeakoulun tiimioppimiseen ja yrittäjämäiseen työskentelyyn perustuva oppimisympäristö, jossa opiskelijat harjoittelevat yhteisöllistä, dialogista ja käytännönläheistä johtajuutta toteuttamalla monialaisia projekteja ja reflektoimalla toimintaansa yhdessä. Pedagoginen ydin rakentuu yhteiselle tiedonrakentamiselle, kokemukselliselle oppimiselle, ja dialogille, joissa opiskelijat ottavat vastuuta sekä omasta että tiimin oppimisesta valmentajien tukiessa prosessia kysymysten, ohjauksen ja rakenteiden avulla. Malli vahvistaa työelämässä tarvittavia taitoja, kuten yhteistyötä, kriittistä tiedon arviointia, päätöksentekoa, epävarmuuden sietoa ja jatkuvaa oppimista. Samalla Y-Akatemiassa korostuvat yhteisöllisyys ja työhyvinvointi, joiden nähdään muodostavan perustan oppimiselle, vastuulliselle toiminnalle ja kestävälle asiantuntijuuden kehittymiselle.
Y-Akatemiassa harjoitellaan yhteisöllistä, dialogista ja käytännönläheistä johtajuutta
Karelian Y-akatemiassa opiskelijat kehittävät osaamistaan vuorovaikutuksella, käytännön projekteilla ja yhteisöllisellä oppimisella. Tavoitteena ei ole korvata tai vähätellä muita Karelia-ammattikorkeakoulussa käytettäviä pedagogisia ratkaisuja, vaan tarjota yksi vaihtoehtoinen tapa oppia taitoja, jotka liittyvät monialaiseen johtamiseen, yrittäjyyteen, tiimityöhön ja itsensä kehittämiseen. Y-Akatemia on luonteeltaan kokeileva ja osallistava ympäristö, jossa oppiminen tapahtuu käytännön projektien, dialogin ja reflektiivisen työskentelyn kautta mallintaen työelämää.
Tiimioppiminen toimii Y-akatemian pedagogisena ytimenä. Opiskelijat muodostavat monialaisia tiimejä, joissa he suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat erilaisia projekteja yhdessä. Tämä lisää ymmärrystä siitä, miten tiimidynamiikka rakentuu ja millaisia taitoja tarvitaan sekä tiimin jäsenenä että tiimin ohjaavana toimijana. Toiminta kehittää johtajuutta kokemuksellisesti: opiskelijat oppivat ottamaan vastuuta sekä itsestään että yhteisestä oppimisesta, mikä valmentaa heitä työelämän monimuotoisiin tilanteisiin.
Dialoginen johtaminen lähtee luottamuksen rakentamisesta. Luottamus syntyy kohtaamisessa, jossa kunnioitetaan jokaisen näkökulmia, ajatuksia ja toiveita. Se antaa tilaa moninaisille keskusteluille ja totuuksille. Sen lähtökohtana on ottaa mukaan keskusteluun kaikki asianomaiset. Tavoitteena on saada osallistujien ääni kuuluviin, tuottaa kokemus kuulluksi tulemisesta, luoda innostava ja turvallinen ilmapiiri, jossa osallistujille tulee tunne osallistumisesta yhteiseen prosessiin. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023.)
Y-akatemiassa on tähän mennessä toiminut eri kokoisissa tiimeissä opiskelijoita useilta koulutusaloilta, kuten tradenomi-, restonomi-, medianomi-, fysioterapeutti-, terveydenhoitaja-, sairaanhoitaja-, sosionomi- sekä IB (International Business)-opiskelijoita. Näiden koulutusten lisäksi Y-akatemiaan voivat hakeutua myös geronomi- ja toimintaterapiaopiskelijat. Moniammatilliset tiimit simuloivat aitoa työelämää, sillä ne kokoavat yhteen eri alojen opiskelijoita, kuten myös työelämän työtiimit rakentuvat eri ammattiryhmien osaamisesta.
Työpaikkojen toimintaympäristöjen muuttuessa kovalla vauhdilla on kaikkien työntekijöiden osallistuminen toimintojen, palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen tullut tärkeäksi tavoiteltaessa kestävää kilpailuetua. Dialogisella johtamisella voidaan hyödyntää myös asiakkaiden ja muiden sidosryhmien näkemyksiä toiminnan kehittämiseksi, jossa periaatteina on arvostava vuorovaikutus, kuuntelu ja osapuolten tasavertaisinen osallistuminen. (Syvänen, Kasvio, Loppela, Lundell, Tappura & Tikkamäki 2012.)
Monialaisia tiimejä tukee valmentajatiimi, jonka jäsenillä on monipuolista taustaa liike-elämästä, organisaatioiden johtamisesta, yrittäjyydestä ja erilaisten projektien toteuttamisesta. Valmentajien rooli ei ole korostaa omaa asiantuntemustaan, vaan tukea opiskelijoita kysymään, reflektoimaan ja kehittämään ratkaisuja itse. Tällä toimintatavalla opiskelijoita aktivoidaan ja heillä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ja päättää valinnoistaan. Tämä tuo oppimiseen työelämälähtöistä näkökulmaa, kuitenkin siten, että oppiminen säilyy opiskelijoiden omassa omistajuudessa.

Tiimioppimisen pedagoginen perusta ja merkitys digitalisoituvassa maailmassa
Tiimioppiminen perustuu käsitykseen oppimisesta yhteisenä tiedonrakentamisena. Oppija ei ole tiedon vastaanottaja vaan aktiivinen toimija, joka jäsentää ilmiöitä yhdessä muiden kanssa, kysyy, kokeilee ja arvioi. Pedagogisesti malli nojaa kokemukselliseen oppimiseen, dialogiin ja reflektioon: ymmärrys syvenee, kun ajatuksia sanoitetaan, haastetaan ja liitetään käytännön tilanteisiin. Valmentajien rooli on luoda puitteet, jotka ohjaavat tavoitteelliseen työskentelyyn ja vastuun jakamiseen.
Digitalisoituvassa työelämässä osaaminen syntyy yhä harvemmin yksin. Teknologia tuottaa tietoa nopeasti, mutta sen hyödyntäminen edellyttää kykyä tulkita, arvioida ja soveltaa tuloksia yhdessä muiden kanssa. Tiimioppiminen vahvistaa näitä taitoja: osallistujat oppivat esittämään täsmällisiä kysymyksiä, arvioimaan tiedon luotettavuutta ja jalostamaan informaatiota yhteiseksi ymmärrykseksi. Samalla kehittyvät vuorovaikutus, päätöksenteko ja eettinen harkinta.
Tiimissä työskentely kehittää epävarmuuden sietoa ja valmiutta jatkuvaan oppimiseen. Väite on perusteltavissa erityisesti sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen näkökulmasta, jossa oppiminen nähdään yhteisenä tiedon rakentamisena vuorovaikutuksessa. Tiimi luo tilanteita, joissa tieto on keskeneräistä ja näkökulmia on useita. Opiskelija joutuu toimimaan ilman valmista vastausta, vertaamaan erilaisia näkemyksiä, perustelemaan omia ratkaisujaan ja sovittamaan niitä yhteen muiden ehdotusten kanssa. Tämä poikkeaa yksilöllisestä opiskelusta, jossa tehtävät ovat usein tarkasti rajattuja ja eteneminen ennalta määriteltyä.
Dialogi on mukana Y-akatemian opinnoissa myös opinnäytetyöprosessin aikana. Dialogia Y-akatemian opinnäytetyöpajoissa tukee ohjatut keskustelut, vertaispalautteet ja yhteiset purkukeskustelut, jotka tarjoavat tilaa pysähtymiselle ja uuden näkökulman löytämiselle ja tieteellisen tiedon tuotannon reunaehtojen ymmärtämiselle (Balerina 2025).
Kun tieto muuttuu nopeasti, olennaista on oppia oppimaan: jakamaan keskeneräisiäkin ideoita, kokeilemaan uusia välineitä ja korjaamaan suuntaa palautteen perusteella. Y-akatemian tiimien dialogeissa kirjat toimivat ajattelun ja vuorovaikutuksen välineinä, teosten sisällöt puretaan ja pohditaan yhdessä, tarkastellaan niitä eri näkökulmista ja liitetään laajempiin yhteiskunnallisiin ja ammatillisiin konteksteihin (Balerina & Varis 2025). Tiimioppiminen rakentaa toimintatapaa, jossa digitaaliset välineet tukevat ajattelua ja yhteistyötä. Sama toimintalogiikka on oppivan organisaation ydin: tieto liikkuu avoimesti, osaaminen rakentuu yhteisistä havainnoista ja toimintaa kehitetään kokemusten pohjalta järjestelmällisesti.
Tiimioppiminen edellyttää opiskelijalta aktiivista osallistumista, vastuun ottamista omasta työstä ja kykyä toimia yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Se ei ole ainoa tapa oppia, vaan yksi vaihtoehto muiden pedagogisten ratkaisujen joukossa. Tiimioppimisen keskeisiä elementtejä – dialogia, yhteistä tiedonrakentamista ja vertaispalautetta – hyödynnetään ja sovelletaan myös verkko- ja monimuoto-opiskelussa sekä yksilöllisemmin toteutetuissa opinnoissa.
Kirjoittajat:
Martha Balerina, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Daniel Bågeberg, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mikko Lahti, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Riikka Räsänen, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirsi Varis, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Balerina, M. 2025. Sujuvaa opinnäytetyöprosessia rakentamassa Y-Akatemiassa: huomioita koordinaattorin toiminnasta. https://www.karelia.fi/2025/05/sujuvaa-opinnaytetyoprosessia-rakentamassa-y-akatemiassa-huomioita-koordinaattorin-toiminnasta. 9.5.2025.
Balerina, M. & Varis, K. 2025. Kirjaston rooli osana tiimioppimisympäristön rakentamista. https://www.karelia.fi/2025/12/kirjaston-rooli-osana-tiimioppimisympariston-rakentamista. 2.12.2025.
Syvänen, S. Kasvio, A. Loppela, K. Lundell, S. Tappura, S. & Tikkamäki, K. 2012. Dialoginen johtaminen innovatiivisuuden tekijänä. Työterveyslaitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-261-185-7
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2023. Dialoginen johtaminen. https://thl.fi/aiheet/lapset-nuoret-ja-perheet/kehittyvat-kaytannot/dialogiset-toimintavat/dialoginen-johtaminen 21.2.2026.
![]()

