Kuvassa on Kafkan monumentti Prahan keskustassa – taideteos, joka muistuttaa aikansa ajattelijan Franz Kafkan (1883–1924) elämäntyöstä ja hänen teoksistaan. Kafkan teokset käsittelevät muun muassa tulevaisuuden dystopioita, eksistentiaalista ahdistusta ja ihmisarvon kadottamista. Onneksi kansainvälinen hanketyö ei ole näitä asioita, vaan useimmiten täysin päinvastaista, innostavia keskusteluja, toisilta oppimista ja näkökulmien avartumista ja uusia oivalluksia. Jotain kafkamaista hanketyöhön, kuten mihin tahansa kehittämis- ja innovointityöhön, saattaa toisinaan kuitenkin sisältyä.
Pysähtyminen AliVe-hankkeen äärelle Prahassa
Vierailimme AliVe-hankkeen kolmannessa kansainvälisessä projektitapaamisessa tšekkiläiskollegoiden kutsumana Prahassa Kaarlen yliopistolla marraskuussa 2025. Alive-hanke on Erasmus+ -hanke, jota koordinoi Kärntenin ammattikorkeakoulu Itävallasta, ja muut kumppanit ovat Corkin yliopisto Irlannista, Karelia-ammattikorkeakoulu Suomesta ja Kaarlen yliopisto Tšekistä. Hanke alkoi lokakuussa 2023 ja se päättyy heinäkuussa 2026.
Hankesuunnitelman mukainen prosessi on edennyt, ja etenee, mallikkaasti toimenpiteestä toiseen. Jottei aktiivisuusharha valtaa tekemistämme, on hyvä pysähtyä tarkastelemaan kansainvälisen hankeyhteistyön antia ja oppeja hieman ennen hankkeen päättymistä. Tässä artikkelissa emme siis tarkastele tehtyjä hanketoimenpiteitä AliVe-hankkeessa, vaan esimerkkejä siitä, mitä reilut kaksi vuotta kansainvälistä yhteistyötä on tähän mennessä opettanut meille ikääntyneiden elinikäisestä oppimisesta, yhteistyöstä, itsestämme, ja erilaisista työkulttuureista, peilaten niitä joihinkin kafkamaisiin lähestymistapoihin.
Erilaisten todellisuuksien ja kulttuurien reflektointia
”Se, joka säilyttää kauneuden näkemisen taidon, ei koskaan vanhene”. Tämä Gustav Janouchin (1951) alun perin saksankielinen, Kafkaan liitettävä sitaatti, on synkästä sävystä huolimatta toivoa antava ja sen idea sopii erinomaisesti myös AliVe-hankkeen aiheeseen, ikääntyvien elinikäiseen oppimiseen. Vierailut hankkeen aikana eri maissa, Irlannissa, Tšekissä, ja yhteinen kansainvälinen kokous myös Suomessa Joensuussa, ovat tuoneet perspektiiviä tarkastella hanketta ja sen tavoitteita erilaisten kontekstien näkökulmasta. Eri maissa tulevat esille erilaiset todellisuudet ja kulttuurit liittyen ikääntyneiden elinikäiseen oppimiseen.
Kunkin maan koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kehittymisellä ja historialla on merkitystä oppimiseen liitettävään yhteiskunnalliseen asenneilmapiiriin, ihmisten tapoihin suhtautua ikääntyneisiin oppijoina, yhteisön rooliin ikääntyvien elinikäisessä oppimisessa sekä ymmärrykseen siitä, kenen ajatellaan olevan päävastuussa ikääntyvien elinikäisen oppimisen järjestämisestä, toteuttamisesta ja kehittämisestä. Irlannissa kaupunkiyhteisöt ovat olleet vuosikymmenien ajan, ja edelleen, aktiivisesti mukana ikääntyvien elinikäisen oppimisen toimeenpanijoina ja kehittäjinä. Kun taas Suomessa kansalaisopistoilla ja kolmannen sektorin toimijoilla on merkittävä rooli ikääntyneiden ja heidän läheistensä elinikäisen oppimisen tukemisessa. Tšekissä puolestaan erot maaseudulla ja kaupungissa asuvien ikääntyneiden mahdollisuuksissa päästä koulutusjärjestelmän tarjoamiin elinikäisen oppimisen tarjontoihin tulevat selkeästi esille. Jatkuvan oppimisen palvelut keskittyvät Tšekissä ennen kaikkea kaupunkiympäristöön.
Keskustelut hankkeessa toimivien kollegoiden kanssa ovat avartaneet käsitystämme elinikäisen oppimisen taustoista, lähtökohdista ja implisiittisistä, tunnepohjaisistakin perusteluista. Esimerkiksi kommunismista irtautuminen, siirtymä liberaalin yhteiskunnan rakenteisiin, lapsuuden ja nuoruuden kipeät muistot, ja näiden kokemusten jälkeen vallannut vapauden tunne ja yksilön vastuun korostaminen, kuulostavat suomalaisen hyvinvointivaltion huomassa asuneesta hyvin erilaisilta maailmoilta. Näihin kokemuksiin suhteuttaen ajatukset siitä, että ikääntyneiden tulee olla ylpeästi itse vastuussa omasta elinikäisestä oppimisestaan ja heidän tulee olla valmiina maksamaan siitä, saavat ymmärrystä.
Elinikäisen oppimisen reunaehtoja
Suomalainen koulutusjärjestelmä on perustunut hyvin pitkälti maksuttomuuteen. Jatkuvan ja elinikäisen oppimisen palveluita tuottavien kansalaisopistojen ja avoimien ammattikorkeakoulujen opinnot ovat perinteisesti olleet hinnoiltaan huokeita ja näin kansalaisten saavutettavissa. Elinikäistä oppimista ei kuitenkaan hankekokemustemme perusteella ole laisinkaan syytä typistää kursseiksi ja mikro-opinnoiksi. Ikääntyvien elinikäisessä oppimisessa on kyse sosiaalisesta ja eettisestä kestävyydestä, siitä, miten yhteiskuntana voimme huomioida ikääntyvien oppijoiden elämänkokemusta ja osaamista, antaa sille arvoa.
Elinikäisen tai erityisesti jatkuvan oppimisen merkitys liitetään Suomessa vahvasti työmarkkinakelpoisuuteen. Sen ei siis nähdä niinkään koskettavan jo vanhuseläkkeellä olevia. Tämä aiheuttaa epävarmuutta niin koulutuksen järjestäjille kuin ikääntyneille. Elinikäiseen oppimiseen voi kuitenkin liittyä eri tahoilla useita erilaisia merkityksiä. Ikääntyneille oppimisen merkitys on erilainen kuin nuoremmille. Ikääntyneet eivät opiskele niinkään suorittaakseen tutkintoja tai edetäkseen urallaan. Sen sijaan he opiskelevat enemmän uuden oppimisen ilosta, tavatakseen vertaisiaan, pärjätäkseen omassa arjessaan ja pysyäkseen mukana maailman muutoksissa.
Hankkeen aikana Tšekissä kuulimme epävirallisesta mentoritoiminnasta yliopistossa. Eri-ikäiset tutkijat ja opettajat työskentelivät tiiviisti yhdessä, ja jo suomalaisittain reilusti eläkeiän ylittänyt konkaritutkija toimi nuoremmilleen mentorina ja samalla tukena. Kansalaisten verkostot ja aktiivinen vertaisoppijatoiminta on tullut vahvasti esille myös Irlannissa ja Itävallassa. Myös tämä on esimerkki elinikäisen oppimisen muodosta ja toteutumisesta.
Aktiivinen toiminta muutosvoimana
Kafkan teokset käsittelevät usein byrokratian epäinhimillisyyttä, monikulttuurisuutta ja toiseutta (Mlačnik 2021). Nämä teemat ovat nousseet esille eri tavoin myös hankkeessamme. Kulttuurien välinen vuoropuhelu on olennainen osa kansainvälistä hanketoimintaa. Olemme esimerkiksi pohtineet, miten ikääntyneet nähdään eri kulttuureissa. Nähdäänkö heidät aktiivisina toimijoina ja osallistujina vai enemmän yhteiskunnallisten ja kulttuuristen toimintojen (ja byrokratian) kohteina, niinä ’toisina’, passiivisina vanhuksina. Rönkä (2024) tulkitsee kolumnissaan, että Kafka ei kieltänyt ongelmia, vaan hyväksyi ne. Hyväksymiseen liittyi kuitenkin samalla aktiivinen toiminta, mitä asioille voi tehdä. Rönkä kutsuu tätä ”toiveikkaaksi epätoivoksi”, mikä voi toimia muutosvoimana. Tätä muutosvoimaa tarvitaan myös hankkeissa. Kun kohdataan muutosta vaativia asioita, tärkeää on pysähtyä pohtimaan ja reflektoimaan, mitä asialle voidaan tehdä, ja mihin asiaan emme voi vaikuttaa.
Kafkan teoksissa on yleensä pessimistinen näkökulma ja päähenkilöt ovat poliittisesti lamaantuneita. AliVe-hankkeessa puolestaan on ollut mukana hyvin aktiivisia toimijoita, niin sidosryhmien edustajia, ikääntyneitä kuin hankeasiantuntijoita. Ne asiat, joille ei voida tehdä tässä hankkeessa mitään, voivat olla seuraavan hankkeen tavoitteita. Työn alla onkin jo jatkohankkeen valmistelu. Seuraavassa hankkeessa on tavoitteena tavoittaa esimerkiksi uusia ikääntyneiden ryhmiä, joita ei AliVe-hankkeessa tavoitettu.
Moninaisuus on hankkeen vahvuus
Toimintakulttuuri voi olla eri maissa hieman erilainen. Toisinaan huomaamme etenevämme Karelian tiimissä turhankin innokkaasti ja nopeasti – ja lykkäävämme sen kertomista, mitä kaikkea olemme jo saaneet aikaan. Vaikka hankkeen toimenpiteet ovat kalenteroitu ja ne kulkevat jokaisessa kumppanimaassa samoilla lukukausilla, tunnistamme Kareliassa olevamme usein hieman etuajassa verrattuna muihin kumppaneihin. Toimintakulttuurit eivät paikannu vain omaan toimintaamme kehittäjinä ja tutkijoina. Asioita voi tehdä hyvin monella erilaisella tavalla ja erilaiset näkökulmat rikastuttavat toisiaan.
Yhteisen ymmärryksen muodostuminen ja yhteisen päämäärän asettaminen on kuitenkin erityisen tärkeää. Emme ole kilpailemassa keskenämme, vaan oppimassa toisiltamme. Erilaisten kokemusten jakaminen on tuottanut paljon iloa ja innostusta. Hankkeen aikana syntyviä ajatuksen ituja ja uusia polkuja työstämme uusien artikkeleiden ja jatkohankkeiden muotoon. Ehkä tähänkin sisältyy tuota Röngän mainitsemaa kafkamaista “toiveikasta epätoivoa”, kun nostamme esille asioita, joita pitää ja voi mielestämme muuttaa.
Kafkan teoksia on käytetty myös tutkittaessa merkityksen epävarmuutta ja monimerkityksellisyyttä (Mlačnik 2021). Myös näiden teemojen tarkastelu ja ymmärtäminen on keskeistä kansainvälisessä hanketyössä mutta myös kansallisissa konteksteissa. Toisten arvostamista, toisilta oppimista, jokainen oppijan mukana pitämistä ja arvokkuutta tulee vaalia, täten voimme saavuttaa kestävän yhteiskunnan muotoja, joissa erilaisia oppijoita ja heidän tarpeitaan ja toiveitaan tunnistetaan ja tunnustetaan.
Kirjoittajat:
Terhi Myller, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Heli Makkonen, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet
Janouch, G. 1951. Gespräche mit Kafka. Anmerkungen und Erläuterungen Alma Urs. Frankfurt am Main: S. Fischer.
Mlačnik, Primož 2021. The influence of Franz Kafka’s literature on aspects of critical cultural theory. University of Ljubljana, Faculty of Social Sciences. https://journals.um.si/index.php/slaviacentralis/article/view/1274/1123
Rönkä, A. 2024. Antti Röngän kolumni: Nykyaika tuntuu Kafkan kertomukselta. https://yle.fi/a/74-20063918
