Ikääntyvien työntekijöiden näkemyksiä työssäjaksamisen tukemiseksi

Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kunnan ikääntyvän henkilöstön työssäjaksamisen tukeminen kartoittamalla henkilöstön toiveet ja tarpeet. Tavoitteena oli luoda työssäjaksamisen tukemisen toimenpide-ehdotukset toimeksiantajan organisaatioon. Opinnäytetyön toimeksiantaja oli Kirkkonummen kunta, joka toimii työnantajana noin 1 700 työntekijälle. Työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen on kunnan strategiaa läpileikkaava teema, joten opinnäytetyö osaltaan tukee kunnan strategiatyötä. Kohderyhmäksi rajasin 45 vuotta täyttäneet työntekijät.

Työntekijöiden näkemyksiä työssäjaksamisen edistämisen keinoista selvitettiin Webropol-kyselyllä. Kyselyssä oli valmiita vastausvaihtoehtoja koettujen toimenpiteiden ja oman työkyvyn arvioinnin suhteen. Lisäksi avoimilla kysymyksillä pyrin saamaan esiin konkreettisia ajatuksia kehittämistarpeista ja -toiveista. Opinnäytetyö oli henkilöstön kokemusmaailmaan keskittyvänä pääasiassa laadullinen tutkimus, jossa oli myös selkeitä määrällisiä piirteitä. Vastauksia tuli yhteensä 134.

Henkilöstö on asiantuntija oman työnsä suhteen ja henkilöstöä aidosti kuulemalla luodaan avointa, vaikuttavaa toimintakulttuuria. Ikäosaamisen kehittämisen kannalta oleellisimmat tulokset sainkin henkilöstön omista kehittämistoiveista suhteessa tarpeisiin. Avoimia sanallisia vastauksia tuli terveyteen, työn järjestelyihin ja johtamiseen liittyvistä teemoista. Osalla vastaajista oli epävirallista omaishoitajuutta tai muuta perheen tai läheisen tukemisen tarvetta. Iän tuomat muutokset toimintakyvyn eri osa-alueissa koettiin haastaviksi työelämän rinnalla. Työn ja vapaa-ajan tasapaino koettiin herkäksi kärsimään työn korkeista vaatimuksista suhteessa omiin ja läheisten tarpeisiin. Työn sisällön ja siihen vaikuttamisen osalta nousi esiin useita toiveita liittyen koulutusmahdollisuuksiin ja riittäviin resursseihin. Erityisesti varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa työskentelevien vastauksissa kuului myös huoli lasten ja nuorten kasvavasta tuen tarpeesta. Näihin koettiin hankalaksi vastata olemassa olevilla resursseilla. Omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuuksien lisäämistä toivottiin useassa vastauksessa. Edellä mainittuihin haasteisiin vastaamaan esitettiin avoimissa vastauksissa useita toiveita alkaen henkilöstön yhteisistä liikuntahetkistä johtamisen kehittämiseen. Henkilöstöllä oli selkeitä näkemyksiä siitä, minkälaisilla keinoilla työssäjaksamista parhaiten voidaan tukea.

Vastauksista nousi niin määrällisesti kuin laadullisesti tarkasteltuna 3 edellä mainittua pääteemaa alateemoineen. Teemoihin nojaten laadin listan toimenpiteistä, jotka esittelin toimeksiantajan edustajille. Toimenpide-ehdotukset sisälsivät ikäjohtamisen koulutukset esihenkilöille, työterveyshuollon tai työkyvyn seurannan laajentamisen, työnkiertojärjestelmän, työn sisältöön vaikuttamisen mahdollisuuksien kehittämisen sekä työajan ja -paikan joustot. Viimeksi mainitun osalta erityisesti varhaiskasvatuksessa työskentelevien vastauksissa nousi erityisesti esiin toive työaikapankista. Toimeksiantajan edustajat tunnistivat toiveen jo pitemmältä ajalta.

Toimeksiantajan edustaja vei organisaatiossa eteenpäin ehdotuksia, joiden toteuttaminen katsottiin realistiseksi. Työn sisältöön vaikuttamisen osalta toimeksiantaja on jo tehnyt muutoksia. Kehityskeskustelulomaketta uusittiin ja siihen lisättiin suunnitelma oman työn tavoitteista ja sen kehittämisestä.  Työnkiertojärjestelmän osalta asiaa viedään eteenpäin. Kunnassa on myös käynnistymässä ammattikorkeakouluyhteistyönä ikäohjelman laatiminen. Toimeksiantajan kanssa käytiin keskustelua opinnäytetyön tulosten ja toimenpide-ehdotusten sisällyttämisestä ikäohjelmaan. Opinnäytetyön tavoitteet saavutettiin, sillä osa toimenpiteistä pääsi organisaatioon soveltuvin osin käyttöön, osa on työn alla. Vaikka kaikkia toimenpiteitä ei ole mahdollista ottaa suoraan käyttöön, ovat mahdollisuudet toimenpiteiden edelleen kehittämiselle ja juurruttamiselle olemassa.

Kirjoittaja: Sini Felipe