revontulet

Regenerate Tourism

REGENERATE – Regenerative Tourism in the Northern Periphery and Arctic for building resilient communities and preserving the unique heritage of the region

Uudistava matkailu on kestävän matkailun muoto, jonka tavoitteena on osallistaa matkailijat matkakohteen luonnon- sekä kulttuuriympäristön ennallistamiseen tai tukemaan paikallisyhteisön elinolosuhteiden parantamista muunlaisen konkreettisen toiminnan kautta.

Uudistavan matkailun ja ajattelutavan keskeisimmät sanansaattajat toimivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Uudistavan matkailualan kehittymisen kannalta molempien sektorien sujuva yhteistyö ja vuoropuhelu on oleellista. Kehitystyön keskeisimpiä haasteita ovat, miten uudistavan matkailun toimintatavat voidaan tehokkaasti tuoda keskeisten toimijoiden tietoisuuteen, parantaa kapasiteettia ja lopulta integroida uudistavat toimintamallit matkailutoimijoiden toimintamalleihin.

NPA REGENERATE -hankkeen toiminta edistää pohjoisten alueiden valmiuksia kehittää ja ottaa käyttöön strategisia työvälineitä sekä markkinointiratkaisuja, jotka tukevat ympäristöön, talouteen ja kulttuuriin liittyvien resurssien elvyttämistä. Hanke luo siten kestävän kehityksen ennakkotapauksen sekä NPA-alueella että sen ulkopuolella.

Hankkeen päätavoitteet:
1. Uudistavan matkailun periaatteiden ja toimintamallien käyttöönoton edistäminen NPA-alueella ja tätä kautta paikallisyhteisöjen ja luonnon ekosysteemien kestävyyden vahvistaminen.
2. Lisätään tietoisuutta ja edistetään toimintamalleja, joiden avulla rajoitetaan matkailuun liittyviä ympäristöllisiä haittoja. Samalla pyritään aktiivisesti edistämään ympäristön ja kulttuurin ennallistamista ja parantamista sekä vahvistamaan paikallisyhteisöjen sosiaalisia resursseja matkailun painopistealueilla.
3. Muodostetaan uudistavan matkailun periaatteisiin sitoutunut alueellinen / valtakunnallinen toimijaverkosto, joka tukeutuu toiminnassaan hankkeessa kehitettävään uudistavan matkailun malliin.

Hanke on saanut rahoitusta EU:n Interreg Pohjoinen periferia ja Arktis –ohjelmasta Pohjoinen Periferia ja Arktinen -ohjelmasta. Hankkeen aikana tarjotaan uudistavan matkailun koulutusta ja tietopaketteja.

– Toiminta-aika: 01.04.2025-31.03.2028
– Kokonaisbudjetti: € 1.194.380,00
– ERDF-rahoituksen osuus: € 776.347,00

Kumppanit:
1. Visit Reykjanes, Islanti (hankkeen pääpartneri)
2. GeoCamp Iceland, Islanti
3. Gold of Lapland economic association, Ruotsi
4. Cuilcagh Lakelands UNESCO Global Geopark, Irlanti
5. Olemisen Balanssia ry, Suomi
6. Karelia-ammattikorkeakoulu, Suomi

Lisätiedot:
Daisy Silvennoinen,
Hankeasiantuntija,
+358 50 522 7590,
[email protected]

Keijo Koskinen,
Lehtori,
+358 50 310 9438
[email protected]

Projektin kesto

1.3.2025 – 31.3.2028

Projektipäällikkö

Daisy Silvennoinen
daisy.silvennoinen(a)karelia.fi

Rahoitus

Pohjoinen Periferia ja Arktinen