Uusia ideoita kansainväliseltä harjoittelijalta – kiinnostaisiko?

Suomessa eletään ristiriitaista aikaa. Meillä on yhtä aikaa sekä työvoimapula että korkea työttömyys. Työvoiman tarve ja osaajien saatavuus eivät kuitenkaan aina kohtaa – erityisesti Itä-Suomessa. Alueellamme on myös paljon kansainvälisiä opiskelijoita eri oppilaitoksista, joista osa toivoisi työpaikkaa ja pysyvää elämää Suomessa. Kysyntä ja tarjonta eivät kuitenkaan aina kohtaa.

Kansainvälisestä opiskelijasta itäsuomalaiseksi työntekijäksi

Itä-Suomen oppilaitokset ja muut alueelliset toimijat miettivät monella taholla, miten voisimme tukea tämän ongelman ratkaisemisessa. Harjoittelut ovat meille oppilaitoksille selkein yhtymäpinta työelämään ja ehkä sitä kautta voisimme helpottaa kansainvälisten opiskelijoidemme työllistymistä, jottei heidän polkunsa Suomessa tyssäisi heti valmistumisen jälkeen. Karelia-ammattikorkeakoulussa on tällä hetkellä neljä englanniksi järjestettyä tutkinto-ohjelmaa ja lisäksi kansainvälisen taustan opiskelijoita opiskelee myös suomalaisissa ohjelmissa.

Me koulutamme ammattilaisia, valmennamme opiskelijoita suomalaisen työelämän erityispiirteisiin sekä tuemme suomen kielitaidon kehittämisessä. Mutta Talent Hub Eastern Finlandissa tuemme myös työnantajia kouluttaen, neuvoen ja yhdessä kehittäen. Kasvatamme työnantajien valmiuksia palkata kansainvälisiä osaajia ja autamme heitä luomaan opiskelijoille sopivia harjoittelupaikkoja sekä valitsemaan niihin opiskelijoita alueeltamme. Monelle työnantajalle kansainvälisen osaajan palkkaaminen voi tuntua haastavalta – siksi autamme madaltamaan tätä kynnystä käytännön ohjeilla ja tuella. Työnantajia voi mietityttää esimerkiksi yrityksen suomen kielellä olevat järjestelmät ja ohjeistukset tai mahdolliset kulttuurien väliset eroavaisuudet.

Onko meillä yhteistä kieltä? Mitä kansainvälinen opiskelija osaa? Tuleeko väärinymmärryksiä?

Valmistautumislista sujuvan harjoittelun tueksi

Talent Hub Eastern Finlandin yhtenä tehtävänä on ollut luoda työnantajalle sekä kansainväliselle opiskelijalle muistilista työharjoittelun tueksi. Muistilistan avulla molemmat voivat valmistautua etukäteen ja lista auttaa huomioimaan sellaiset seikat, joiden avulla kansainvälinen opiskelija sopeutuu suomalaiseen työpaikkaan ja työyhteisöön. Työnantaja saa konkreettista tietoa siitä, mitä kansainvälisen opiskelijan perehdyttämisessä olisi hyvä ottaa huomioon. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi:

  • Varmista, että ohjeistus on ymmärretty. Käytä selkeää kieltä ja anna ainakin alussa ohjeet myös kirjallisena. Pyydä opiskelijaa mieluummin toistamaan ymmärtämänsä kuin kysymällä kyllä-ei -kysymyksiä.
  • Tarkenna työpaikan käytännöt. Mikä on suomalainen kahvitauko? Kuka ostaa kahvin ja miten tutustua tauoilla työkavereihin? Mitä pitää tehdä, jos sairastuu ja mitä vaitiolovelvollisuus käytännössä tarkoittaa? Kuka neuvoo arjessa?
  • Perehdytä suomalaiseen työkulttuuriin. Täsmällisyys tarkoittaa usein sitä, että työpaikalla ollaan valmiina muutamaa minuuttia ennen työvuoron alkua. Työntekijöiltä odotetaan itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta – epäselvissä asioissa pitää osata kysyä apua. On hyvä pyrkiä mukaan työporukkaan, mutta Suomessa on ihan ok olla myös välillä hiljaa.

Opiskelijalle on oma muistilistansa, jossa harjoittelijaa ohjataan aktiiviseen, aloitteelliseen ja vastuulliseen toimintaan. Molempia osapuolia muistutetaan myös siitä, että oppilaitokseen voi aina olla yhteydessä, mikäli joku asia askarruttaa. Erityisesti ensimmäistä kertaa kansainvälistä osaajaa palkattaessa eteen voi tulla uusia tilanteita. Mutta useat näistä ovat meille kansainvälisyyden ammattilaisille tuttuja, ja yhdessä asiaa tarkastellen päästään eteenpäin.

Tarkistuslista työpaikan edustajalle 
Ennen kansainvälisen harjoittelijan saapumista 
Lista auttaa perehdyttämään
Kerää tietoa opiskelijan taustasta
Laadi tarkistuslista
Varaa aikaa perehdytykseen
Pohdi kulttuurieroja
Varmista tavoitteet
Valmistele hallinnolliset asiat
Kuvio 1. Tarkistuslista työpaikan edustajalle.

Kirjoittaja:

Kristiina Väänänen, vanhempi projektitutkija, Karelia-ammattikorkeakoulu


Talent Hub Eastern Finland on EU:n osarahoittama hanke, jossa Karelia-ammattikorkeakoulu on yhtenä kumppanina. Talent Hubin tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä alueelle valmistumisen jälkeen. Autamme työnantajia myös löytämään heidän tarpeisiinsa sopivia kansainvälisiä opiskelijoita sekä kehitämme työyhteisöjen moninaisuusosaamista sekä kieli- ja kulttuuritietoista ohjaus- ja perehdytysosaamista.