Rakennus- ja purkuala elää voimakasta murroskautta, jossa huomio on siirtymässä yksittäisten materiaalivirtojen tarkastelusta kokonaisvaltaiseen työmaiden päästöhallintaan. Joensuussa toteutettu Salpakankaan varikon purku-urakka toimii tästä kehityksestä erinomaisena esimerkkinä. Kohteessa ei ainoastaan toteutettu teknistä purkutyötä, vaan se toimi ”Päästöttömät työmaat – kestävien hankintojen Green Deal” -hengessä käytännön koealustana kah-delle merkittävälle päästövähennyskeinolle. Hankkeessa yhdistyivät fossiilittomien työmaapolttoaineiden käyttö sekä rakennusosien suunnitelmallinen purku uudelleenkäyttöä varten. Näiden valintojen yhteisvaikutusten tarkastelu tarjoaa arvokasta dataa tulevaisuuden purkutyömaille.
Purkukohde sisälsi yhteensä 6 rakennusta, jotka purettiin kokonaisuudessaan mukaan lukien asfaltoitu piha-alue. Purettavien rakennusten kerrosala oli noin 4000 m2 ja tilavuus noin 24 500 m3. Purkujätettä syntyi 5700 tonnia, joka koostui pääasiassa betonista, asfaltista sekä tiilistä.
Uusiutuvien polttoaineiden vaikutus työmaan päästöihin
Purkutyömaan päästöjä pyrittiin pienentämään korvaamalla työkoneissa käytettävät fossiilinen polttoöljy ja diesel uusiutuvalla HVO-biopolttoaineella. Työmaalla operoi raskasta kalustoa satojen tuntien ajan aina järeistä telakai-vinkoneista kuorma-autoihin ja pienempiin kurottajiin. Laskelmat osoittavat, että polttoainevalinnalla oli merkittävä vaikutus työmaan suoriin päästöihin eli niin sanottuun Scope 1 -luokkaan. Siirtyminen biopolttoaineisiin leikkasi työ-maan käytönaikaisista suorista päästöistä lähes 96 prosenttia fossiiliseen verrokkiin nähden. Tarkasteltaessa polttoaineen valmistus- ja kuljetusketjun päästöjä eli Scope 3 -luokkaa ero oli edelleen biopolttoaineiden puolella noin 9 % erolla. Koko elinkaaren aikaiset päästövähennykset olivat näin merkittävät. Tulokset osoittavat ennen kaikkea, että työmaan ”savupiippupäästöt” ovat nykyteknologialla lähes eliminoitavissa ilman raskaan kaluston sähköistämistä, mikä tekee biopolttoaineista nopean ja tehokkaan ratkaisun päästöjen hallintaan.
Materiaalien uusiokäytöllä merkittäviä ilmastohyötyjä
Pelkkä energiatarkastelu ei kuitenkaan riitä kuvaamaan purkutyömaan kokonaisympäristövaikutusta, sillä suurin ilmastokuorma syntyy puretuista materiaaleista ja jätteistä. Salpakankaan työmaalta purettiin yli 5 700 tonnia materi-aalia, josta valtaosa oli betonia, tiiltä ja asfalttia. Koska näiden massojen käsittely ja loppusijoitus muodostavat valtaosan työmaan kokonaispäästöistä riippumatta käytetystä polttoaineesta, materiaalien ohjaaminen uudelleenkäyttöön nousee kriittiseen asemaan. Hankkeessa onnistuttiinkin pelastamaan ehjiä rakennusosia, mikä edustaa kiertotalouden hierarkiassa korkeampaa tasoa kuin perinteinen materiaalikierrätys tai murskaus.
Työmaan erityispiirteenä oli kylmähallin purku, josta otettiin talteen merkittävä määrä liimapuupilareita ja -palkkeja. Toimenpiteen laskennallinen hyöty on huomattava, kun verrataan uudelleenkäytetyn palkin irrotusprosessia uuden valmistukseen. Mikäli purkutyö olisi toteutettu fossiilisella energialla, päästöhyöty uuteen palkkiin verrattuna olisi ollut noin 60 prosenttia. Todellisuudessa, kun purkutyö tehtiin biopolttoaineita käyttäen, päästövähenemä nousi yli 90 prosenttiin. Tämä havainnollistaa konkreettisesti hankkeen toimenpiteiden synnyttämän synergiaedun: kun purkutyö ja kuljetukset tehdään uusiutuvalla energialla, irrotusprosessi muuttuu lähes päästöttömäksi. Tällöin uudelleen-käytettävän rakennusosan hiilijalanjälki on ylivoimaisen pieni neitseelliseen tuotteeseen nähden.
Purkujätteiden vähentäminen keskiössä
Kun Salpakankaan purkutyömaata tarkastellaan kokonaisuutena yhdistämällä työmaan sekä kuljetusten ja jätteiden päästöt, hahmottuu koko purkutyömaan ilmastovaikutusten rakenne. Siirtymällä fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan HVO-dieseliin työmaalla onnistuttiin leikkaamaan kokonaispäästöjä noin 15 prosenttia. Vaikka luku saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa maltilliselta verrattuna polttoainepäästöjen lähes täydelliseen nollaantumiseen, tulos on odotettu. Se ei sinänsä kerro tehtyjen toimenpiteiden tehottomuudesta, vaan paljastaa purkutoiminnan todellisen kipukohdan, joka on jätemassojen dominoiva vaikutus.
Työmaalta poistettu jätekuorma muodostaa niin massiivisen hiilijalanjäljen, että se hallitsee väistämättä työmaan kokonaispäästöjä, riippumatta siitä, millä käyttövoimalla työkoneet liikkuvat. Jätteiden kuljetus, käsittely ja loppusijoitus luovat siksi päästövaikutuksen, jota ei voida ratkaista pelkästään työmaateknisillä ratkaisuilla. Tämä onkin hyvä tiedostaa purkutöiden tulevien kehitystoimien kannalta. Salpakankaan pilotti kuitenkin osoitti, että polttoainevalinta on hyvä ensiapu mutta ei vielä lopullinen parannuskeino purkutyömaiden päästöihin.
Aidosti vähäpäästöisen purkutyömaan tavoittelu vaatii strategian muutosta. Biopolttoaineiden rinnalle tarvitaan yhä radikaalimpaa otetta materiaalien kiertotalouteen. Painopisteen on siirryttävä materiaalien murskauksesta ja kierrä-tyksestä kohti ehjien rakennusosien uudelleenkäyttöä, sillä vain pidentämällä materiaalin elinkaarta voidaan välttää sekä uuden tuotannon päästöt ja vähentää jätekuormaa. Salpakankaan työmaalla testattu malli, jossa rakennusosa irrotetaan hallitusti ja suunnitelmallisesti, edustaa juuri tätä tarvittavaa suunnanmuutosta.
Yhteenvetona Salpakankaan varikon purku osoittaa, että kiertotalous ja vähäpäästöinen energia eivät ole erillisiä saarekkeita, vaan toisiaan tukevia strategioita. Biopolttoaineet minimoivat prosessin aikaiset päästöt, jolloin talteen otettava materiaali saadaan ympäristön kannalta mahdollisimman puhtaasti irrotettua kohti uutta elämää. Purkutyömaa toimi esimerkillisenä pilottina näyttämällä uskottavan mallin tulevaisuuden purkukohteille, joissa päästövähennykset ja kiertotalous kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Kirjoittaja:
Joona Kainulainen, projektikoordinaattori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kira Circularis – Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotalouden tuotteet, palvelut ja innovaatiot -hanke
