Harjoittelut ovat ammattikorkeakouluopiskelijalla pakollinen osa suoritettavaa tutkintoa. Vaikka harjoittelut muodostavat opintopisteissä mitattuna vain pienen osan, on harjoitteluilla kuitenkin olennainen merkitys opiskelijan ammatillisessa kehityksessä, jossa käytännön työkokemus ja opitun tiedon soveltaminen ovat keskiössä. Tällä hetkellä haasteena on, että harjoittelupaikkoja on hyvin rajallisesti saatavilla. Tämä asettaa opiskelijat haastavaan tilanteeseen, jos aiempaa työkokemusta on vähän tai opiskelija on valmistumassa. Karelia-ammattikorkeakoulu tarjoaa kuitenkin harjoittelumahdollisuuksia eri hankkeissa. Hankkeista tiedotetaan opiskelijoille selkeästi, jonka pohjalta opiskelijat voivat ilmaista kiinnostuksensa suorittaa harjoittelun. Harjoittelun suorittaminen hankkeessa on helppoa, sillä työympäristö on pääosin tuttu ja aikataulu on helppo sovittaa muiden opintojen kanssa.

Harjoittelupaikkojen rajallisuus
Harjoittelupaikkoja on nykyään rajallisesti saatavilla koulun ulkopuolella, mutta harjoittelut ovat pakollinen osa tutkintoa ja ilman niitä et voi valmistua. Hankalaa on esimerkiksi heillä, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta alasta. Työpaikat tarjoavat palkattomia harjoitteluja, mutta kesäisin useilla opiskelijoilla ei ole varaa olla palkattomasti töissä tukien puutteen myötä.
Harjoittelupaikan hakeminen voi tuntua epävarmalta vaiheelta opinnoissa. Opiskelija saattaa pohtia, onko oma osaaminen vielä riittävää tai mitä työnantajat oikeastaan odottavat. Samalla harjoittelun ajankohta lähestyy ja opintojen eteneminen voi jäädä odottamaan paikan varmistumista. Tämä tekee harjoittelusta paitsi oppimiskokemuksen, myös merkittävän stressitekijän opintojen aikana.
Harjoittelut hankkeissa
Harjoittelut hankkeissa mahdollistavat harjoittelupaikkoja opintojen oheen, niin että kesällä voi hakea palkallisia töitä myös oman alan ulkopuolelta. Hankkeiden harjoittelupaikat ovat usein palkattomia, mutta niistä saa arvokasta kokemusta projektitöistä. Ammattilaisten kanssa työskentely mahdollistaa laajan kuvan saamisen hankkeesta ja siihen liittyvistä toimista. Hankkeissa ongelmanratkaisu on keskeinen asia, joka vaatii harjoittelijalta ongelmanratkaisukykyä sekä kiinnostusta aiheeseen. Hankkeissa työskentely tarjoaa myös joustavuutta etätöiden suhteen, sillä tiedonhakua ja raportointia voi suorittaa myös kotona. Hankkeessa pystyy myös työskentelemään opintojen ohessa, niin että välillä on pakollisia tunteja. Täytyy vain etukäteen tiedottaa näistä muille harjoittelijoille sekä ohjaajille.
Hankkeiden harjoittelupaikkoihin matala kynnys
Hankkeeseen on myös sujuvaa päästä harjoitteluun ammattikorkeakoulun kautta. Karelia-ammattikorkeakoulun hankkeet ja PlastLIFE-hanke tulivat tietoon esittelyjen kautta, joissa hankkeen asiantuntijat kävivät tunneilla puhumassa hankkeista. Kun hankkeesta kiinnostui, sovittiin tapaamisaika sähköpostitse. Tapaamisessa sovittiin jo suoraan aloituspäivämäärä, mikä harjoittelu on kyseessä ja tehtävät hankkeessa. Karelialla on käynnissä usein monia hankkeita samanaikaisesti, joten jos harjoitteluun ei pääse juuri haluamaansa hankkeeseen on mahdollista, että löytyy jokin toinen mielenkiintoinen hanke.
Oma kokemus PlastLife-hankkeesta
”Harjoittelu PlastLIFE-hankkeessa tarjosi mahdollisuuden osallistua projektityöskentelyyn ja soveltaa opintojen aikana karttunutta osaamista käytännön kehittämistehtävissä. Työskentely hankkeessa syvensi asiantuntemustani muovien kierrätykseen ja uusiokäyttöön liittyvissä ratkaisuissa sekä vahvisti ymmärrystä alan ajankohtaisista kehityssuunnista. Harjoittelussa työskentely onnistui samanaikaisesti harjoittelujakson aikana suoritettujen muiden opintojen ohella, mikä tuki opintojen etenemistä ja auttoi pysymään aikataulussa, jotta valmistuminen ei viivästyisi.”
Simo Sorjonen
”Suosittelen hankkeessa työskentelyä ehdottomasti. Hankkeessa työskentelyssä sai kokemusta projekteista ja niissä työskentelystä. Asiantuntijoiden kanssa työskentely antoi uusia näkökulmia toimintatavoista ja aiheeseen liittyen. Hankkeessa työskentely antaa myös itselle kokemusta, millaista olisi tulevaisuudessa olla samankaltaisessa työssä. Etätyöskentelymahdollisuus oli mieleinen, tiedonhaku- ja raportointipäivinä sai tehdä omassa rauhassa kotona.”
Iida Nisonen
”PlastLIFE-hanke on hyvä oppimisympäristö energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoille. Harjoittelussa pääsee hyödyntämään ongelmanratkaisutaitoja ja soveltamaan opittua tietoa muovien kiertotaloudesta. Tulevaisuuden työtehtäviä ajatelle harjoittelussa pääsee kehittämään tiimityöskentely-, raportointi- ja tiedonhakutaitoja. Suosittelen lämpimästi harjoittelua PlastLIFE-hankkeessa.”
Kristian Liikanen
Kirjoittajat:
Simo Sorjonen, harjoittelija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Iida Nisonen, harjoittelija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kristian Liikanen, harjoittelija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
www.karelia.fi/projektit/?cst=
www.karelia.fi/2025/12/plastlife-sip-muovien-kestava-kiertotalous/
www.karelia.fi/tyoharjoittelut/

![]()

