Kategoria: Opiskelijablogi
-
Näittekö mikä kikka? Only in Mehtimäki
Liiketalouden koulutusala ja Kilta ry järjestivät elokuun lopulla opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteisen jalkapallotapahtuman, jonka tarkoituksena oli luoda yhteisöllisyyttä syyslukukauden alkuun. Mehtimäen tekonurmikentällä pelatussa ottelussa voitosta kamppailivat ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat, eli ”ykköset” ja ”kakkoset”. Tapahtumaan ilmoittautui pelaamaan ja kannustamaan yhteensä yli sata liiketalouden opiskelijaa, ja paikalla oli myös mukavasti Karelian henkilökuntaa. Liiketalouden jalkapallo-ottelu järjestettiin…
-
Omaishoidon tuen päättyessä – Suosituksia ikääntyneiden asiakasohjaukseen
Omaishoitosuhteen päättyminen on monesti omaishoitajalle vaikea elämänmuutos. Omaishoitajuuden päättyminen sisältää kirjavasti eri tunteita. Omaishoitaja voi kokea surua, syyllisyyttä, pelkoa, mutta myös helpotusta ja voimaantumista. Omaishoitajuuden päättyminen voi johtaa yksinäisyyteen ja eristäytymiseen. Omaishoitaja joutuu usein luomaan itsellensä uuden arjen ja omaishoitajan roolista voi tuntua hankala irtautua. Omaishoitajaliiton mukaan monen omaishoitajan mielessä pyörii kysymys: ”Kuka minä olen…
-
Ikääntyvien työntekijöiden näkemyksiä työssäjaksamisen tukemiseksi
Opinnäytetyöni tarkoituksena oli kunnan ikääntyvän henkilöstön työssäjaksamisen tukeminen kartoittamalla henkilöstön toiveet ja tarpeet. Tavoitteena oli luoda työssäjaksamisen tukemisen toimenpide-ehdotukset toimeksiantajan organisaatioon. Opinnäytetyön toimeksiantaja oli Kirkkonummen kunta, joka toimii työnantajana noin 1 700 työntekijälle. Työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen on kunnan strategiaa läpileikkaava teema, joten opinnäytetyö osaltaan tukee kunnan strategiatyötä. Kohderyhmäksi rajasin 45 vuotta täyttäneet työntekijät. Työntekijöiden näkemyksiä…
-
Kotihoidon työntekijöiden näkökulmia ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ikääntyvien terveysriskeihin
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ikääntyvien terveysriskeihin sekä miten terveydenhuollossa tähän pitäisi sopeutua ja varautua. Tavoitteena opinnäytetyössä oli tuoda esiin kotihoidon työntekijöiden näkökulmia ja käsityksiä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ikääntyvien terveysriskeihin. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella tutkimusotteella ja toimeksiantajana oli eräs kotihoitoyksikkö Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Opinnäytetyön tiedonhankintamenetelmäni oli kysely, johon osallistui viisi kotihoidon työntekijää.…
-
Kotiutuksen rajapintayhteistyö – Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen työntekijöitä osallistamalla
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää Kontiolahden kuntoutussairaalan, Joensuun kuntoutumiskeskuksen keskusten sekä keskisen alueen ikääntyvien palveluiden kotiutuksen moniammatillista rajapintayhteistyötä. Tavoitteena oli lisätä tietoa kuntoutussairaalan, kuntoutumiskeskuksen keskusten sekä ikääntyneiden palveluiden kotiutuksen moniammatillisen rajapintayhteistyön nykytilasta. Tiedontuotannon tehtävänä oli selvittää sähköisellä Webropol-kyselyllä kotiutuksen moniammatillisen rajapintayhteistyön nykytila käytännön työntekijöitä osallistamalla. Toimeksiantaja oli Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, sosiaali- ja terveyspalvelut. Opinnäytetyön tutkimus- ja kehittämistyön…
-
Jatkuvasti oppien, aktiivisesti ikääntyen
Jatkuvasti oppien, aktiivisesti ikääntyen -opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää yli 65-vuotiaiden maaseudulla asuvien ja kansalaisopistossa opiskelevien opiskelijoiden kokemuksia ja ajatuksia jatkuvasta oppimisesta ja aktiivisesta ikääntymisestä. Kuinka he suhtautuvat jatkuvaan oppimiseen ja minkälaisista opinnoista he kokisivat hyötyvänsä aktiivisen ikääntymisen tukena. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Karelia-ammattikorkeakoulun kansainvälinen AliVe-hanke ja työ tehtiin tutkimuksellisena kehittämistyönä. Opinnäytetyössä oli laadullinen tutkimusstrategia ja siinä…
-
Työhyvinvointia tunteita johtamalla
Miten esihenkilö voi tukea työntekijän työhön sitoutuvuutta? Entä työssä viihtymistä ja motivaatiota? Tunteita johtamalla. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää esihenkilötyötä. Tavoitteena oli selvittää esihenkilöiden kokemuksia tunteiden johtamisesta, kartoittaa kehittämiskohteita sekä vahvistaa tunteiden johtamisen taitoja. Opinnäytetyön tiedonkeruu toteutettiin verkkokyselyllä ja opinnäytetyön kehittämistehtävään vastasi kohderyhmää osallistava työpajatoiminta. Kohderyhmä muodostui toimeksiantajan eli Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen ikääntyneiden asumispalveluiden esihenkilöistä ympäri…
-
Validaatiolla voidaan edistää muistisairaan ikäihmisen kohtaamista
Tämän opinnäytetyön tarkoitus oli kehittää muistisairaan ikäihmisen kohtaamista validaatio-menetelmän avulla hoivakoti Vehkahovissa. Esperi koulutti hoivakoti Vehkahovin työntekijöitä validaatioon keväällä 2023. Validaatio on muistisairaan arvokasta kohtaamista. Se on vuorovaikutusta, jossa muistisairaan tunteet tunnustetaan. Se auttaa työntekijöitä muistisairaiden ikäihmisten kohtaamisessa. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvata Validoivan hoidon perusteet -koulutuksen suorittaneiden työntekijöiden kokemuksia validaatio-menetelmän vaikutuksista ja laatia yhdessä työntekijöiden…
-
Osastohoitajien ja apulaisosastonhoitajien työnkuvan kehittäminen ikäjohtamisen näkökulmasta Helsingin sairaalassa
Opinnäytetyöni tarkoituksena on kehittää osastonhoitajien ja apulaisosastonhoitajien työnkuvaa ikäjohtamisen näkökulmasta. Tehtävänä oli kartoittaa ja tuottaa tietoa tällä hetkellä olemassa olevista yleisistä toimintatavoista osastonhoitajan ja apulaisosastonhoitajan välisissä tehtävissä Helsingin sairaalan sisällä ikäjohtamisen näkökulma huomioiden. Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisena kehittämistyönä. Haastatteluun osallistui viisi osastonhoitaja/apulaisosastonhoitaja työparia. Haastatteluista saadun tiedon pohjalta järjestettiin aivoriihi, jossa haastatteluista nousseita ideoita jatkokehitettiin työnkuvien selkeyttämiseksi.…