Mervi Matilainen
Insinööri (YAMK), Uusiutuva energia, 2017
Apila Oy, toimitusjohtaja

Työskentelen toimitusjohtajana Apila Group –nimisessä yrityksessä, joka tarjoaa ympäristöalan tuotekehitystä ja konsultointia. Minulla on tieteellinen kemian alan tutkinto yliopistosta, mutta lapsesta saakka olen haaveillut olevani myös jonkin sortin insinööri. Halusin tutkinnon myös tekniikan puolelta ja tartuin tilaisuuteen, kun Kareliassa tarjoutui mahdollisuus opiskella insinööriksi monimuoto-opiskeluna.
Opintojen ansiosta osaamiseni karttui kestävästä johtamisesta sekä erilaisista energian käyttöön ja tuotantoon liittyvistä laskentamalleista. Lisäksi perehdyimme hyvin biotalouden ja uusiutuvan energian toimijakenttään. Koen, että insinöörin tutkinto Karelian uusiutuvan energian koulutusohjelmasta tuo lisä-arvoa ja varmuutta tehtäviin, joita työssäni hoidan. En halua itkeä telkkarin ääressä maailman murheita, vaan haluan konkreettisesti tehdä asioille jotain.
Karelian insinööreillä on työmaailmassa sellainen maine, että he ovat oikeasti niitä, jotka osaavat ja tietävät, mitä tekevät.
Hyötyä itselle ja työnantajalle
Opiskelu on itselleni vähän kuin harrastus – järjestän sille tilaa vapaa-ajastani. Osa opinnoista liittyi niin oleellisesti omaan työhöni, että pystyin tekemään tehtäviä myös työajalla. Tästä syystä on tärkeää, että sekä työnantaja, että oma perhe seisovat opintojen takana. Se auttaa paljon opiskelun käytännön järjestelyissä. Työnantaja pystyy hyödyntämään opiskelijan uusinta tietoa ja työpanosta esimerkiksi järjestämällä opinnäytetyön aiheen. Tein oman opinnäytetyöni suoraan työnantajan meneillään olevaan hankkeeseen. Näin molemmat osapuolet hyötyivät opinnoistani.
Parasta opiskelussa oli, että sen sai toteuttaa omassa aikataulussa ja muuttuviin elämätilanteisiin löytyi joustoa. Pystyin pitämään opinnoista äitiysloman takia vuoden tauon ja sain jatkoaikaa myös opinnäytetyön tekemiselle.
Koin, että opiskelu vähän vanhemmalla iällä on paljon helpompaa kuin nuorempana. Nyt tietää, mitä haluaa ja se motivoi aivan eri tavalla. Opiskeluryhmässä meillä kaikilla oli sama motivaatio opiskeluun ja samanlaiset haasteet työn ja opiskelun yhdistämisessä, mikä toimi ihmisiä yhdistävänä tekijänä.
Omasta mielestäni nykypäivänä pitäisi periaatteessa olla valmis vaihtamaan uraa seitsemän vuoden välein. Enää ei ole olemassa työpaikkoja, joissa työura kestää teini-iästä eläkeikään asti. Jatkuva itsensä kehittäminen pitäisi nähdä hyvänä asiana, joka pitää mielen virkeänä.
Lue lisää uusiutuvan energian koulutuksesta>>
Teksti ja kuvat: Johanna Kokkola