Käsiä yhdessä

Toimi­van yhtei­so­pet­ta­juu­den edel­ly­tyk­siä ovat avoin dialogi ja jaettu näkemys peda­go­gii­kasta ja tavoitteista

Ammat­ti­kor­kea­kou­lut Savonia ja Karelia sekä Itä-Suomen yliopisto toteut­ti­vat kolmen korkea­kou­lun yhteis­työnä MOKOMA-hank­keen, jossa syntyi KAVA-koulu­tus. KAVA eli asian­tun­ti­ja­teh­tä­viin valmen­tava koulu­tus kansain­vä­li­sille osaa­jille sisälsi urasuun­nit­te­lua, työelä­mä­tai­toja, suomen kieltä ja työhar­joit­te­lun, ja sen tarkoi­tuk­sena oli madal­taa korkea­kou­lu­tet­tu­jen maahan­muut­ta­jien kynnystä saada osaa­mis­taan vastaa­vaa työtä Suomessa.

KAVA-koulu­tus toteu­tet­tiin korkea­kou­lu­jen yhteis­työnä, joten myös yhtei­so­pet­ta­juus tuntui luon­te­valta valin­nalta koulu­tuk­sessa käytet­tä­väksi työta­vaksi. Tässä artik­ke­lissa kerromme koke­muk­siamme yhtei­so­pet­ta­juu­desta ja yhteis­suun­nit­te­lusta koulu­tuk­sen aikana. KAVA-koulu­tuk­sesta on kerrottu tarkem­min MOKOMA-hank­keen artik­ke­li­sar­jan edel­li­sessä artik­ke­lissa.

Yhtei­nen opetussuunnitelmatyö

KAVA-koulu­tus muodos­tui kuudesta viiden opin­to­pis­teen opin­to­jak­sosta, joista kolme keskit­tyi uraoh­jauk­seen ja työelä­mä­tai­toi­hin ja kolme suomen kieleen ja vies­tin­tään. Opetus­suun­ni­tel­ma­työ eteni yhteis­suun­nit­te­luna. Hanke­työn­te­ki­jät kolmesta korkea­kou­lusta kokoon­tui­vat yhdessä laati­maan opetus­suun­ni­tel­malle rungon. Yksit­täis­ten opin­to­jak­so­jen suun­nit­te­lua jatket­tiin pienem­missä ryhmissä, mutta kaikilla oli kuiten­kin koko ajan pääsy jokai­seen opin­to­jak­so­ku­vauk­seen ja dokumentteihin.

Yhteis­suun­nit­te­lulla pystyt­tiin vält­tä­mään opin­to­jak­so­jen pääl­lek­käi­syy­det. Yhtei­nen opetus­suun­ni­tel­ma­run­gon laati­mi­nen myös takasi, että työryh­mäl­lämme oli yhtei­sesti jaetut tavoit­teet ja näkemys siitä, mitä me tällä koulu­tuk­sella tavoit­te­lemme. Yhteis­suun­nit­telu vei aikaa, mutta samalla hitsasi hanke­työn­te­ki­jät toimi­vaksi tiimiksi ja nopeutti työs­ken­te­lyä jatkossa.

Koulu­tuk­sen ensim­mäi­sen toteu­tuk­sen aikana opet­ta­jat kokoon­tui­vat myös viik­ko­pa­la­ve­rei­hin, joissa sovit­tiin seuraa­vien viik­ko­jen luku­jär­jes­tyk­set. Viikoit­tai­silla kokoon­tu­mi­silla varmis­tet­tiin sekä uraoh­jauk­sen että suomen kielen kurs­sien etene­mi­nen kaikkia opin­to­jak­soja leik­kaa­vien yhteis­ten teemo­jen mukai­sesti. Lisäksi ensim­mäi­sen toteu­tuk­sen kulkua reflek­toi­tiin yhteis­ten pala­ve­rien aikana ja kirjat­tiin ylös tarvit­ta­via muutok­sia toista toteu­tusta varten. Toisella toteu­tuk­sella viik­ko­suun­nit­te­luun käytetty aika väheni huomat­ta­vasti, koska koulu­tuk­sen ajoi­tuk­selle oli saatu jo muodos­tet­tua toimiva pohja.

Yhtei­so­pet­ta­juu­den käytän­nöt KAVA-koulutuksessa

Moni­paik­kai­seen koulu­tuk­seen kuului sekä lähi- että etäpäi­viä. Rinnak­kais­luen­not pidet­tiin samaan aikaan Kuopion ja Joen­suun kampuk­silla.  Korkea­kou­lu­jen koro­na­ra­joi­tus­ten vuoksi lähi­päi­vien määrää joudut­tiin vähen­tä­mään, joten suurin osa koulu­tuk­sesta tapah­tui verk­ko­vä­lit­tei­sesti. Alus­tana käytimme Moodlen Colla­bo­ra­tea ja Teamsiä. Koulu­tuk­sen verk­ko­pai­not­tei­nen luonne vaikutti siihen, millai­seksi yhtei­so­pet­ta­juu­den käytän­teet koulu­tuk­sen aikana muodostuivat.

Esimer­kiksi Lock ym. (2016, 23–24) erot­ta­vat kuusi erilaista yhtei­so­pet­ta­juu­den tyyppiä 1) yksi opettaa, yhdessä suun­ni­tel­laan ja analy­soi­daan, 2) teemao­pet­ta­juus eli kukin opet­taja vastaa omasta aihe­ko­ko­nai­suu­des­taan, 3) rinnak­kai­so­pet­ta­juus eli samaa aihetta opete­taan ryhmille erik­seen, 4) vaih­toeh­toi­nen opetus eli toinen opettaa isompaa ryhmää ja toinen opettaa tai ohjaa pienem­pää, 5) tiimio­pet­ta­juus eli  koulut­ta­jat opet­ta­vat samaa koko­nai­suutta yhdessä nostaen erilai­sia näkö­kul­mia esille ja 6) toinen opettaa, toinen avustaa. KAVA-koulu­tuk­sessa käytet­tiin näitä eri vaih­toeh­toja jous­ta­vasti eikä sitou­duttu vain yhteen yhtei­so­pet­ta­juu­den muotoon.

Suomen kielen etätun­tien toimin­ta­ta­vaksi muodos­tui, että sisäl­löt suun­ni­tel­tiin yhdessä, mutta veto­vas­tuu vaih­teli tunnin aikana. Veto­vas­tuut oli sovittu etukä­teen, mutta niitä voitiin myös tarvit­taessa vaihtaa. Toisen puhuessa toinen voi hoitaa chatin: esimer­kiksi selit­tää termejä, esittää tarken­nuk­sia ja vastata opis­ke­li­joi­den kysymyksiin.

Opetus oli myös dialo­gista. Opetuk­sen aikai­nen dialogi oli mieli­pi­teen kysy­mistä käsillä olevasta teemasta, kieliop­pi­fak­to­jen tarkis­tusta toiselta, luon­taista aukko­jen täyden­tä­mistä sekä suul­li­sen kieli­tai­don malleina olemista, kun esimer­kiksi erilai­set dialo­git voitiin esittää ennen opis­ke­li­joi­den omaa harjoit­te­lua. Opet­ta­jien välinen vuoro­vai­ku­tus toimi kielen­käyt­tö­mal­lina opiskelijoille. 

Opin­to­jak­soilla oli paljon pien­ryh­mä­työs­ken­te­lyä, jossa kahden opet­ta­jan läsnä­olo oli korvaa­ma­tonta. Colla­bo­ra­tessa opis­ke­li­jat jaet­tiin pien­ryh­mä­huo­nei­siin, joissa opet­ta­jat kävivät seuraa­massa keskus­te­lua ja neuvo­massa. Opis­ke­li­jat saivat näin enemmän ohjausta ja omaa vuoroa ei joutu­nut odottelemaan.

Yhtei­so­pet­ta­juus KAVA-koulu­tuk­sessa sisälsi muuta­kin kuin konkreet­ti­sen opet­ta­mi­sen yhdessä, sillä toteu­tuk­sen lisäksi myös suun­nit­telu ja arviointi hoidet­tiin kahden opet­ta­jan yhteis­työllä. Jokai­selle opin­to­jak­solle nimet­tiin kuiten­kin vastaava opet­taja, jonka vastuulla oli arvioin­tien tekni­nen kirjaa­mi­nen. Koska opin­to­jak­so­ku­vauk­set oli tehty yhdessä, molem­mat kokivat opin­to­jak­so­jen sisäl­löt omik­seen. Opin­to­jak­so­ku­vaus­ten ja sisäl­tö­jen pohti­mi­nen oli myös vaihe, jossa luon­te­vasti nousi­vat esille yhtei­so­pet­ta­juutta toteut­ta­vien opet­ta­jien käsi­tyk­set peda­go­gii­kasta ja yhtei­set linjauk­set. Opetuk­sen alkaessa molem­milla oli saman­lai­nen näkemys tavoit­teista, sisäl­löistä ja mene­tel­mistä: mitä opetamme, kenelle, miten ja miksi? 

Opin­to­jak­so­jen tehtä­vien arvioin­ti­kri­tee­reistä keskus­tel­tiin, ja opet­ta­ja­pari jakoi tehtä­vien tarkas­tuk­sen ja kommen­toin­nin. Yhtei­so­pet­ta­juus vähen­tää selvästi arvioin­tiin käytet­tä­vää työmää­rää, ja etuna oli myös, että epäsel­viä tapauk­sia voidaan pohtia yhdessä. Kahden opet­ta­jan yhteis­työ myös lisää arvioin­nin luotet­ta­vuutta, etenkin jatku­vassa arvioinnissa. 

Sanapilvi
KAVA-koulu­tuk­sen opet­ta­jien ajatuk­sia yhteisopettajuudesta.

Miten yhtei­so­pet­ta­juus onnistuu?

Onnis­tu­neen yhtei­so­pet­ta­juu­den tärkein edel­ly­tys on yhtei­nen suun­nit­te­luaika. Tähän panos­tet­tiin etenkin hank­keen ensim­mäi­sessä toteu­tuk­sessa. Huoma­simme myös, että yhte­näi­nen peda­go­giikka edistää yhtei­so­pet­ta­juu­den onnis­tu­mista. Jaettu peda­go­gi­nen näkemys takaa, että tuntien suun­nit­telu ja toteu­tus on luon­te­vaa. Luot­ta­mus työpa­rin saman­kal­tai­seen näke­myk­seen oppi­mi­sesta, opet­ta­mi­sesta sekä opet­ta­jan ja opis­ke­li­jan rooleista suju­voit­taa työtä, ja molem­mat ovat inspi­roi­tu­neet tois­tensa ideoista.

Vahva luot­ta­mus opet­ta­ja­pa­rin ammat­ti­tai­toon edistää yhtei­so­pet­ta­juu­den onnis­tu­mista. Yhtei­so­pet­ta­juu­den myötä kunnioi­tus toisen tapaan tehdä työtä on kasva­nut ja samalla on oppinut uusia tapoja suun­ni­tella opetusta, toteut­taa sitä ja antaa palau­tetta opis­ke­li­joille. Sekä mokat että onnis­tu­mi­set ovat olleet yhteisiä. 

Yhtei­so­pet­ta­juus tuntuu mielek­käältä, kun siihen osal­lis­tu­villa on haluk­kuus aitoon yhteis­työ­hön. Toinen ei ole vain kopioija, järjes­tyk­sen pitäjä tai “pääopen pikku apuri”, vaan opetuk­sen suun­nit­te­lussa, arvioin­nissa ja toteu­tuk­sessa koros­tuu tasa­puo­li­suus. Yhtei­so­pet­ta­juu­den etuna on myös se, että työn­ja­koa voidaan tehdä vahvuuk­sien mukaan. Suurena hyötynä on, että työpa­rilta saa toimi­via malleja osa-alueista, joissa itse ei ole yhtä vahva.

Yhtei­so­pet­ta­juus haastaa itse­näi­seen työot­tee­seen tottu­neen. Moni opet­taja toimii orkes­te­rinsa johta­jana yksi­nään, mutta yhtei­so­pet­ta­juu­dessa tilaa tulee antaa myös toiselle. Omat työta­vat tulevat toisen ammat­ti­lai­sen arvioin­nin kohteiksi, mutta luot­ta­muk­sel­li­sessa ja toimi­vassa työpa­ri­suh­teessa tämä on ehdot­to­masti etu. Opetuk­sel­lis­ten valin­to­jen näky­väksi teke­mi­nen ja niiden perus­te­le­mi­nen on reflek­toin­tia, joka parhaim­mil­laan edistää myös opis­ke­li­joi­den oppi­mista. Reflek­tointi on luon­teva osa yhtei­so­pet­ta­juutta: pohdin ja avaan omaa toimin­taani, mutta peilaan sitä myös työpa­rini toimin­taan ja hänen teke­miinsä peda­go­gi­siin valin­toi­hin, ja reflek­toin etenkin sitä, mitä teemme yhdessä.

Laatua ja hyvin­voin­tia yhteisopettajuudesta

Opet­ta­jan kannalta yhtei­so­pet­ta­juus tarkoit­taa oppi­mis­mah­dol­li­suutta. Erilais­ten stra­te­gioi­den omak­su­mi­nen edel­lyt­tää reflek­toin­tia ja dialo­gia sekä kolle­gan että opis­ke­li­joi­den kanssa. Onnis­tu­neen työn tulok­sena opin­to­jak­so­jen sisäl­löt rikas­tu­vat ja opet­ta­jien ammat­ti­taito kehit­tyy. (Lock ym. 2016, 25.)

Opis­ke­li­joille onnis­tu­nut yhtei­so­pet­ta­juus näyt­täy­tyy laaduk­kaana opetuk­sena.  Kaksi opet­ta­jaa ehtii auttaa opis­ke­li­joita parem­min kuin yksi, joten tukea ja neuvoja on saata­villa enemmän. Lisäksi opis­ke­lija saa kirjal­lista palau­tetta tehtä­vis­tään oppi­mista tuke­vaan aikaan eli pian palau­tuk­sen jälkeen. Opis­ke­li­joille tarjo­taan moni­puo­li­seen koke­muk­seen perus­tu­vaa kahden opet­ta­jan osaa­mista (Bacha­rach ym. 2007, 22). Laatu­nä­kö­kul­maa voidaan tarkas­tella myös peda­go­gis­ten valin­to­jen kautta: erilai­sista vaih­toeh­doista toteu­tuu molem­pien mielestä paras. Lisäksi myös opis­ke­li­joi­den tunte­mus on syvem­pää ja monipuolisempaa.

Lock ym. (2016, 24) koros­ta­vat, että yhtei­so­pet­ta­juus mahdol­lis­taa myös opetus­me­ne­tel­mien moni­nai­suu­den ja näkö­kul­mien vaih­te­le­vuu­den, mikä lisää opis­ke­li­joi­den kiin­nos­tusta ja vaikut­taa myön­tei­sesti luen­noille osal­lis­tu­mi­seen. Onnis­tu­nut yhtei­so­pet­ta­juus KAVA-koulu­tuk­sessa ilmeni myös opis­ke­li­joi­den palaut­teista. Opis­ke­li­jat hahmot­ti­vat opet­ta­jat tiiminä eivätkä yksi­löinä, kun he kiit­ti­vät laaduk­kaasta opetuk­sesta ja moni­puo­li­sesta tuesta.

Mieles­tämme yhtei­so­pet­ta­juus lisää merkit­tä­västi opet­ta­jan työhy­vin­voin­tia. Opis­ke­li­joi­den kanssa tulee vastaan monen­laista tilan­teita, ja kaksin ongel­mien ratko­mi­nen on helpom­paa.  Opet­ta­jien väli­sissä keskus­te­luissa on vahva työnoh­jauk­sel­li­nen näkö­kulma. Yhtei­so­pet­ta­juus myös pienen­tää arvioin­ti­taak­kaa ja vähen­tää suun­nit­te­luun ja mate­ri­aa­lien teke­mi­seen käytet­tä­vää aikaa. Yhtei­so­pet­ta­juus toki vaatii aikaa ja siten vie myös resurs­seja, mutta ajan­käyttö vähenee, kun selkeät rutii­nit ja yhtei­set toimin­ta­ta­vat ovat löytyneet.


Kirjoit­ta­jat:

Johanna Järve­läi­nen, suomen kielen ja vies­tin­nän lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu

Vero­nika Mysheva, suomen kielen ja vies­tin­nän lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

Virpi Moila­nen, suomi toisena kielenä -koulut­taja, Itä-Suomen yliopisto


Lähteet:  

Bacha­rach, N. & Heck, T. W. 2007: Co-Teac­hing In Higher Educa­tion. Journal of Colle­ge­Teac­hing & Lear­ning, 4 (10), 19–26. 

Lock, C., Lisella, R. & Ferreira, R. 2016: The Lived Expe­riences of Instruc­tors Co-teac­hing in Higher Educa­tion. Brock Educa­tion Journal, 26 (1), 22–35.