Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia toteuttivat yhdessä Alkuvoima-selvityshankkeen vuosina 2021-2023. Hanke sai osarahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli kartoittaa millaisia strategisia valintoja Pohjois-Karjalan kunnat ovat tehneet väestön vähenemisen takia sekä millaista uusiutumispotentiaalia kunnissa on palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. Samalla kartoitettiin maaseudulla toimivien yritysten roolia erilaisten lähipalvelujen tuottajina.
Alkuvoima -hankkeen toimenpiteiden kohteena olivat Pohjois-Karjalan maaseutualueet. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vuonna 2020 päivittämässä paikkatietopohjaisessa kaupunki–maaseutuluokituksessa ainoastaan Joensuu luokiteltiin kaupungiksi. Aluerakenteellisesti myös Joensuun kaupunki pitää sisällään maaseutualueita. Tiiviiseen ja tehokkaasti rakennettuun nk. sisempään kaupunkialueeseen Joensuusta kuuluu vain keskusta-alue (Rautiainen ym. 2023,10, 12). Maaseudun kehittämisen viitekehyksessä maaseudun kehittämisrahoitusta on mahdollista kohdentaa Joensuun seudun Leader -yhdistyksen toimialueelle. Leader -yhdistyksen toimialueesta on rajattu pois Joensuun keskusta-alue sekä kaupungin alueeseen sisältyvä ulompi kaupunkialue sisältäen mm. Marjalan, Iiksenvaaran sekä Karhumäen kaupunginosat (Joensuun seudun Leader -yhdistys ry 2023). Huomionarvoista on, että esimerkiksi Lieksa ja Nurmes lukeutuvat maaseutuun maaseudun paikalliskeskuksina (Rautiainen ym. 2023,11).
Osana hankkeen tiedonhankintaa toteutettiin mm. maakunnallinen kuntien luottamushenkilöille kohdennettu kysely. Kyselyllä kartoitettiin kuntapäättäjien näkemyksiä palvelujen kehittämistarpeista ja yhteistyöstä kolmannen sektorin ja yritysten kanssa. Yritysten näkemyksiä puolestaan kartoitettiin maakunnallisella, palvelualoihin liittyvää liiketoimintaa harjoittaviin maaseutuyrityksiin kohdennetulla yrityshaastattelulla. Hankkeen keskeiset tulokset on esitetty julkaisussa Älykäs sopeutuminen Pohjois-Karjalan maaseudulla, Alkuvoima esiselvityshankkeen loppuraportti (Spatia rapotteja 1/2023).
Maaseutualueiden väestöllinen taantuminen Pohjois-Karjalassa – mielikuvat ja todellisuus
Pohjoiskarjalaisten maaseutukuntien kehitysnäkymä on ollut erityisesti viime vuosien valtakunnallisen julkisen keskustelun pohjalta arvioituna pääsääntöisesti mollivoittoinen. Kuntien heikentyneen elinkelpoisuuden tai elinvoimaisuuden mittarina on usein nähty mm. kunnan negatiivinen väestökehitys, nuorten poismuutto maaseutukunnista tai maaseudulla sijaitsevien kiinteistöjen arvonlasku ja tämän lopputulemana kiinteistöjen purkamiset esimerkiksi joissain maaseudun kuntakeskuksissa. Kaikki edellä mainitut ovat tapahtuneita tosiasioita, mutta tarkoittavatko ne vääjäämättömästi sitä, että ao. kuntien kohdalla ”peli on menetetty” ja kehityspolun lopussa häämöttää väistämättä kunnan itsenäisyyden päättyminen kuntaliitokseen?
Monet pohjoiskarjalaiset kunnat ovat joutuneet kohtaamaan epäedullisesta väestökehityksestä juontuvan haasteen: väestö ikääntyy, työikäiset muuttavat pois ja syntyvyys laskee. Entisenkaltaista palveluverkkoa ei välttämättä kyetä ylläpitämään käyttäjämäärien supistuessa ja toisaalta koska palvelujen rahoittamiseen ei ole käytettävissä riittäviä resursseja. Väestörakenteen muutos ja ikääntyneiden osuuden kasvu pakottaa kuntia mukauttamaan palveluverkkoaan kehitystrendien mukaisesti (Rautiainen ym. 2023,7). Sote-uudistus poisti osan palvelujenjärjestämisvastuusta kunnilta, mutta kunnilla on edelleen merkittävä rooli ja vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä alueellaan.
Väestökehityksen osalta on syytä huomioida, että paitsi kuntien välillä myös kuntien sisällä on alueellisia kehityseroja eivätkä kaikki pohjoiskarjalaiset kunnat näyttäydy esimerkiksi väestökehityksen suhteen taantuvilta. Alkuvoima-hankkeen selvityksessä todettiin seuraavat keskeiset havainnot Pohjois-Karjalan kuntien väestökehityksestä:
- Pohjois-Karjalan väestö vähenee ja vanhenee. Maakunnan väestö vähentyi nettomääräisesti vuosina 2000–2021 noin 13 000 henkilöllä (–7 %) 176 000 henkilöstä 163 000 henkilöön, ja asukkaiden keski-ikä nousi 40,7 vuodesta 46,2 vuoteen. Tarkastelujaksolla 2000–2021 maakunnan väestö vähentyi yhteensä noin 3 000 henkilöllä muuttoliikkeen (kokonaisnettomuutto) ja lähes 11 000 henkilöllä kuolleiden enemmyyden seurauksena. Syntyneiden lasten määrä vähentyi tarkastelujaksolla 2000–2021 lähes kolmanneksella.
- Väestönkehitys on eriytynyt kunnittain Pohjois-Karjalassa. Vain kolmen Pohjois-Karjalan kunnan – Joensuun, Liperin ja Kontiolahden – väestömäärä kasvoi vuosina 2000–2021.
- Maakunnan väestö on keskittynyt voimakkaasti Joensuuhun ja sen lähiympäristöön. Joensuun kaupunkialueella (sisempi ja ulompi) asui 63 300 henkilöä eli 39 prosenttia maakunnan väestöstä. Kaikkiaan pohjoiskarjalaisista 61 prosenttia asui Joensuussa tai sen lähiympäristössä.
- Maakunnan väestönmuutos on vielä voimakkaammin polarisoitunutta postinumeroalueittain kuin kunnittain. Väestön väheneminen on ollut suhteellisesti voimakkainta kuntien harvaan asutuilla reuna-alueilla. Väestönkasvu puolestaan on keskittynyt Joensuun kaupunkialueen lisäksi kaupungin kehysalueelle, kuten Reijolaan, Lehmoon ja Ylämyllylle (Rautiainen ym. 2023,10;12;15;16).
Väestönmuutoksen seurauksia ja vaikutuksia voidaan arvioida huoltosuhdemittareilla. Maakunnan väestömäärän supistumisen seurauksena vuosina 2000-2021 Pohjois-Karjalan väestöllinen huoltosuhde kasvoi 53:sta 70:en (koko maa 62,5), lapsihuoltosuhde pieneni 27:stä 23:en (koko maa 25) ja vanhushuoltosuhde puolestaan kasvoi 26,0:sta 47,5:een (koko maa 37,5).[1] [2] (Rautiainen S. ym. 2023,14). Elinvoima -näkökulmasta ongelmalliselta näyttäytyy se, että maakunnan väestöllinen muuttotappio kohdentuu erityisesti nuorten aikuisten ikäryhmään. Vuosina 2010–2020 muuttotappiota kertyi 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä 3 100 ja 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä 1 100 henkilöä (Rautiainen ym. 2023,19). Väestöllisten tunnuslukujen valossa maakunnan tilanne vaikuttaa haasteelliselta, mutta se ei ole koko totuus monisyisessä kehitysprosessissa.
Tarjoaako älykäs sopeutuminen ratkaisun maaseutukuntien elinvoimahaasteisiin?
Elinvoima on käsitteenä moniulotteinen
Elinvoima on käsitteenä moniulotteinen ja kunnan väestökehitys ei pelkästään anna riittävää kuvaa yksittäisten kuntien kehityspotentiaalista. Kunnan viitekehyksessä elinvoiman voidaan nähdä koostuvan kolmesta toisiinsa nivoutuvasta osa-alueesta: kuntayhteisön resursseista, sosiaalisesta vuorovaikutuksesta sekä uudistumiskyvystä. Paananen ym. (2014) ovat määritelleet kunnan roolin elinvoimanäkökulmasta seuraavasti:
”Kunta on alusta sille, että kansalaiset voivat päättää lähellä olevista asioista, kokea osallisuutta, toteuttaa omaehtoisia kehityspyrkimyksiä ja näin edistää oman alueensa sekä koko yhteiskunnan kasvua ja kehitystä.” (Paananen ym. 2014, 17, 20). Tästä näkökulmasta kunnan perimmäinen tehtävä näyttäytyy hyvän elämän mahdollistamisena kuntalaisille sekä paikallisille yrityksille ja yhteisöille. Kuntaorganisaatioilla on toisaalta rinnakkainen rooli taloudelliseen tehokkuuteen pyrkivinä palvelujen järjestäjinä. Tällöin on usein nostettu esiin mm. se näkökohta, että kustannustehokkaan toiminnan edellytyksenä ovat mahdollisimman suuret hallinnollis-tuotannolliset yksiköt, joiden toteuttamiseksi mm. kuntaliitoksia on pidetty tarpeellisina. Valtionhallintolähtöisten kuntarakenteen tiivistämispyrkimysten taustalla vaikuttaa myös näkemys, jonka mukaisesti eräs edellytys kunnan elinvoimaisuudelle ja samalla sen kyvylle ylläpitää paikallista palveluverkkoa on työikäisiin painottuva väestörakenne. (Paananen ym. 2014, 22, 24). Työssäkäyvän väestön suhteellisen osuuden pienentyminen aiheuttaa pienille kunnille kuntataloudellisia haasteita. Palveluvelvoitteisiin vastaaminen siten, että kunnallisvero säilyy kohtuullisella tasolla ei välttämättä ole mahdollista kunnan väestörakenteen painottuessa työvoiman ulkopuolella oleviin väestöryhmiin. (Kuntapolitiikka käännekohdassa 2022, 41, 48).
Paananen ym. (2014) näkevät suomalaisen elinvoimakeskustelun erityislaatuisuutena sen, että ajatuksellisesti siinä yhdistyvät alueen / kuntien hallinnollisen elinkelpoisuuden arviointi sekä toisaalta yhteisöjen toimintakykyisyyteen ja elävyyteen liittyvän sosiaalisen pääoman merkityksen huomioiminen. Tässä kontekstissa elinvoima näyttäytyy ainutlaatuisena ja paikallisena ”ilmiönä”, joka muuttuu paikan lisäksi myös ajassa. (Paananen ym. 2014, 27). Sisäsyntyisenä voimavarana elinvoiman voidaan nähdä kiinnittyvän paikalliseen henkiseen ilmapiiriin, vireyteen ja uusiutumiskykyyn, joka tarjoaa puitteet erilaisten kyvykkyyksien kehittymiselle. Elinkelpoisuus -käsitteen tarkastelukulma puolestaan painottaa ulkoisesti arvioitavissa olevia kyvykkyyksiä, joita mittaamalla voidaan todentaa paikallista taloudellista vireyttä ja toimintakykyä sekä alueen kehittymistä. (Paananen ym. 2014, 27).
Mitä näkökohtia yksittäisen kunnan elinvoimaisuuden ylläpitoon ja vahvistamiseen liittyy?
Kunta tarvitsee menestyäkseen veto- ja pitovoimaa. Paikkakuntaan sitoutuneet, kilpailukykyiset ja menestyvät yritykset luovat työpaikkoja. Monet maaseutuyritykset ovat viime vuosina kohdanneet ongelmia osaavan työvoiman saatavuudessa. Tämän ongelman ratkaisu on osittain kuntien käsissä. Makkonen (2021) on todennut mm., että ”Ollakseen veto- ja elinvoimainen kunnan tulee pystyä tarjoamaan asukkailleen viihtyisiä ja monipuolisia asuin- ja elinympäristöjä, harrastusmahdollisuuksia sekä hyvät ja kattavat sivistys- ja hyvinvointipalvelut. Myös vetovoimaiset tapahtumat ovat osa kunnan elinvoimaisuutta jo niiden luoman yhteisöllisyyden vuoksi.” (Makkonen 2021, 5).
Alkuvoima -hankkeen yrityshaastatteluissa ilmeni, että valtaosalla haastatelluista yrittäjistä yrityksen sijoittumispäätökseen olivat vaikuttaneet eniten omat juuret sekä asuinympäristön viihtyisyyteen liittyvät seikat (Rautiainen ym. 2023, 55-57.). Hyvinvoivat ja aktiiviset kuntalaiset yhdessä paikkakuntaan sitoutuneiden yritysten kanssa luovat kunnan pitovoiman perustan. Makkonen (2021) kiteyttää asian seuraavasti: ”Alue on elinvoimainen silloin, kun se on hyvä paikka elää ja yrittää niille ihmisille, jotka haluavat asua siellä ja yrityksille, jotka haluavat toimia siellä” (Makkonen 2021, 5).
Pohjois-Karjalan väestökehityksen suunta on ollut jo pitkään laskeva, mutta prosessin tarkempi tarkastelu paljastaa joitain ehkä hieman yllättäviä kehityssuuntia. Alkuvoima-selvityksen perusteella Pohjois-Karjalan kuntiin muutti vuosina 2000-2021 muualta Suomesta yhteensä 182 600 henkilöä ja lähtömuuttajia oli 193 500 henkilöä. Tämä tarkoittaen sitä, että maan sisäisen muuttoliikkeen muuttotappio oli 11 000 henkilöä. Siirtolaisuuden osalta Pohjois-Karjala sai samalla aikavälillä muuttovoittoa 8 000 henkilöä. Noin puolet tulo- että lähtömuutosta oli maakunnan sisäistä muuttoliikettä ja loppuosa alueiden välistä muuttoliikettä. Vaikka Pohjois-Karjalasta lähdetään muualle, niin maakunta on pystynyt houkuttelemaan sekä uus- että paluumuuttajia merkittäviä määriä. (Rautiainen ym. 2023,17).
Huomionarvoista on, että yksittäisten kuntien väestömäärän kehitystä kuvaavat mittarit eivät kerro mitään siitä, miten tietyn kunnan asukkaat kokevat hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa (Makkonen 2022, 22). Aluekehityksen tutkimuksessa on myös havaittu, että alueellisen kehityksen eriytymisen merkityksellisyyden arviointia hankaloittaa jossain määrin se, että tutkimuksissa yleensä käytetty, väestökehitystä ja taloudellisia tunnuslukuja painottava mittaristo on yksipuolinen. Moniulotteisemmat, mm. elämisen laatuun kytkeytyvät mittarit antavat yhdyskuntarakenteen kehityksestä lohdullisemman kuvan (Kahila ym. 2022, 38-39, 44).
Mitä älykkäällä sopeutumisella ymmärretään alueellisen kehittämisen viitekehyksessä?
Mitä on älykäs sopeutuminen Suomessa? -tutkimushankkeessa (Kahila ym. 2022) on todettu mm., että älykkäässä sopeutumisessa on kysymys uudesta ajattelu- ja suhtautumistavasta monia alueita ja kuntia koskettavaan prosessiin, jonka seurauksena väestö vähenee ja ikääntyy. Toisaalta kuntien kehitys on eriytynyt siten, että samaan aikaan toisissa kunnissa on haasteena väestönkasvuun ja kasvaviin palvelutarpeisiin sopeutuminen. Uudessa ajattelumallissa väestöllisiä muutoksia ei nähdä yksinomaan kielteisenä prosessina, vaan kannustimena siihen, että näillä alueilla on tarvetta hallita muutosta uudenlaisten strategisten linjausten, suunnitelmien ja politiikkatoimenpiteiden välityksellä (Kahila ym. 2022, 20). Tutkimushankkeessa määriteltiin älykäs sopeutuminen -käsite seuraavasti: ”Älykäs sopeutuminen tarkoittaa suunnitelmallista pitkän aikavälin paikkaperustaista sopeutumista ja uudistamista sosiaalisesti, alueellisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla väestön ja talouden muuttuessa” (Kahila ym. 2022, 161).
Pohjois-Karjalan todellisuudessa kuntien sopeutumistarpeet väestöllisiin muutoksiin liittyvät enimmäkseen väestön supistumisen ja ikääntymisen seurausten hallintaan ja prosessin tulevaisuutta koskevien vaikutusten ennakointiin ja niihin varautumiseen. Strateginen kehittämisote on keskiössä ja Älykkään sopeutumisen toteuttaminen edellyttää kunnilta selkeää visiota prosessin tavoitteista ja päämääristä (Rautiainen S. ym. 2023,8). Haasteena kuntaorganisaatioille saattaa näyttäytyä lähtökohtatilanteen tunnistaminen ja tunnustaminen, sillä sopeutumiseen tähtäävät strategiset valinnat eivät voi perustua katteettomille kasvuodotuksille.
Miten kunnat ovat reagoineet väestöllisiin muutoksiin?
Alkuvoima-hankkeessa analysoitiin Pohjois-Karjalan kuntien strategiat älykkään sopeutumisen näkökulmasta sekä toteutettiin kunnanvaltuutetuille suunnattu kysely. Kyselyn tavoitteena oli selvittää kunnanvaltuutettujen näkemyksiä kuntien väestönmuutoksiin sopeutumisesta, kuntien strategisista valinnoista, palvelujen kehittämistarpeista ja resurssien suuntaamisesta, elinvoiman kehittämisen voimavaroista, kehittämisen ja uudistamisen esteistä, yhteistyöstä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa sekä kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamisesta (Rautiainen ym. 2023, 27).
Kuntastrategioiden analyysin perusteella on todettavissa, että kunnissa ei nosteta suoraan esille sopeuttamisen tarpeita tai tavoitteita. Mahdollisena taustasyynä saattaa olla se, että teema koetaan jollain tavalla ongelmalliseksi tai negatiivissävytteiseksi kuntaa koskevien kehittämistavoitteiden julkistamisen yhteydessä. (Rautiainen ym. 2023, 25). Analyysin keskeisenä johtopäätöksenä oli, että kuntien kehittämistoiminnan painopisteenä on elinkeinoelämän yleisten edellytysten parantaminen paikallisesti pitäen sisällään mm. yritystoimintaan soveltuvien alueiden kaavoitusta, investointeja yritysten tarvitsemiin tiloihin sekä muun perusinfrastruktuurin rakentamista. Keinovalikoimalla pyritään houkuttelemaan kuntaan uusia yrityksiä ja tukemaan olemassa olevien yritysten kehittymistä uusien työpaikkojen toivossa. (Rautiainen ym. 2023,22).
Analyysissä todettiin toisaalta, että kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen on noussut aiempaa merkityksellisempään rooliin strategisena kehittämiskohteena. Kuntalaisten hyvinvointia pyritään edistämään mm. viihtyisällä ja turvallisella asuinympäristöllä, laadukkailla palveluilla sekä kannustamalla kuntalaisia aktiivisuuteen ja terveellisin elämäntapoihin. Hyvinvoinnin edistämisessä myös paikallisten toimijoiden välinen yhteistyö ja kumppanuudet nähdään tärkeiksi. (Rautiainen ym. 2023,23).
Kunnanvaltuutettujen näkemyksissä oman kotikuntansa elinvoiman kehittämisen keskeisinä voimavaroina nähtiin kasvuhakuiset yritykset, teollisuus ja matkailupalvelut. Toiseksi tärkeimpinä voimavaroina pidettiin uusiutuvaa energiaa, kunnan imagoa ja aktiivisia kuntalaisia. (Rautiainen ym. 2023,34). Valtuutettujen näkemyksen mukaan paikallisen elinvoiman kehittämisessä kolme tärkeintä osa-aluetta ovat:
1. Kunnan oma elinkeinopolitiikka / elinvoimapolitiikka
2. Kunnan oma strategiatyö ja tulevaisuuden näkemyksen muodostaminen
3. Kuntien yhteistoimintaan perustuvien toimenpiteiden toteuttaminen
Vähemmän tärkeinä osa-alueina näyttäytyivät asiantuntijoiden ja konsulttien käyttö, koulutus- ja työperäisen maahanmuuton lisääminen sekä kunnan imagon uudistaminen ja brändityö. (Rautiainen ym. 2023,35).
Kunnanvaltuutettuja pyydettiin myös nimeämään kotikuntansa elinvoiman kehittämisen suurimmat esteet. Eniten mainintoja saivat väestöön liittyvät tekijät, joita olivat: alhainen syntyvyys, vaikeus saada osaavaa työvoimaa sekä työikäisen väestön ja lasten määrän väheneminen. Merkittävinä esteinä elinvoiman kehittämiselle nähtiin myös mm. tiestön heikko kunto, rajoitteet tuulivoiman rakentamisessa, yritysten jatkajien puute, julkisen liikenteen saatavuus, työpaikkojen vähäisyys, yritysten kasvuhakuisuuden puute, korkea työttömyys sekä muutosvastarinta. (Rautiainen ym. 2023, 35). On syytä huomioida, että joiltain osin ristiriitaisilta näyttäytyvät painotukset kertovat osaltaan kuntien erilaisista lähtökohdista elinvoiman kehittämiseen. Valtuutettujen näkemyksissä elinvoiman vahvistamisen keinovalikoima noudatteli kuntastrategioiden mukaista linjaa. Ratkaisuina elinvoiman vahvistamiselle pidettiin mm. osaavan työvoiman ja yritysten houkuttelua kuntaan, yrittäjyyden toimintaedellytysten parantamista esimerkiksi tarjoamalla yritystoimintaan soveltuvia tontteja ja toimitiloja sekä sujuvoittamalla lupakäytäntöjä. Myös yrityksille tarkoitettujen neuvontapalvelujen vahvistamista pidettiin tärkeänä. (Rautiainen ym. 2023,38).
Kuntaliitokset – onko vähemmän aina enemmän?
Kunnat ovat joutuneet elämään vuosien ajan muutospaineiden alla. Osittain muutospaineita ovat aiheuttaneet valtiovallan taholta tehdyt aloitteet mm. sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin sekä kuntarakenteen muuttamiseksi ja osittain yhdyskuntarakenteelliset tekijät. Suomessa alueellisen kehityksen hallitsevana ilmiönä on viime vuosina ollut väestön ikääntyminen ja väestön keskittyminen muuttoliikkeen seurauksena suurimmille kaupunkiseuduille. Samalla kun suuralueiden väliset kehityserot ovat asukaskohtaisilla mittareilla arvioituna tasoittuneet, on suuraluiden sisällä todettu kehityksen eriytyneen keskusten ja reuna-alueiden välillä. (Kahila ym. 2022, 36). Suomessa ”reuna-alueisiin” liittyy usein maaseutukunnan status.
Kunnat ovat olleet pakotettuja sopeutumaan muutoshaasteisiin ja pyrkineet löytämään omiin olosuhteisiinsa sopivimmat toimintamallit (Kuntapolitiikka käännekohdassa 2022,19). Osassa kuntia on nähty parhaimmaksi selviytymiskeinoksi liittyminen osaksi laajempaa kuntayksikköä, mihin valtiovalta on tarjonnut kannustinrahoitusta. Kuntien älykkäästä sopeutumisesta puhuttaessa lähtökohtaisesti oletetaan, että sopeutumisprosessissa on kyse itsenäisten kuntien suorittamista toimenpiteistä, jotka tähtäävät siihen, että kuntayhteisö säilyttää toimintakykynsä ja pystyy säilyttämään kehittämiskapasiteettinsa pidemmällä aikavälillä. (Rautiainen ym. 2023,7).
Voidaan perustellusti esittää kysymys ovatko sopeutumiseen tähtäävät toimenpiteet kuntalaisten näkökulmasta ”älykkäitä” tai onnistuneita, mikäli prosessin lopputulemana on kunnan lakkauttaminen? On olemassa viitteitä siitä, että kuntien yhdistymisen kautta tavoitellut mittakaavaedut ja palveluverkon ylläpidon resurssit eivät ole kaikissa tapauksissa toteutuneet toivotulla tavalla. (Kuntapolitiikka käännekohdassa 2022, 50, 52). Toisaalta on todettavissa, että alueellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut osoittavat sen, että hallinto-organisaatioihin liittyvien rakenteellisten muutosten välityksellä ei voida pysäyttää yhdyskuntarakenteellisia muutosprosesseja kuten väestön ikääntymistä tai kaupungistumiskehitystä.
Uudistumalla elinvoimaa
Monessa maaseudun kunnassa joudutaan tässä ajassa pohtimaan kysymystä mikä on kunnan olemassaolon tarkoitus ja kuntaorganisaation palveluajatus. Älykäs sopeutuminen voidaan ymmärtää uudenlaisena suhtautumis- ja ajattelutapana, jonka tarkoituksena on haastaa väestöllisesti taantuvien kuntien päätöksentekijöitä pohtimaan, millä keinoin kunnan on mahdollista sopeuttaa toimintojaan vastaamaan käytössä olevia supistuvia resursseja. Toiminnan keskiössä ovat palvelujen turvaaminen sekä kuntalaisten elämänlaatuun liittyvät kysymykset. Väestön vähenemisen ei tarvitse merkitä kuntalaisten hyvinvoinnin heikentymistä. Tarvitaan rohkeutta hakea uudenlaisia ratkaisuja ja uudistaa toimintatapoja (Kuntapolitiikka käännekohdassa 2022, 42, 43). Kunnat, joilla on tahtoa ja kykyä uudistua ja samalla lunastaa lupauksensa hyvän elämän tuottamisesta kuntayhteisönsä jäsenille kykenevät varmimmin säilyttämään elinvoimaisuutensa myös tulevaisuudessa.
[1] Väestöllinen huoltosuhde: alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien määrä 100 työikäistä (15–64-vuotiaat) kohden. Lapsihuoltosuhde: lasten määrä 100 työikäistä kohden. Vanhushuoltosuhde: vanhusväestön määrää 100 työikäistä kohden.
[2] Koko maan tiedot: Tilastokeskus, StatFin, Väestörakenne / 11ra — Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2022
Kirjoittaja:
Keijo Koskinen, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Joensuun seudun Leader -yhdistys ry. 2023. https://joensuunseudunleader.fi/leader-tuet
Kahila, P., Hirvonen, T., Jolkkonen, A., Kurvinen, A., Lemponen, V., Makkonen, T., Rautiainen, S., Copus, A., Teräs, J., Turunen, E., Lebbing, J., Vester, L,, Meijer, M. 2022. Mitä on älykäs sopeutuminen? Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:42. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-173-5
Kuntapolitiikka käännekohdassa? Kuntien toimintaedellytysten vahvistaminen ja kuntapolitiikan tulevaisuuden skenaariot. 2022. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2. Helsinki: Valtiovarainministeriö. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-367-910-8
Lemponen, V. & Jolkkonen, A. (toim.) 2021. Pitoa ja vetoa. Kolumnikokoelma maaseudun elinvoimasta. SPATIA raportteja 1/2021. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-3749-0
Paananen, H., Haveri, A., Airaksinen, J. 2014. Kunta elinvoiman johtajana. Tampereen yliopisto ja Suomen kuntaliitto. ACTA nro 255. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2014/1632-kunta-elinvoiman-johtajana-acta-nro-255
Rautiainen, S., Jolkkonen, A., Kahila, P., Koskinen, K., Kurvinen, A., Lemponen, V., Tiilikainen, A. 2023. Älykäs sopeutuminen Pohjois-Karjalan maaseudulla, Alkuvoima-esiselvityshankkeen loppuraportti. SPATIA raportteja 1/2023. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4892-2
Tilastokeskus. 2021. Väestöennuste / 139h Väestöennuste 2021: Väestöllinen huoltosuhde alueittain, 2021-2040 https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaenn/statfin_vaenn_pxt_139h.px/table/tableViewLayout1/
Artikkelikuva: wirestock / Freepik