Koulutustyyppi: AMK-koulutus

  • Alumnitarina: Sanna Summala

    Kareliasta valmistunut restonomi Sanna Summala työskentelee Kolilla PKO:n ravintolatoimenpäällikkönä. Hän kertoo videolla restonomiopinnoistaan ja omasta urapolustaan. Video on tuotettu EU-rahoitteisessa Osaajia harvaanasutulle alueelle -hankkeessa.


  • Digitaalinen maailma tarvitsee osaajia

    Ville Toivoniemi, IT-tradenomi 2024, IT Consultant Ville Toivoniemi aloitti tietojenkäsittelyn opinnot Kareliassa syksyllä 2020. Ennen tietojenkäsittelyn opintoja hän oli ehtinyt hankkia monipuolista kokemusta muassa metsurina, lähihoitajana sekä rakennusalalla. Viiden lähihoitaja-vuoden jälkeen Ville alkoi miettiä mitä voisi opiskella tai tehdä seuraavaksi ja päätyi Kareliaan tietojenkäsittelyn koulutukseen. – Kiinnostuin Kareliasta, koska Karelian tietojenkäsittelyn koulutuksella on pitkät perinteet…


  • Medianomiopinnot tuntuvat omilta

    Siiri Lappalainen, medianomiopiskelija Olen Siiri, 23-vuotias toisen vuoden medianomiopiskelija. Valmistuin lukiosta vuonna 2020 ja aloitin suoraan englannin kielen ja kääntämisen opinnot yliopistossa. Kuitenkin jo opintojen alkuvaiheessa tajusin, että olisi kannattanut pitää pieni tauko ja pohtia, mikä oikeasti kiinnostaa. Opintojen keskeyttämisen jälkeen päätin pitää välivuoden, jonka aikana tein töitä ja kävin uraohjauksessa. Minulla ei ole koskaan…


  • Medianomiopinnot tarjoavat uusia taitoja ja itsensä toteuttamista

    Hanna Miettinen, medianomiopiskelija Olen Hanna ja opiskelen nyt toista vuotta medianomiopintoja. Valmistuin vuonna 2023 ammattioppilaitoksesta Heinolassa mediapalveluiden toteuttajaksi. Halusin jatkaa opintojani ja kasvattaa osaamistani, joten hain Karelia-ammattikorkeakouluun. Media-ala on aina kiinnostanut minua ja kun tulin Kareliaan, kiinnostus vahvistui entisestään. Opiskeluprojekteissa pääsen toteuttamaan itseäni Medianomiopinnot ovat laajat ja tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kehittää itseä ja kehittyä media-alalla.…


  • Sosionomiksi polkuopintoina

    Paula Ettanensosionomiopiskelija Olen Paula Ettanen ja opiskelen toista vuotta sosionomiksi Karelia-ammattikorkeakoulussa. Pohjakoulutukseltani olen lähihoitaja, minkä lisäksi olen suorittanut työvalmennuksen sekä mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnot. Viimeisimpänä olen käynyt täydennyskoulutuksena ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmentajan koulutuksen. Olen työskennellyt monipuolisesti eri sosiaali- ja terveysalan tehtävissä ja erilaisten kohderyhmien kanssa: Olen muun muassa tehnyt töitä ikäihmisten parissa palvelutalossa ja kotihoidossa, nuorten…


  • Kiinnostus ympäristöasioihin toi opiskelijaksi Kareliaan

    Meeri Partaneninsinööriopiskelijaenergia- ja ympäristötekniikka Olen Meeri, energia- ja ympäristötekniikan neljännen eli viimeisen vuoden opiskelija. Opintojen lisäksi teen kahta työtä, urheilen monipuolisesti sekä laulan. Rakastan kokeilla uusia juttuja ja harrastuksia – seikkailuista puhumattakaan. Suoritin Riveria-ammattioppilaitoksessa liiketoiminnan perustutkinnon oppisopimuksella, jonka jälkeen päätin hakea opiskelemaan Kareliaan energia- ja ympäristötekniikkaa. Syynä energia- ja ympäristötekniikan opintoihin hakemiselle oli mielenkiintoni ympäristöasioihin…


  • Terveydenhoitajaopinnot ovat minun makuuni

    Viivi Palviainen, terveydenhoitajaopiskelija Olen Viivi, toisen vuoden terveydenhoitajaopiskelija. Olen alun perin valmistunut lähihoitajaksi kaksoistutkinnolla Espoossa vuonna 2019. Pidin neljä välivuotta tehden töitä ja muita juttuja ja samalla mietin, mitä haluaisin opiskella. Tiesin koko ajan, että se tulee olemaan jotain terveyteen liittyvää, ihan jo pohjatutkinnonkin pohjalta, mutta myös siksi, että olen peruskoulusta asti ollut kiinnostunut terveystiedosta…


  • Projektipäälliköksi pääkaupunkiseudulle 

    Eemil Räsänen  Projektipäällikkö, Tahcon Oy  ”Karelian talotekniikan opinnoissa sain kokonaiskäsityksen ja -hallinnan talotekniikan eri osa-alueista. Vaikka opintojen aikana saatoinkin aprikoida vaikkapa rakennusautomaation opiskelun hyödyllisyyttä, on nykyisissä työtehtävissä arvokasta, että tiedän mahdollisimman kattavasti omasta alastani.”  Työskentelen projektipäällikkönä Tahcon Oy:ssä talonrakentamisen projektinhallinnan parissa. Työtehtäväni koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka ovat korjaushankkeiden projektinjohtajana sekä uudis- ja korjaushankkeiden LVIA-valvojana.    Projektijohtajana…


  • Kareliassa opiskelu sopii kaiken ikäisille

    Jussi Räsänen ”Kaiken kaikkiaan Karelia on huippu paikka opiskella ja Joensuu on muutenkin todella viihtyisä ja eloisa kaupunki niin nuorelle, kuin vähän vanhemmallekin opiskelijalle.” Olen Jussi Räsänen ja ihan syntyperäinen ja umpikiero savolainen. Yläasteen jälkeen päätin lähteä ammattikouluun metallipuolelle, ei sillä, että se olisi kiinnostanut silloin sen enempää, kuin mikään muukaankouluun liittyvä vaan koska kaikki…


  • Harjoitteluissa pääsee kokeilemaan omia siipiä

    Roni Heiskanen ”Sosionomikoulutuksessa on ehdottomasti parasta se, että opettajilla on kokemusta työelämästä, mikä näkyy oppitunneilla. Toinen kehuttava juttu on kaikki meidän harjoittelut ja muut projektit, joissa pääsemme tutustumaan työelämään ja kokeilemaan omia siipiä!” Olen Roni Heiskanen, 22-vuotias sosionomiopiskelija. Se, että mie oon nyt opiskelemassa sosionomiksi ei ole itsestäänselvyys. Kun valmistuin lukiosta keväällä 21, olin hakenut…