Koulutustyyppi: AMK-koulutus

  • Jussi Räsänen: Kareliassa opiskelu sopii kaiken ikäisille

    Jussi Räsänen ”Kaiken kaikkiaan Karelia on huippu paikka opiskella ja Joensuu on muutenkin todella viihtyisä ja eloisa kaupunki niin nuorelle, kuin vähän vanhemmallekin opiskelijalle.” Olen Jussi Räsänen ja ihan syntyperäinen ja umpikiero savolainen. Yläasteen jälkeen päätin lähteä ammattikouluun metallipuolelle, ei sillä, että se olisi kiinnostanut silloin sen enempää, kuin mikään muukaankouluun liittyvä vaan koska kaikki…


  • Roni Heiskanen: Harjoitteluissa pääsee kokeilemaan omia siipiä

    Roni Heiskanen ”Sosionomikoulutuksessa on ehdottomasti parasta se, että opettajilla on kokemusta työelämästä, mikä näkyy oppitunneilla. Toinen kehuttava juttu on kaikki meidän harjoittelut ja muut projektit, joissa pääsemme tutustumaan työelämään ja kokeilemaan omia siipiä!” Olen Roni Heiskanen, 22-vuotias sosionomiopiskelija. Se, että mie oon nyt opiskelemassa sosionomiksi ei ole itsestäänselvyys. Kun valmistuin lukiosta keväällä 21, olin hakenut…


  • Riku Ikonen: Vahvoja tietoja ja taitoja energiaratkaisujen edistämiseen

    Riku Ikonen ”Päätin hakeutua Kareliaan opiskelemaan tekniikkaa sen maineen ja monipuolisten opetusohjelmien vuoksi. Energia- ja ympäristötekniikasta kiinnostuin, koska se tarjosi laajan katsauksen alaan, mahdollisuudet käytännön harjoitteluun ja erinomaisen opetussuunnitelman.” Olen Riku Ikonen, 25-vuotias energia- ja ympäristötekniikan insinööriopiskelija. Olen aina ollut kiinnostunut tulevaisuuden mahdollisuuksista ja uusista innovaatioista, joten päätin hakeutua Kareliaan opiskelemaan tekniikkaa sen maineen ja…


  • Miika Meriläinen: Tradenomiksi Karelian Y-akatemiasta

    Miika Meriläinen ”Kun kuulin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen suuntautumisvaiheessa Y-akatemiasta, valinta oli helppo, sillä yrittäjyys kiinnosti kovasti. Myös erilainen tapa oppia kuulosti mielenkiintoiselta.” Olen Miika, kolmannen vuoden tradenomiopiskelija Y-akatemiasta. Jo yläkoulussa olin kiinnostunut taloudesta. Lukion aikana puntaroin kauppatieteiden opintoja yliopistossa ja tradenomiopintoja ammattikorkeakoulussa. Hain tradenomiopintoihin, koska halusin käytännönläheisempiä opintoja. Näin jälkeenpäin ajateltuna päätös oli oikea, sillä…


  • Liisa Laitinen: Karelia on innovatiivinen ja positiiviseen muutokseen rohkaiseva opiskelupaikka

    Liisa Laitinen ”Opintoihin hakiessa minua puhutteli eniten erään opiskelijan kertomus siitä, että sosionomin opinnoissa itsensä saa laittaa likoon. Voisin toistaa tämän saman kutsuvan lauseen nyt yhä uudestaan.” Olen Liisa, toisen vuoden sosionomiopiskelija. Aiemmin olen työskennellyt sairaanhoitajana oikeuspsykiatrisilla osastoilla Joensuussa ja Kuopiossa. Sosionomin työssä minua kiehtoo sen monipuolisuus sekä mahdollisuus päivätyöhön. Lisäksi minua kiehtoo mahdollisuus erikoistua…


  • Tino Pekkarinen: Rakennusala on tulevaisuuden ala

    Tino Pekkarinen ”Rakennusalaa voi edelleen pitää tulevaisuuden alana. Vaikka rakennusala on viime aikoina ollut uutisissa alan matalasuhdanteen takia, se tarjoaa uusia mahdollisuuksia muun muassa korjausrakentamisessa tai rakennusterveyden parissa.” Mun nimi on Tino Pekkarinen ja opiskelen kolmatta vuotta rakennustekniikkaa. Opinnoissani suuntaudun rakennesuunnitteluun. Opintojen ohessa toimin myös tekniikan alojen opiskelijajärjestö JoIO:n puheenjohtajana ja opiskelijalähettiläänä, ja välitän tietoa…


  • Heidi Malinen: Kareliasta ministeriöön töihin

    Joensuu on kotikaupunkini ja oli selvää, että haen opiskelemaan Karelia ammattikorkeakouluun heti lukion jälkeen. Päädyin kuitenkin pitämään välivuoden opinnoista. Välivuoden jälkeen päätin hakea kouluun ihan tosissani ja pääsykoe tehtiin vielä vanhaan tyyliin, eli paperille. Aineistoja pänttäsin sen koko kesän rannalla. Muistan edelleen lähes kaiken yrityksestä nimeltä Konecranes. Valintakoe tuntui silloin vaikealta, mutta iloisia uutisia kuitenkin…


  • Sarita Käräjähonka: Opinnot voivat yllättää ja oma ala löytyä, vaikkei niin olisi opintojen alussa uskonutkaan

    Sarita KäräjähonkaRestonomiopiskelija Pidin opiskelijatarinaani melko omalaatuisena vielä kolmannen opiskeluvuoden alkuun asti, opiskelijalähettiläisiin päästyäni huomasin tarinani olevan kuitenkin melko samaistuttava. Olin vielä lukioaikaan varma, että haluan yliopistoon. Lukion jälkeen pidin kuitenkin välivuoden ja tein töitä rakennustyömaalla, siellä pari vuotta ollessani aloin todella kaipaamaan kouluun ja päätin, että on aika miettiä mitä haluaa opiskella. Päädyinkin suorittamaan yliopistolla…


  • Esa Maasio: Ovien avaaminen työelämään on ICT-tradenomikoulutuksen parhaita puolia

    Esa MaasioTradenomi, tietojenkäsittely Hyödyllisintä koulutuksessa on sen antama struktuuri opiskelulle. Ohjelmointi on ala, jota voi hyvin opiskella itsenäisestikin jo pelkän Googlen avulla, mutta se menee helposti siihen että pomppii tutoriaalista toiseen ilman palautetta ja ohjausta siitä, missä vaiheessa opit mitäkin. ICT-tradenomikoulutus Kareliassa antaa myös hyvin laaja-alaisen ymmärryksen tietojenkäsittelyn eri osaamisista. Ajatus Kareliassa tietojenkäsittelijäksi opiskelemisesta syntyi…


  • Jimi Nummela: Ole utelias ja anna mahdollisuuksille tilaisuus!

    Jimi NummelaDegree Programme in Industrial Management Invest in yourself by exploring your interests. Uskon, että koulutusohjelmani on juuri sitä. Opinnoissamme meitä haastetaan tutkimaan eri aiheita ja haasteita esimerkiksi tuotannon, johtajuuden, johtamisen, rahoituksen ja muotoilun näkökulmista. Pidän sitä erittäin arvokkaana omalla kehittymiselleni ammattilaiseksi. Tunsin Karelian jo ennen hakeutumistani Industrial Management -insinööriopintoihin, koska olin opiskellut liiketaloutta kaksi…