Kategoria: Artikkelit
-
Yhteisöllisyyden merkitys kansainvälisten opiskelijoiden liikeidean näkökulmasta
Durkheimin (n.d.) mukaan yhteisö ja yhteisöllisyys ovat keskeisiä ihmisten hyvinvoinnille. Yhteinen tarkoitus tai tavoite yhdistää yhteisön jäseniä sekä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sosiaalista pääomaa. Tämä voi tarkoittaa resurssien jakamista, osallistumista yhteisiin toimintoihin ja muiden yhteisön jäsenten tukemista erilaisissa tilanteissa (Durkheim n.d., Cambridge Dictionary n.d.). Yhteisöllisyys syntyy yksilöiden psyykkisistä ja fyysisistä tarpeista. Ihmiset hyötyvät toisten auttamisesta…
-
Kirjaston kevään 2025 käyttäjäkyselyiden tuloksia
Vuoden 2025 alkupuolella Karelia-ammattikorkeakoulun kirjasto keräsi asiakkailtaan palautetta kahden eri kyselyn avulla. Ensimmäinen kysely oli auki tammi-helmikuussa ja sen kautta kerättiin palautetta kirjaston Finna-käyttöliittymästä. Kyselyn toteuttaa joka toinen vuosi Kansalliskirjasto, jonka hallinnoima Finna on. Kyselyssä kerätään tietoa sekä kansallisen finna.fi:n käytöstä, että eri organisaatioiden omista Finnoista, kuten Karelia-Finna. Toinen käyttäjäkysely oli auki maalis-huhtikuussa ja sen…
-
Kansainvälisten opiskelijoiden osaamisen tunnistaminen
Monilla maahanmuuttajilla on vahva ammatillinen tausta ja useat heistä ovat myös korkeasti koulutettuja. He tuovat mukanaan kulttuurista ja kielellistä osaamista, joka on nykypäivän monimuotoisessa ja kansainvälisessä työympäristössä merkittävä voimavara. Monet maahanmuuttajat hallitsevat useita kieliä ja voivat toimia siltana eri kulttuurien välillä, mikä edistää yritysten kykyä palvella laajempaa asiakaskuntaa ja toimia globaaleilla markkinoilla. Sen vuoksi olisi…
-
CoARA ja tutkimuksen vastuullinen arviointi Kareliassa
Karelia-ammattikorkeakoulu on sitoutunut tutkimuksen arvioinnin uudistamiseen osana CoARA-sopimusta, joka pyrkii edistämään laadukasta ja vastuullista arviointia. Karelian CoARA-toimeenpanosuunnitelma vuosille 2024–2027 keskittyy tutkimustoiminnan ja tutkijoiden laadullisen arvioinnin kehittämiseen. Tavoitteena on luoda entistä reilumpaa ja moniarvoisempaa arviointia, joka huomioi erilaiset näkökulmat ja osaamiset. Mikä on CoARA? CoARA (Coalition for Advancing Research Assessment) on eurooppalainen tutkimuksen arvioinnin uudistamisen yhteenliittymä.…
-
Rakentamisen tietomallinnus -hanke vastaa yritysten osaamistarpeisiin
Kareliassa loppusyksyllä 2024 alkanut Uutta osaamista digitalisoituvaan rakentamiseen – tietomallien ja simulaatioiden työelämälähtöinen kehittäminen -hanke on edennyt varsinaiseen toimintavaiheeseen. Hankkeen taustana on uusi rakentamislaki, joka astui voimaan 1.1.2025. Se asettaa uusia osaamisvaatimuksia rakennusalan ammattilaisille. Laki tuo osaltaan ilmastonmuutoksen torjunnan kattavasti osaksi rakentamisen lainsäädäntöä, ja se myös sujuvoittaa rakentamista, vauhdittaa kiertotaloutta, digitalisaatiota sekä parantaa rakentamisen laatua.…
-
Puuvälipohjien värähtelyn ja ääneneristävyyden mittaus ja datan keruu kenttäkohteissa
Vuonna 2023 käynnistyneen PuuHyvä-hankekokonaisuuden tavoitteena on tehostaa puurakennusten puu- ja puuhybridivälipohjien suunnittelua sekä kustannus- ja materiaalitehokkuutta. Hankekokonaisuudessa Karelia-ammattikorkeakoulun lisäksi ovat mukana Tampereen yliopisto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK ja Luonnonvarakeskus. Yhtenä tavoitteena on tuottaa tutkimusdataa mitattujen- ja laskennallisten ominaistaajuuden arvojen eroavaisuuksista. Välipohjan ominaistaajuudella tarkoitetaan taajuutta, jolla välipohja värähtelee voimakkaimmin. Ominaistaajuutta tarvitaan mm. värähtelysuunnittelussa ja akustisessa suunnittelussa. Käytännön…
-
Lasten kuntoutusta ja fysioterapiaa Gentissä
Belgialainen Gentin yliopisto on ollut Karelia-amk:n fysioterapeuttikoulutuksen kumppani vuodesta 2017. Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa yhteistyöstä kumppaniyliopistomme kanssa liittäen mukaan tietoa sekä maasta että fysioterapeuttikoulutuksesta. Osallistuimme monimuotoisen intensiivikurssin eli Blended International Program (BIP) Paediatric Rehabilitation & Staff Day -päiviin verkoston ulkopuolisina jäseninä ja jatkoimme Mobility Training –ohjelmalla loppuviikon. Vaihtopäivien aikana tapasimme Karelian fysioterapeuttiopiskelijan ja hänen…
-
Uudet sähköiset lomakkeet Karelian opiskelijapalveluissa
Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijapalvelut on ottanut merkittävän askeleen kohti modernimpaa ja tehokkaampaa opiskelijahallintoa ottamalla käyttöön uuden sähköisen lomakkeen, jolla opiskelija voi hakea harkinnanvaraista lisäaikaa, uudelleen myönnettävää opiskeluoikeutta, ilmoittautumistiedon muutosta sekä kieliopinnoista vapauttamista. Nämä lomakkeet on koottu sähköiseen asiointiin, missä hakeminen tapahtuu. Hakemusten käsittelyn kehitys ja haasteet Hakemusten käsittely opiskelijapalveluissa on kokenut monia muutoksia vuosien varrella. Alkuvaiheessa kaikki…
-
Opintojakson suunnitteluprosessin mallintaminen
Vanha sanonta kertoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta se ei ole totta opetusta suunniteltaessa. Hyvin suunniteltu opintojakso on paljon enemmän kuin puoliksi tehty. Kielituetun sairaanhoitajakoulutuksen opintojakson suunnittelussa korostuvat opettajien välinen yhteistyö, ydinainesanalyysi, yhdenmukaiset rakenteet ja selkeä suomi. Kielituetun koulutuksen opetuksen suunnittelun lähtökohtia Sairaanhoitajaksi Pohjois-Karjalaan -hankkeessa kehitetään kielituettua sairaanhoitajakoulutusta opiskelijoille, joiden suomen kielen taito…
-
Pienet osaamiskokonaisuudet paremmaksi PINKO-hankkeessa
Yhdentoista ammattikorkeakoulun yhteinen hanke valmentaa kehittämään joustavia ja käytännönläheisiä oppimismuotoja, jotka tukevat alueen työelämää ja sen jatkuvaa kehittymistä. Työelämä ei ole enää kuin ennen. Digitalisaatio, tekoäly ja automaatio muokkaavat vauhdilla työpäivien rutiineja, kun etätyö vaikuttaa konkreettisesti työn tekemisen paikkoihin. Työ on joustavampaa, mutta nopeatempoisuutensa myötä tekijälleen myös vaativampaa. Muutoksessa on pysyttävä mukana, mikä edellyttää osaamisen…