Pulssissa julkaistaan Karelia-ammattikorkeakoulu henkilöstön ja yhteistyökumppanien tuottamia asiantuntija-artikkeleita, uutisia, videoita ja podcasteja.
Pulssi tuo näkyväksi Karelian asiantuntemusta ja vaikuttavuutta erityisesti työelämän kehittämisen näkökulmista. Pulssi levittää tietoa myös Karelian koulutuksesta, opetuksesta, tapahtumista ja muista ajankohtaisista teemoista.
-
Kuinka hukkalämmön piilevä potentiaali valjastetaan
Suurin osa maailmasta on sitoutunut rajoittamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen, ja monet yritykset ovat asettaneet yksittäisiä hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteita vuodelle 2030. Lähestyessämme…
-
Kirjaston kevään 2025 käyttäjäkyselyiden tuloksia
Vuoden 2025 alkupuolella Karelia-ammattikorkeakoulun kirjasto keräsi asiakkailtaan palautetta kahden eri kyselyn avulla. Ensimmäinen kysely oli auki tammi-helmikuussa ja sen kautta kerättiin…
-
Kansainvälisten opiskelijoiden osaamisen tunnistaminen
Monilla maahanmuuttajilla on vahva ammatillinen tausta ja useat heistä ovat myös korkeasti koulutettuja. He tuovat mukanaan kulttuurista ja kielellistä osaamista, joka…
-
CoARA ja tutkimuksen vastuullinen arviointi Kareliassa
Karelia-ammattikorkeakoulu on sitoutunut tutkimuksen arvioinnin uudistamiseen osana CoARA-sopimusta, joka pyrkii edistämään laadukasta ja vastuullista arviointia. Karelian CoARA-toimeenpanosuunnitelma vuosille 2024–2027 keskittyy tutkimustoiminnan…
-
Rakentamisen tietomallinnus -hanke vastaa yritysten osaamistarpeisiin
Kareliassa loppusyksyllä 2024 alkanut Uutta osaamista digitalisoituvaan rakentamiseen – tietomallien ja simulaatioiden työelämälähtöinen kehittäminen -hanke on edennyt varsinaiseen toimintavaiheeseen. Hankkeen taustana…
-
Käyttäjälähtöinen kehittäminen -innovatiivisen tuotekehityksen perusta
Uusien tuotteiden ja palveluiden luominen ei ole läpihuutojuttu vaan usein vuosien mittainen prosessi. Matka ensimmäisestä ideasta varsinaiseksi laajemmille markkinoille lähteväksi tuotteeksi…
-
Sujuvaa opinnäytetyöprosessia rakentamassa Y-Akatemiassa: huomioita koordinaattorin toiminnasta
Tämä artikkeli on pedagoginen lisäosa kolmen artikkelin Sujuvaa opinnäytetyöprosessia rakentamassa Y-Akatemiassa –sarjaan (Balerina & Gröhn 2025a; 2025b; 2025c)Artikkeli käsittelee asioita puhtaasti…
-
Puuvälipohjien värähtelyn ja ääneneristävyyden mittaus ja datan keruu kenttäkohteissa
Vuonna 2023 käynnistyneen PuuHyvä-hankekokonaisuuden tavoitteena on tehostaa puurakennusten puu- ja puuhybridivälipohjien suunnittelua sekä kustannus- ja materiaalitehokkuutta. Hankekokonaisuudessa Karelia-ammattikorkeakoulun lisäksi ovat mukana…
-
Lasten kuntoutusta ja fysioterapiaa Gentissä
Belgialainen Gentin yliopisto on ollut Karelia-amk:n fysioterapeuttikoulutuksen kumppani vuodesta 2017. Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa yhteistyöstä kumppaniyliopistomme kanssa liittäen mukaan tietoa…
-
Uudet sähköiset lomakkeet Karelian opiskelijapalveluissa
Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijapalvelut on ottanut merkittävän askeleen kohti modernimpaa ja tehokkaampaa opiskelijahallintoa ottamalla käyttöön uuden sähköisen lomakkeen, jolla opiskelija voi hakea harkinnanvaraista…
-
Opintojakson suunnitteluprosessin mallintaminen
Vanha sanonta kertoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta se ei ole totta opetusta suunniteltaessa. Hyvin suunniteltu opintojakso on paljon…
-
Toimintavälineillä iloa ja osallisuutta
Euroopan unionin osarahoittamassa Mehtimäen hyvinvoinnin ja liikunnan testausasema – uutta liiketoimintaa, palveluita ja yrittäjyyttä -hankkeessa (TestLab Mehtimäki) on yhtenä tavoitteena hyvinvointiosaamisen…