Kategoria: Kansainvälisyyttä
-
Korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta kehitetään tukemaan myös englanninkielisiä koulutuspolkuja
Suomalaisissa korkeakouluissa pyritään kolminkertaistamaan ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen toteutumista tuetaan esimerkiksi parantamalla korkeakoulutuksen saavutettavuutta, niin että maahanmuuttajat eivät jatkossa enää olisi aliedustettuina korkeakoulutuksessa. Yksi tärkeä saavutettavuutta lisäävä ja Suomeen muuttaneiden korkeakoulupolkuja sujuvoittava tekijä on korkeakouluopintoihin valmentava koulutus. Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus on vakiintunut osaksi monen ammattikorkeakoulun opintotarjontaa, ja sille on laadittu ammattikorkeakoulujen yhteistyönä…
-
Lisää kansainvälisiä opiskelijoita Kareliaan!
Tässä artikkelissa kuvataan Karelia-ammattikorkeakoulun kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin strategisia tavoitteita ja prosesseja sekä esitellään Kansainvälinen uraohjaamo -hankkeessa kehitettyjä ja pilotoituja opiskelijarekrytoinnin kokeiluja ja toimenpiteitä. Karelia-ammattikorkeakoulu on sitoutunut Karelia2030 -strategiatyössään (2020) kehittämään koulutusperäistä maahanmuuttoa. Koulutusperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä -strategisen valinnan tavoitteena on vastata alueen väestön ikääntymiseen, työvoiman saatavuuteen ja työn murroksen haasteisiin vahvistamalla alueen ja korkeakoulun kansainvälisyyttä. Tavoitteena…
-
Uusi julkaisu: New Perspectives on Internationalisation and Applied Research
Karelia-ammattikorkeakoulun 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on Karelia julkaisusarjaan lanseerattu uusi englanninkielinen artikkelijulkaisu. New Perspectives on Internationalisation and Applied Research 2022 julkaisun artikkeleissa esitellään Karelian asiantuntemusta ja TKI-toimintaa kansainvälisissä verkostoissa. Julkaisu sisältää yhteensä 12 artikkelia joiden teemoina ovat mm. viiden eurooppalaisen korkeakoulun kehittämistyö INVEST-konsortiossa, Karelian kansainväliset hankkeet puurakentamisen, yrittäjyyden ja ikäosaamisen saralla sekä pitkä pohjoismainen Nordplus-yhteistyö. Alkusanat julkaisuun…
-
Kummiyritykset kannustavat muitakin ottamaan kansainvälisiä harjoittelijoita
Karelia-ammattikorkeakoulun kummiyritystoiminta tiivistää yhteistyötä alueen työnantajien ja korkeakoulun englanninkielisten koulutusten välillä. Toiminnan avulla kansainväliset opiskelijat pääsevät entistä paremmin suorittamamaan opintoihinsa kuuluvia harjoittelujaksoja maakunnan yrityksissä ja organisaatioissa. Kummiyritystoiminta edistää yritysten kansainvälistymistä ja on helppo tapa ottaa jopa ensimmäiset askeleet kohti kansainvälistymistä. Kummiyritystoiminnassa on tällä hetkellä mukana 15 yritystä: Arbonaut, European Forest Institute, FinnEq, Kesla, Piippo Oyj,…
-
Korkeakoulutettujen maahanmuuttaneiden harjoittelu osana työelämäyhteistyötä
Korkeakouluilta ja työelämältä edellytetään tiivistä yhteistyötä. Koulutuksen aikana saadaan teoriatietoja, joita tarvitaan käytännössä harjoittelu- tai työpaikalla. KAVA-koulutuksessa (Asiantuntijatehtäviin valmentava koulutus kansainvälisille osaajille) yhteistyö ei ollut vain reitti tiedosta taitoon. Työelämän tarpeisiin vastattiin suomen kielen opinnoilla ja työelämäkulttuurin tietoisuudella, verkostojen laajentamisella ja tietenkin rohkeudella toimia eri tavalla. Tuloksena syntyi juuri se osaaminen, jota Suomessa tarvitaan. Korkeasti…
-
Suomenkielisissä koulutuksissa opiskelevat vieraskieliset tarvitsevat ja saavat tukea
Karelia-ammattikorkeakoulun suomenkielisissä koulutuksissa opiskelee melkein satakaksikymmentä opiskelijaa, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi. Joukossa on monenlaisia opiskelijoita: Suomessa syntyneitä, kaksoiskansalaisia ja maahan muuttaneita. Korkeakouluopinnot vieraalla kielellä vaativat opiskelijalta paljon. Monelle myös suomalainen koulutusjärjestelmä on vieras, kun peruskoulu ja toisen asteen opinnot on suoritettu muualla. Lokakuussa Kareliassa järjestettiin suomenkielisisissä koulutuksissa opiskeleville vieraskielisille yhteinen tapaaminen, jossa…
-
Research through Internship Activities in the SBTCP project – A Student’s Perspective
The ”Sustainable Building Technologies- Community of Practice” (SBTCP) project by Karelia UAS in collaboration with Salzburg UAS and Jade UAS has been playing an eminent role in bringing international students from cross-border countries together. As a significant part of this international collaboration, SBTCP project is hosting the internship activities of an international bachelor student Dominik…
-
Opiskelijoiden osaaminen esiin uudenlaisella tapahtumakonseptilla
Kareliassa on pohdittu miten saada parempaa näkyvyyttä opiskelijoiden projekteille, opintojen aikana syntyvälle osaamiselle ja työelämäyhteistyölle. Osaaminen ja oppiminen näkyy yleensä vain opiskelijoille itselleen ja heidän opettajilleen. Oppimisprojektien tulokset puolestaan jäävät toimeksiantajien käyttöön. Hollannin Leeuwardenissa nostetaan vuosittain paikallisten opiskelijoiden osaaminen esiin erityisellä tavalla korkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten, opiskelijoiden ja yritysten yhteistyönä. Pääsimme tutustumaan Leeuwarden Courant Awards -palkintokonseptiin…
-
Ainutlaatuinen kokemus – INVESTin kesäkoulu Bulgariassa opiskelijan silmin
Karelia on osa INVEST (INnoVations of REgional Sustainability: European UniversiTy Alliance) – Eurooppalaiset yliopistot allianssia, joka tarjoaa opiskelijoille mm. yhteisiä tutkintoja ja tutkinnon osia; jatkuvan oppimisen tarjontaa; temaattisia, monialaisia kesä- ja talvikouluja sekä monipuolisia liikkuvuusmahdollisuuksia. INVESTin kesäkoulu ”Ensuring Quality Of Public Services in Sustainable Regional Development” toteutettiin 9.5 – 4.6.2022 välisenä aikana, joista kaksi ensimmäistä…
-
Toimivan yhteisopettajuuden edellytyksiä ovat avoin dialogi ja jaettu näkemys pedagogiikasta ja tavoitteista
Ammattikorkeakoulut Savonia ja Karelia sekä Itä-Suomen yliopisto toteuttivat kolmen korkeakoulun yhteistyönä MOKOMA-hankkeen, jossa syntyi KAVA-koulutus. KAVA eli asiantuntijatehtäviin valmentava koulutus kansainvälisille osaajille sisälsi urasuunnittelua, työelämätaitoja, suomen kieltä ja työharjoittelun, ja sen tarkoituksena oli madaltaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien kynnystä saada osaamistaan vastaavaa työtä Suomessa. KAVA-koulutus toteutettiin korkeakoulujen yhteistyönä, joten myös yhteisopettajuus tuntui luontevalta valinnalta koulutuksessa käytettäväksi työtavaksi.…