Pulssissa julkaistaan Karelia-ammattikorkeakoulu henkilöstön ja yhteistyökumppanien tuottamia asiantuntija-artikkeleita, uutisia, videoita ja podcasteja.
Pulssi tuo näkyväksi Karelian asiantuntemusta ja vaikuttavuutta erityisesti työelämän kehittämisen näkökulmista. Pulssi levittää tietoa myös Karelian koulutuksesta, opetuksesta, tapahtumista ja muista ajankohtaisista teemoista.
-

Ikääntyneiden kokemuksellista oppimista nuotion äärellä Alive-hankkeessa
Alive-hankkeessa kehitetään ikääntyville suunnattuja mikro-opintoja. Hankkeessa on kaksi kohderyhmää, kaupungissa ja maaseudulla asuvat yli 55-vuotiaat asukkaat, joiden edustajat osallistuivat keväällä 2024…
-

Monikulttuurinen opiskelijakunta POKA – nykytilan analyysi ja kehittämiskohteet kansainvälisyyden valossa
Opiskelijakunnat pyrkivät vahvasti yhdenvertaisuuteen, kansainvälisyyteen ja kaksikielisyyteen. Opiskelijakunnissa kaksikielisyys ja eri kulttuurien moninaisuus nähdään voimavarana. Toimijat ovat motivoituneita ja välittävät tekemästään…
-

Geronomityöelämäiltapäivässä katsottiin yhdessä tulevaisuuteen
Karelian ensimmäinen geronomiopiskelijaryhmä on loppusuoralla opinnoissaan ja valmistumisia juhlitaan pian. Geronomeja ei kuitenkaan vielä tunneta kaikissa työ- ja toimintaympäristöissä kovinkaan hyvin.…
-

Yhden sivun liiketoimintasuunnitelman laatiminen tekoälyn avulla
Tässä artikkelissa opastetaan, kuinka voit hyödyntää tekoälyä yhden sivun liiketoimintasuunnitelman laadinnassa ja kysyä tekoälyltä tarvittaessa neuvoa joihinkin suunnitelman käsitteisiin liittyen. Yhden…
-

Työyhteisön jäsenenä etätyössä
Onko etätyö hukkaan heitettyä aikaa, vai nykypäivän tapa tehdä työtä? Lähityö on iskostunut syvästi suomalaiseen työn tekemisen tapaan ja etätyö onkin…
-

Karelian kädenjälki – Kestävä kehitys ja vastuullisuus korkeakoulussamme
Ammattikorkeakouluilla on erityinen tehtävä rakentaa kestävää elämäntapaa koulutuksen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI-toiminta) kautta. Kaikki Suomen ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet Ammattikorkeakoulujen…
-

Harjoitusyritys on helpompi tapa kokeilla yrittäjyyttä
Karelian tutkinto-opiskelijat voivat jatkossa perustaa harjoitusyrityksen osana opintoja. Yrittäjyyden kokeilemiseen helpommin ja ilman suuria taloudellisia riskejä halutaan luoda monipuolisemmin mahdollisuuksia. Yksinyrittäjyyden…
-

Uusio- ja uudelleen käytettyjen materiaalien päästövähennyspotentiaali rakennushankkeissa
Materiaalivalinnoilla voidaan vaikuttaa merkittävästi rakennushankkeiden elinkaaren päästöihin. Suurimmat päästövähennykset saavutetaan rakennuksessa käytettävien runko- ja päämateriaalien valinnoilla. Uusio- ja uudelleen käytetyillä materiaaleilla…
-

Yhteistyössä kehitetty tukiperhevanhempien käsikirja vastaa työelämän tarpeisiin
Tässä artikkelissa kuvataan työelämälähtöinen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöprosessia, jossa käytettiin tutkimuksellisen kehittämisen lähestymistapaa konstruktivistista kehittämistyön menetelmäprosessia noudattaen (Toikko & Rantanen 2009). Kehittämistyö…
-

Tutkimusaineiston avaaminen – vinkit tutkijoille
Avoin TKI-toiminta tarkoittaa avoimien toimintamallien hyödyntämistä ammattikorkeakoulujen tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Avoimuuden muotoja ovat mm. tutkimustulosten avoin julkaiseminen, tutkimusaineistojen avaaminen sekä…
-

Opiskelijoiden kokemuksia ryhmätöiden tehokkuudesta sekä ajanhallinnan haasteista
Tässä artikkelissa on kuvattu niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita ammattikorkeakouluopiskelijat kohtaavansa opintojensa aikana toisten opiskelijoiden kanssa työskennellessä. Ryhmätyöt tarjoavat tärkeän alustan…
-

Uutta yrittäjyyttä ja yrittäjyysosaamista tekoälyn avulla Draft-ohjelmassa
Otsakorven säätiö on ollut Karelia-ammattikorkeakoulun pitkäaikainen kumppani. Kumppanuus on näkynyt mm. viimeisen 10 vuoden aikana tehdyssä yhteistyössä yrittäjyyden edistämiseksi. Otsakorven säätiö…

